Ti 18.12.2012 @ 09:48Eve Mantu

Jos haluat kattavan paketin apua, käy Aikapankissa

Suomessa toimii jo monta aikapankkia, pääkaupunkiseudun verkosto Stadin Aikapankki on suurin. Aikapankissa käydään kauppaa toveilla. Yhden tunnin työ mitä tahansa työtä on yhden tovin arvoinen. Jos ulkoilutat kiireisen koiraa tunnin verran, tienaat tovin. Jos pesetät ikkunaa tai tilität murheitasi tunnin verran, törsäät tovin. Kaikkien aika on samanarvoista.

Aikapankin kainalossa toimii inhimillisen tuen ja välittämisen ihmispankki, Aika parantaa -verkosto. Verkostosta löytyy apua silloin, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Välittämisverkoston filosofian mukaan kuka tahansa voi joskus tarvita apua ja kuka tahansa voi joskus tarjota apua. Tunnin työn valuuttayksikkö tovi käy maksuvälineenä sekä varsinaisen aikapankin että Aika parantaa -verkoston vaihdoissa.

Vaikka tukea ja tavaraa vaihdetaankin suoraan ihmiseltä ihmiselle tovihintaan, ei avunsaaja jää henkilökohtaisesti velkaa avuntarjoajalle. Apu ei siis ole perinteisimmässä mielessä vastavuoroista, vaan Matin ikkunat pessyt Pekka voi käyttää tässä palvelussa ansaitsemansa tovit mihin haluaa, vaikka täytekakun tilaamiseen Leilalta, joka on taitava leipuri.

Hanna Koppelomäkeä voi kutsua verkoston äidiksi. Hän pitää yhtenä aikapankin hienoimmista puolista sitä, että tili saa olla miinuksella ja pankin asiakkaaksi saa tulla reilusti tarvitsevana. Blogissaan Hanna kertoo elämästään tovitaloudessa.

Ti 27.11.2012 @ 09:49Eve Mantu

Miksi asiakkaiden palveleminen ei kiinnosta myyjää?

Jouduin kerran outoon tilanteeseen. Menin tositarkoituksella ostamaan pesukonetta uuteen kotiin. Myyjä kiirehti kimppuun ripeästi, koska muita asiakkaita ei ollut. Ilmapiiri oli kuitenkin heti vinossa. Tunsin joutuneeni piilokamerakohtaukseen, jossa pidettiin hauskaa minun kustannuksellani. Liikkeen muut myyjät seurasivat yleisönä, kun yritin saada tietoa eri pesukonemalleista. Myyjä venkuroi ja vitsaili, höpötti asiaankuulumattomia tarinoita ja väisteli kysymyksiäni. Vähän väliä muut myyjät räjähtivät nauramaan.

Ei tullut kauppoja.

Huonoa palvelua on monenlaista. Myyjä voi olla tyly tai väistelevä. Pahvilaatikkoa voi aina tyhjentää selkä asiakkaisiin päin. Hyllyjä voi siivota, henkareita siirrellä. Kun tällaiseen myyjään lopulta saa katsekontaktin, on se katse väsynyt ja innoton.

Myös ylimitoitettu lipevyys tai aggressiivinen tyrkyttäminen koetaan huonoksi palveluksi.

TTC com:in valmentajat auttavat oikean palveluasenteen vahvistamisessa. Joskus arkaa myyjää täytyy vain rohkaista olemaan aidosti oma itsensä. Asiakkaat arvostavat kuitenkin kohteliasta rehellisyyttä, muistuttaa TTC.comin Kaarina Leinonen:

- Myyntitilanne on tavoitteellinen vuorovaikutustilanne. Myyjät itse kuvailevat onnistuvansa silloin, kun he kykenevät lukemaan asiakkaan tarpeet ja toivomukset ja vastaamaan niihin. Tavoite ei aina ole myydä. Joskus tavoitteena voi olla saada asiakas palaamaan uudelleen. Aktiivisuus on tärkeää, eli että molemmat tarjoavat ideoita. Toimiva vuorovaikutus vaatii sen, että palvelija ja palveltava hyväksyvät toisensa ja etsivät ratkaisuja yhdessä. Silloin se onkin aidosti kahden kauppa.

Yksi tärkeimmistä taidoista on kuuntelemisen taito.

- Asiakasta voi lukea katsomalla ja kuuntelemalla. Havainnoiminen on asian ydin. MItä tietoa sinä keräät asiakkaasta, hänen arvoistaan ja toiveistaan ja miten vastaat niihin siinä asiakaspalvelutilanteessa.

Mikä on pielessä, kun asiakaspalvelu ei kiinnosta siihen tehtävään palkattuja? Mikä saa kodinkonemyyjät liittoutumaan vitsikerhoksi asiakkaita vastaan?

Ti 20.11.2012 @ 08:23Eve Mantu

Ilmo Launis jätti vahvoja muistijälkiä

Ilmo Launis lähti 23-vuotiaana rahtilaivalla Palestiinaan. Hän halusi itse kulkea vapahtajansa jalanjäljissä. Beduiineilta hän oppi miten hiekkamyrskyltä suojaudutaan ja mitä oikeasti tarkoittaa, kun tulisia hiiliä kasataan vihollisen pään päälle.

Ilmo Launis oli valtavan taitava käsistään. Hän rakensi Töölön seurakunnan lasten ja nuorten riemuksi eriskummallisia huonekaluja ja leikkivälineitä, joista tässä muutama kuva.

Pöllöt olivat ovikelloina ja kamelin selkään sai kiivetä istumaan.

Onko tämä penkki hevonen vai mäyräkoira? Hubert on hänen nimensä. Pää tehty lapikkaista.

Tämä jakkara oli Pärinäpirtiksi kutsutussa nuorten kokoontumistilassa, seinän vieressä. Vaaleanpunaiset jalanjäljet lähtivät jakkaralta ja kulkivat yli päätyseinän ja päättyivät tuuletusräppänän viereen katonrajaan. Jäljet olivat maagiset. Muistan tuijottaneeni niitä ja miettineeni ankarasti. Ilmon huumori oli juuri tällaista.

Tämän salkun Ilmo vyötti kiinni pyörän tarakalle. Kun Ilmo saapui päiväkerhoon salkkua kantaen, lapset liimautuivat hänen lahkeeseensa. Kohta alkaa tapahtua...

 

Ilmo Launis oli niin merkillinen ihminen, että välillä mietin oliko hän vain mielikuvitukseni tuotetta. Tässä kuvassa Ilmo on roskataiteensa keskellä. Hän teki tauluja roskista, joita hän keräili merenrantoja kulkiessaan.

Ti 13.11.2012 @ 09:26Eve Mantu

Kenelle sinä ojentaisit mitalin?

Arjen löytöretkeilijä Meiju Niskala on tuttu monista iloisista tapahtumista. Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen Meiju käsikirjoitti ja ohjasi melkein 200 kaupunkitapahtumaa. Yksi teoksista palautti raitiovaunukiskot Turkuun, kalkkiviivoina tosin. Frakkiasuiset nuoret herrasmiehet työnsivät kalkkikärryjä ja piirsivät viivaa entisten kiskojen paikalle. Ratikkakävely kesti reilut kuusi tuntia.

Mitalipäivää vietettiin ensimmäisen kerran viime marraskuussa. Meiju agitoi joukon vapaaehtoisia luovuttamaan mitaleita arjen ilahduttajille. 700 mitalia lähti kiertoon.

Tällä kertaa mitaleita on jaossa 1700 ja jakelupisteitä kuusi. Helsingin Kirjasto10, Turun pääkirjasto, Tampereen keskustori, Oulun rotuaari, Jyväskylän kävelykadun Kompassi ja Joensuun pääkirjasto.

Kuka sinun mielestäsi ansaitsisi mitalin ja miksi?

Ti 06.11.2012 @ 10:19Eve Mantu

Suomi on kymmenten maitotuotteitten maa

Suomen lisäksi neljässä maassa asunut Aino Aaltonen on työperäisen muuton asiantuntija. Hänen työpaikkansa Finland Relocation Services auttaa Suomeen muuttavia ulkomaalaisia asettumaan taloksi.

Saapuja saa pientä ja suurta apua. Paperisota ja asunnon etsiminen ovat isoja tehtäviä, mutta yhtä tärkeitä ovat kulttuurin tulkkauspalvelut. Mitä ovat kuravaatteet, mihin niitä tarvitaan ja mistä niitä saa? Mitä ihmettä on vähälaktoosinen kirnupiimä? Miten parkkikiekkoa käytetään?

Aino on entinen ex-pat eli ekspatriaatti eli henkilö, joka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelee maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut. Hänen miehensä työ vei hänet vuonna 1997 Kreikkaan vuodeksi. Alunperin kyse oli siis vuoden pestistä, mutta toisin kävi.

- Minun mielessäni aukesi ovi. Tajusin, ettei olekaan pakko palata Suomeen. Aloimme miettiä seuraavaa kohdemaata, että mihinkäs sitten lähdettäis.

Kreikan jälkeen tuli Unkari, sitten Yhdysvallat ja lopuksi Turkki. Istanbulissa Aino alkoi pitää blogia, Elämää Istanbulissa.

Expatriaattina eläminen opetti Ainolle paljon.

- Olen tyttö pikkukaupungista. En uskaltanut edes vaihto-oppilaaksi lähteä. Vuodet maailmalla tekivät minusta kuitenkin maailmankansalaisen. Tiedän, että pärjään missä vaan. Se onkin minun mottoni, että pärjääminen on täysin omien korvien välissä.

Ti 30.10.2012 @ 10:01Eve Mantu

Jos lähimmäinen toivoo elokuvalippua, annetaan hänelle elokuvalippu!

Oletko koskaan tarjonnut taitojasi hyväntekeväisyyteen?

Hope-yhdistys ry. auttaa vähävaraisia perheitä ja huostaanotettuja nuoria. Toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo, että heidän yhdistyksestään löytyy vapaaehtoistyötä silloin tällöin tekevä kampaaja, joka auttaa leikkaamalla hiuksia ilmaiseksi. Painiseuran vapaaehtoiset vetävät lapsille ilmaisia harjoituksia. Vaatejakelupisteessä auttavat vapaaehtoiset.

Oletko miettinyt omaa osaamistasi tältä kantilta? Onko sinulla jokin taito, josta voisi olla iloa?

- Meillä on vapaaehtoisten rinki, joka reagoi nopeasti toiveisiin. Kerran lapsilta tuli toivomus päästä elokuviin. Laitoimme toiveen Facebook-ryhmään ja antaja ilmoittautui samantien, kertoo Eveliina Hostila.

Mitä sinä voisit itsestäsi antaa?

Onko lähimmäisen auttaminen mielestäsi helppoa vai vaikeaa?

 

Ti 09.10.2012 @ 09:58Eve Mantu - ulkoa tantta, sisältä tyttö

Kerro viisi asiaa, joista olit aivan tohkeissasi 15-vuotiaana

Blogit.

Tytöt ja nuoret naiset ovat tohkeissaan - eli liekeissä - blogeista. Blogeista on nopeasti tullut nimenomaa heidän luomustensa näyteikkuna.

Blogin aloittaminen ja ylläpitäminen on helppoa. Apuun ei tarvitse huutaa isää eikä isoveljeä.

Blogit ovat muuntautuvia. Voit muokata visuaalisen ilmeen omanlaiseksi.

Blogit ovat turvallisia. Voit valita esiinnytkö nimimerkkinä vai omalla nimelläsi.

Blogit ovat enimmäkseen ilmaisia. Itseilmaisu ei ole rahasta kiinni.

Blogit ovat seurattuja. Kirjakustantamot etsivät kykyjä netistä, ja nuori blogaaja saattaa löytyä bloginsa perusteella.

Mutta entäs sinä? Mistä sinä olit aivan innoissasi 15-vuotiaana?

Ma 01.10.2012 @ 15:40Eve Mantu - himokäyttäjä

Rakastan kirjastoja!

Pikkutytöstä saakka olen löytänyt kirjastosta aarteita. Kiihkeä rakkauteni kirjastoja kohtaan ei laannu, päinvastoin. Minusta tuntuu, että kirjastojen kulta-aika on vasta edessä ja me saamme nauttia siitä pian.

Kirjastoista on tulossa todellisia kansalaisten olohuoneita, joissa opitaan, viihdytään ja maleksitaan.

Kirjasto on muodikkaasti slow. Kirjastossa ei rahastaja seiso ovella käsi ojossa. Kirjasto on aidosti vauvan ja vaarin paikka.

Helsinkiin suunnitellaan uutta keskustakirjastoa. Sen kehittelijät kutsuvat meitä kaikkia unelmoimaan.

Meistä käyttäjistä on tullut vaativampia. Haluamme hiljaista tilaa, meluisaa tilaa ja puolihiljaista tilaa. Joskus täytyy saada keskittyä rauhassa, toisinaan taas haemme iloista sosiaalisuutta. Tulevaisuuden kirjastot haluavat olla runsaudensarvia. Asiakkaat ovat kehuneet Turun pääkirjastoa ja vasta remontoitua Kontulan kirjastoa.

Kirjasto Kymppi

Kuntavaalit lähestyvät. Joko sinä olet löytänyt ehdokkaasi? Mitä hän tuumaa kirjastoista?

Sivut

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu