Omistan/omistin koko tunnin mittaisen ohjelmani tiistaina 25.9. 2012 kiitoksille. Teidän kiitoksillenne, hyvät kuuntelijat!

Tämä ohjelma on toinen laatuaan. Tammikuussa kiersin ensimmäisen kerran ja siitä tuli niin hyvä mieli, että. Kiitosten vieminen nosti minunkin mielialaani niin, että kävelin ruusunlehtien päällä ilmassa monta päivää.

Varustauduin kiitoskierrokselle tarralapuin ja kiitoskirjein. Otin oikeuden laputtaa muutamia kiitoksen arvoisia paikkoja.

Käyn kaupassa, avaan pakastealtaan oven, valitsen laktoosittoman mansikkatuutin.

Tällaisia itsenäisiä valintoja teen joka päivä. Otan toimintakykyni itsestäänselvyytenä. Jonakin päivänä en ehkä enää pääse kotiovesta ulos. Jonakin päivänä en muista miten kaupassa käydään. Kuka silloin muistaa minut ja laktoosittoman mansikkatuuttini?

On hölmöä puhua tuuteista, kun on kyse niinkin mullistavasta asiasta kuin muistisairaus. Tällaisista pienistä arkisista asioista kuitenkin rakennan elämäni, näistä pienistä mieltymyksistä, oikuista ja valinnoista koostuu Eve Mantu.

Tarja Tammelin ja Sanna Aavaluoma ovat kirjoittaneet kirjan, joka on tarkoitettu työkirjaksi muistojen ja mieltymysten kirjaamista varten. Jotta minua ei unohdettaisi - tarinoita elämästäni niille, jotka minua tulevat hoitamaan ei luennoi muistosairauksista, vaan kysyy kysymyksiä.

Minkälaisista asioista pidit lapsena?

Tukivatko vanhempasi Sinua lapsena ja nuorena harrastamaan?

Mitä tehtyä tai tekemättä jäänyttä olet katunut?

Ketkä ihmiset ovat olleet Sinulle erityisen merkityksellisiä?

Oletko sinä miettinyt tulevaa? Kuka muistaa sinut sitten kun et itse enää muista?

Olen tänä kesänä liottanut jalkojani järvessä ja meressä ja miettinyt lastensairaalaa. Helsinkiin tarvitaan kipeästi uusi sairaala, mutta millainen olisi hyvä?

Kävin hakemassa innoitusta Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkista. Koulun rehtori Pihla Meskanen näytti minulle lasten tekemiä pienoismalleja. Yllä komeilee alle kouluikäisen työ UNELMAKOTI. Pinkki hiirenpää muistuttaa minua siitä, miten villejä ja orgaanisia lasten suunnittelemat rakennukset ovat. Meidän aikuisten tehtävänä on miettiä mikä on tämän pinkin hiiren syvin olemus. Mikä siinä on se tunnelma ja idea, jota lapsi kaipaa rakennukseen. Voisiko lastensairaalassa olla annos pinkkiä hiirtä? Mitä se tarkoittaisi? Huumoria? Lämpöä? Leikkimieltä?

Täten käynnistyy kaikille avoin ideointisessio Operaatio Pinkki Hiiri. Kerään talteen kaikenlaisia haaveita ja ideoita ja lupaan viedä parhaat eteenpäin. Ole hyvä!

Järvenpään Kyrölän asukkaat ovat kyllästyneet keskeisellä paikalla olevaan tylsään joutomaahan. Lähikaupan, koulun ja päiväkodin väliin jäävä läntti on herättänyt sissipuutarhurihengen kyläläisissä. Saisiko tästä meille kauniin virkistysalueen, jossa voisi istuskella lukemassa kirjaa, kahvitella, pitää kesäkirpputoria ja hoidella yhteisiä kukkaistutuksia?

Vaaleansinisen kaupparakennuksen vieressä on istumapaikka, mutta siihen kertyy roskia. Malttaisivatko jätskinsyöjät heittää paperit roskikseen, jos alue olisi viihtyisämpi ja hoidetun näköinen?

TV2 kuvaa tänä keväänä ja alkukesästä uutta televisiosarjaa Sissipuutarhurit. Torstaina 14.6. ensi kertaa nähtävässä ohjelmassa on ideana kaunistaa rumia paikkoja talkoovoimin. Kyrölän syötävän hyvä puisto lähti rakentumaan 30.5. aamupäivällä. Lähiseudun asukkaat tulivat lapioineen tekemään yhdessä hyvää. Kotipuutarhoista tuotiin perennoja ja yrttien taimia.

Olin mukana ensimmäisenä kuvauspäivänä, jolloin koottiin joukkoja ja suunniteltiin käytännön toimia. Agitaattori Minna Kivelä , (harmaa lippis, mietteliäs ilme), palaveeraa vapaaehtoisten kanssa. Talkoojoukko on saanut yrityksiltä lahjoituksia ja ne pitäisi noutaa.

Lea Alanko ja Erja Mähönen edustavat kyröläläistä talkootarmoa. Yhteisistutuksissa riittää kitkettävää.

Kaupunkilaiseen elämään kuuluvat yhteiset ympäristöt. Koska ne ovat yhteisiä, ne eivät oikeastaan ole kenenkään. Joku on niiden hoidosta vastuussa, en tiedä kuka, mutta se en ainakaan ole minä. Olen asunut koko ikäni kaupungissa. Olen oppinut kävelemään roskakasojen ja repsottavien istutusten ohi. Puisto-osasto hoitaa.

Viime vuosina lähes olematon viherpeukaloni on kuitenkin alkanut vipattaa. Olen alkanut kiinnittää huomiota joutomaihin ja rumana rehottaviin puistoistutuksiin. On selvää, etteivät palkkapuutarhurit pysty vastaamaan kaikesta. Voisinko jotenkin osallistua?

Kävin ilmoittautumassa puistokummiksi Helsingin rakennusvirastossa. Nyt saan ihan luvan kanssa hääriä kotikaupunginosani viheralueilla.

Myös Järvenpään Kyrölän vapaaehtoiset ovat ryhtyneet toimeen oman kaupunkinsa siunauksella. Varsinaista sissipuutarhurointia kaupanseudun kaunistus ei siis ole.

Alimmassa kuvassa on muuten jäteastianurkkaukseen istutettuja silmäniloja. Ruiskukkaa muistuttava vuorikaunokki on kuulemma helppo kasvi. Ei vaadi hyvää hoitoa ja leviää hanakasti. Erinomainen kaupanseinustojen kaunistaja siis.