Rasististen rikoksen määrä on jatkuvassa kasvussa Suomessa. Rikosten määrä on suhteessa asukasmäärään suurin siellä, missä on paljon maahan muuttaneita. Esimerkiksi paikkakunnilla, joissa on pakolaisten vastaanottokeskus.
Uusin, vielä painossa oleva, vuoden 2007 rikoksia koskeva tilasto ei tee poikkeusta. Rikosilmoitusten määrä on jälleen hieman lisääntynyt, mutta rikosepäilyjen määrä kuitenkin laskenut muutamalla rikoksella.
Rasistisen rikoksen perustyyppi on sellainen, jossa yhteen tekoon liittyy useita rikoksia, kuten esimerkiksi pahoinpitely ja herjaus tai kunnianloukkaus.
Poliisin tietoon tuli vuoden 2007 aikana yli 700 rasistista rikosta. Yleisimmin rikosilmoitukseen johtivat rasistisista syistä tehdyt pahoinpitelyt ja niiden yritykset. Myös syrjintä, kunnianloukkaus, laiton uhkailu ja vahingonteot olivat yleisiä. Yli puolet rikoksista oli pahoinpitelyjä. Suurin osa rasismista jää kuitenkin tilastojen ulkopuolelle.
Melvis Acosta joutui kokemaan ehkä pahimman pelon, mitä äiti voi tuntea, kun hänen lastaan uhattiin auton yliajolla. Pelko oman hengen menettämisestä jäi jo hetkeksi taka-alalle, kun oman lapsen henki oli vaarassa. Syynä uhkailuun oli vain ja ainoastaan Melviksen ja hänen lapsensa tavallista tummempi ihon väri, joka juontuu syntymämaasta Kuubasta. Kysymys oli siis rasistisesta rikoksesta.
Kotka on keikkunut joka vuosi tilastojen kärjessä Kajaanin ohella rasististen rikosten määrässä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että kaupungissa on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus.
Samir Tara pyörittää omaa kahvilaa maahanmuuttajien ja kantaväestön yhteisessä monikulttuurisessa toimintakeskuksessa Myllyssä. Samir tuli maahan yhdeksän vuotta sitten Kosovosta ja on taustansa vuoksi leimattu sotaisaksi terroristiksi.
Myllyn idea on tarjota yhteinen paikka niin maahanmuuttajille kuin kantaväestölle. Tavallisesti molemmilla on omat kokoontumispaikkansa.
Pääkaupunkiseudulla on ollut nuorisolla väkivaltainen vuosi, näin toteavat Helsingin etsivän nuorisotyön Katuluotsin työntekijät. Väkivalta on raaistunut ja nuori hakee vaikkapa rasismista motiivia teolleen. Elokuussa nuorison ja aasialaissyntyisten nakkikioskin pitäjien kärhämä päättyi siihen, että kioskinpitäjä surmasi veitsellä yhden kioskilla häiriköineistä nuorista.
Katuluotsin nuorisotyöntekijät tapaavat nuoria mm. Helsingin rautatieasemalla ja Kampissa. Yhä enenevässä määrin nuoret tulevat lähiöistään Helsingin keskustaan. Kun kavereita ei tunneta, kärjistyvät tunteet monta kertaa yhteenotoiksi. Usein syynä on toisen erilainen ihonväri.
Poliisin mukaan aivan selvää ryhmää, joka syyllistyisi rasistisiin rikoksiin, ei ole olemassa. Rikos tapahtuu usein varsin spontaanisti.
Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 16. lokakuuta 2008
|