Päiväkoti ei saa olla pelkkä säiliö!
Jokaisen, jolla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, pitäisi esittää itselleen kolme kysymystä.
Tiedänkö minä millaista päiväkodissa on?
Tiedänkö minä millaista päiväkodissa voi parhaimmillaan olla?
Tiedänkö minä mitä voin lapselleni kohtuudella vaatia?
Meillä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että meillä on vähän liikaa luottamusta ja epämääräistä tyytyväisyyttä päivähoitojärjestelmään. Tämä on ymmärrettävää. Vanhemmat tarvitsevat kipeästi hoitopaikan, siis säilön, johon voi rauhallisin mielin jättää lapsen työpäivän ajaksi. On otettava mitä saa, sillä etenkin suurissa kaupungeissa on pulaa hoitopaikoista.
Me lillumme yhteisessä mielikuvassa erinomaisesta suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä. Me käymme kiltisti varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluja (huah) ja asiakastyytyväisyyskyselyjä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä miten siellä syödään, millaista on käydä päiväkodissa potalla, millaisia sylejä on tarjolla ja millaiseen hätään, miten ristiriitoja ratkotaan, miten monta lapiota ulkovarastosta löytyy, miten usein maalataan ja askarrellaan, mitä kaikkea saa kokeilla, millaisessa huoneessa nukutaan ja niin edelleen.
Yliopistonlehtori Marjatta Kalliala Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta kirjoittaa tuoreen kirjansa esipuheessa: "Minulle on tärkeää, että voin katsoa suomalaisia lapsia silmiin ja sanoa: yritin. Yritin vaikuttaa siihen, että päiväkotilapsuudesta tulisi yhä vahvemmin osa lapsen arvoista lapsuutta." Marjatta Kalliala istui kirjaansa varten 69 päivää hiekkalaatikon laidalla ja päiväkodin lattialla katsomassa mitä tapahtuu. "On paljon paikkoja, missä toimitaan ihailtavasti, mutta aivan liikaa päiväkoteja, joissa elämä on aneemista ja näivettynyttä."
