Huijatuksi tuleminen on kamalaa. Meitä kaikkia on kuitenkin huijattu, tiesimmepä sitä tai emme. Huijatuksi tuleminen nöyryyttää narsistista puolta ihmisessä ja pahimmillaan se voi laukaista jopa vainoharhaisuuden. Kaiken lisäksi me kuvittelemme, turhaan, että osaamme helposti tunnistaa valehtelijan todenpuhujasta.

Poliisiammattikorkeakoululla psykologiaa opettava Jari Hyyti pyrkii työssään antamaan poliisiopiskelijoille eväitä, jotta nämä kykenisivät työssään tunnistamaan valehtelijoita. Epäillyillä ei ole totuudessa pysymisen velvoitetta, niinpä valehtelu kuulusteluissa onkin enemmän kuin tyypillistä.

-Valehtelijan tunnistaminen on vaikeaa, koska ihmisen elämään kuuluu luottamus, jota ilman emme voisi toimia yhdessä, Hyyti kertoo,

Lisäksi emme useinkaan tahdo kuulla aivan lopullista totuutta, vaan mieluummin valkoisia valheita. Valehtelijan tunnistamista vaikeuttavat myös kulttuuriset seikat, sillä erilaisilla eleillä on eri kulttuureissa poikkeavia merkityksiä.

Omin sanoin

Suomessa koulutettavilta poliiseilta ei vaadita yhtenäistä kuulustelutapaa, eikä sitä myöskään opeteta. Toiset poliisit uskovat tunnistavansa valehtelun fyysisistä eleistä ja ilmeistä, kun toiset luottavat pikemminkin kertomuksissa esiintyvien ristiriitaisuuksien haarukointiin.

Vaikka poliisit joutuvat paljon tekemisiin valehtelijoiden kanssa, ei ole voitu osoittaa, että poliisina työskentelevät tunnistaisivat valehtelijoita huomattavasti paremmin, kuin muut kansalaiset.

Usein kuulusteluissa kuultavan annetaan ensin kertoa tapahtumista omin sanoin. Jari Hyyti kertoo, että se on tyypillisin tapa aloittaa kuulustelu. Koska poliisilla on usein ennalta tiedossaan monia tutkinnallisia yksityiskohtia ja hallussaan todisteita, on omin sanoin kerrottaessa helppo verrata kertomuksen ja todisteiden yhteensopivuutta.

Poliisilla on siis ikäänkuin taskussaan muutama ässä, joita ei heti paljasteta kuulustelijoille.

Jari Hyyti kumoaa ajatuksen siitä, että motorinen aktiivisuus, eli suomeksi sanottuna heiluminen ja häslääminen olisivat merkkejä valehtelusta.

- Liikehdinnän ja valehtelun yhteyttä on vaikea osoittaa siksikin, että valehtelusta ja hermostuneisuudesta johtuvaa liikkumista on vaikea erottaa toisistaan, Hyyti muistuttaa.

Myös aivan lukkiutunut olemus voi viestittää valehtelusta, tai sitten ei.

Kaikkein vaikeinta valehtelun tunnistaminen on psykopaatin kohdalla. Psykopaatti uskoo omaan kertomukseensa, jolloin hänessä ei ilmene valehtelusta aiheutuvia fyysisiä reaktioita. Psykopaatti ei myöskään hämmenny, jos joku osoittaa hänet valehtelijaksi, sillä psykopaatin ajatusmaailma on Hyytin sanoin "toisenlainen".

Totuus johtojen päässä

Vaikka valheenpaljastuskone kuulostaa jenkkisarjojen jutulta, sellainen on käytössä myös Suomen poliisilla. Keskusrikospoliisin toimitiloissa Vantaalla sijaitsee kaksi vierekkäistä huonetta, joissa totuus tulee usein ilmi.

- Oikeastaan kyse on muistijälkitestistä, kertoo rikosylikonstaapeli Jorma Hautala.

Testiä käytetään useimmiten törkeiden väkivaltarikosten selvittelyyn. Se on syyttömälle hyvin turvallinen, sillä oikeat vastaukset kysymyksiin ovat ainoastaan tutkivan poliisin ja rikoksen tekijän tiedossa.

- Kysymykset saattavat olla esimerkiksi sellaisia, että "tehtiinkö surma makuuhuoneessa?", "tehtiinkö surma olohuoneessa?" ja niin edelleen, Hautala kertoo.

Valheen tunnistaminen puolestaan tapahtuu fyysisiä reaktioita mittaavien antureiden avulla. Kun testattava valehtelee, hänen sykkeensä kohoaa ja keskisormeen asennettu anturi paljastaa sen testattavalle. Nimettömään ja etusormeen asennettavat anturit puolestaan mittaavat elektrodermaaliresponssia, eli suomeksi sanottuna sormenpäiden hikoilua.

Muitakin fyysisiä reaktioita voisi koneella testata, mutta kansainväliset tutkimukset ja KRP:n oma kokemus kertovat, että nämä kaksi testiä ovat kaikkein luotettavimpia. Helpoimmin testissä narahtavat Hautalan mukaan niin sanotut tunneihmiset, jotka reagoivat moniin asioihin voimakkaasti muutenkin.

Suomessa on tähän mennessä tehty noin 330 todellista testiä, joista kuusi on päätynyt liitteiksi oikeuden antamaan tuomioon. Koska lakia testistä ei ole maassamme olemassa, siihen osallistuminen on vapaaehtoista.

Poliisi-TV:n testissä testihenkilönä ollut toimittaja narahti valheesta vakuuttavan helposti.

Onko huijaukseen tyydyttävä?

Jos valehtelijaa ei voi siis kotikonstein tunnistaa, eikä KRP:n laitteiston kaltaista testiä ole saatavilla, onko meidän vain tyydyttävä siihen, että joku valehtelee meille suut ja silmät täyteen?

Jari Hyyti kehottaa olemaan terveellä tavalla epäluuloinen kanssaeläjiä kohtaan. On tärkeä pohtia, mikä on toisen ihmisen motiivi ja ennen kaikkea on tärkeää punnita, mitä itse saattaa menettää valehtelun seurauksena. Sitä kautta riskien arvioiminen helpottuu.

Ja jos mies kehuu vaimonsa näyttävän erityisen hoikalta tänään, ei varmaankaan kannata heti epäröidä valkoisen valheen mahdollisuutta, vaan nauttia kohteliaisuudesta. Valheet ovat omalla tavallaan ihmiskunnan selviytymisen elinehto.

Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 2. lokakuuta 2008