Toukokuussa 2004 voimaan tulleen alkoholiveron alennuksen vaikutukset ovat olleet odotetut. Veroalennus laski erityisesti väkevien hintoja ja tämä puolestaan sai ongelmakäyttäjät juomaan entistä enemmän ja nyt entistä parempia aineita. Halvat suositut väkevät viinit vaihtuivat kirkkaaseen ja korvikkeet jäivät monelta.
Poliisin työssä tämä näkyi mm. siten, että samoja juoppoja kuskattiin putkaan entistä useammin ja entistä huonommassa kunnossa. Tämän jälkeen alkoholikuolemat levisivät ongelmakäyttäjien keskuuteen ja niittivät monia.
Kankaanpää on yksi pienehkö kaupunki maassamme, jonne alkoholiveroalennus on jättänyt jälkensä. Keväällä 2004 tullutta viinan hinnan alennusta seurasi samana vuonna voimakas piikki alkoholimyrkytysten aiheuttamissa kuolemissa. Hinnan alennus lisäsi juomista alkoholiongelmaisten keskuudessa selvästi. 2005 kehitys tasaantui jo, mutta kuolemia oli yhä selvästi vuosituhannen alkua enemmän.
Komisario Pentti Lehtimäki on pitänyt epävirallista kirjaa Kankaanpään alkoholikuolemista hinnan alennuksen jälkeen. Niitä on nyt ollut 13 000 asukkaan kaupungissa kolmisenkymmentä. Samalla hinnan alennuksen myötä pirtu ja pontikka katosivat lähes täysin. Samoin kävi pikkukaupungin tunnetuille rappiojuopoille, jotka kuolivat pois.
Eri yhteyksissä on todettu alkoholiveron alennuksen johtaneen ongelmakäyttäjien ongelmien syvenemiseen. He alkoivat juoda entistä enemmän ja entistä parempia aineita. Myös ns. korvikkeiden käyttö on nykyisin vähäistä.
Alkoholin kulutus on maassamme lisääntynyt selvästi hinnanalennuksen jälkeen. Ja tämän myötä myös alkoholin aiheuttamat ongelmat. Seuraavan hallituksen aikana uusi hinnankorotus nousee lähes varmuudella vakavaan harkintaan.
Raportti nähtiin Poliisi-TV:ssä 25. tammikuuta 2007
|