Atomeita maaperässä!?
Uraanioksidin markkinahinta on kahden viime vuoden aikana kolminkertaistunut, joten useat kansainväliset yhtiöt ovat keksineet myös Suomen uraanin etsimiseen. Uraanikaivos! Mikäs sopisikaan tänne sen paremmin, kun uutta voimalaakin Suomeen jo rakennetaan.
Suomessa siis kartoitetaan parhaillaan maaperässämme olevia uraanivaroja. Perustiedon suhteen kartoittaminen on turhaa, sillä uraania on itse asiassa hyvinkin paljon: Suomessakin sitä on neliökilometrin suuruisella alueella metrin syvyyteen ulottuvassa maakerroksessa keskimäärin 4500 kiloa, siis liki viisi tonnia, ja kautta maapallon sitä esiintyy liki vastaavasti joka puolella. Kyse kartoittamisessa onkin siitä, mistä uraania saisi kätevimmin kaivettua ja missä sitä olisi kerääntyneenä kätevästi yhteen paikkaan, minne sitten kaivoksen voisi perustaa taloudellisesti kannattavasti. Siinä mielessä kyse on samanlaisesta kaivostoiminnasta kuin on vaikka rautamalmin tai kuparin kaivaminen.
Kun vielä jokin aika sitten ydinvoima oli passé, eikä uusia voimaloita juurikaan rakennettu, oli uraanin markkinahinta hyvin matala. Siksi sitä kaivettiin vain kaikkein tuotteliaimmissa paikoissa sekä sellaisissa, missä ympäristöasioilla ei tarvinnut juuri lompakkoa rasittaa. Suurimpia tuottajia olivat Australia ja Venäjä, jotka ovet sitä edelleenkin sekä ovat myös tulevaisuudessa. Pelkästään Australiassa on lähes kolmannes maapallon tunnetuista uraanivaroista. Nyt, kun hinta on pompannut ydinenergian uuden tulemisen myötä ylemmäksi, voisi kaivostoiminta olla kannattavaa myös Suomessa.
Periaatteessahan tämä olisi kansallisesti erittäinkin kannattavaa, sillä jos suomalaisiin ydinpannuihin saataisiin uraani omasta maasta, ja loppusijoittaminenkin hoituisi suomalaiseen peruskallioon, niin ydinpolttoaineen käsittelyä lukuunottamatta olisimme omavaraisia ydinvoiman suhteen. Kuudes ja seitsemäs voimala voitaisiin tilata saman tien, ja pian voisimme myydä muillekin sähköä...
Asia erikseen on tietysti se, haluammeko kaivaa uraania Suomessa. Tärkeintä asiassa ei kuitenkaan ole uraani, vaan kaivaminen: kaivos pilaa lähes aina maisemaa ja tuo mukanaan haittaa ympäristön asukkaille. Kun nyt muun muassa ranskalaisen Cogema-yhtiön tutkimusalueella olevat kunnat Pukkila, Askola, Porvoo, Myrskylä ja Pernaja kauhistelevat mahdollisesti 15 vuoden päästä käynnistyvää kaivostoimintaa, niin olisiko vastustus samanlaista, jos kyseessä olisi esimerkiksi kultakaivos? Todennäköisesti ei, sillä kullan mielleyhtymä on uraania miellyttävämpi, vaikka yhtä ikävä naapuri kaivos silloinkin olisi.
Olennaisin ero uraani- ja kultakaivoksen välillä lienee se, että kultaa voi kauhoa maasta normaalin kaivoslain mukaan, mutta uraanikaivosta suitsivat monet muutkin säädöt ja määräykset. Ja se on varmasti koko ajan tarkemman valvovan silmän alla.
Näin ollen esiin nousevat taas mielikuvat ydinenergiasta, säteilystä ja atomeista. Vaikka ne kuullostavat kaukaisilta ja normaalielämän kannalta pelottavilta, koostumme itse ja kaikki muukin ympärillämme oleva koostuu atomeista, säteilyä on joka puolella luonnossa, radioaktiivisia aineita on niitäkin kaikkialla ja näiden kaikkien kanssa on eletty jo ennen atomiaikaakin.
Muistan hyvin, kuinka armeijassa kouluttajat kehottivan ydinsotatilanteessa lakaisemaan kuusenoksilla atomit pois vaatteiden päältä. Ja kuinka sukulaiseni oli saada sydänkohtauksen, kun kuuli kuinka perinteisen kuvaputkitelevision sisällä on elektronitykki ja kuvaputken pintaan iskeytyvät elektronit synnyttävät myös röntgensäteilyä. Ne eivät sinällään ole vaarallisia, mutta liika on aina liikaa.
Ongelma ja vaara onkin se, että keinotekoisina sekä jalostettuina liian rajat tulevat nopeasti vastaan. Maapallolla luonnossa ei ole missään rikastettua uraania eikä mikään luontainen prosessi saisi aikaan samanlaista tuhoa, kuin saa ydinpommi tai katastrofaalinen toimintahäiriö ydinvoimalassa tai ydinpolttoaineen käsittelylaitoksessa. Siksi ydintekniikkaan ja radioaktiivisuuteen pitää suhtautua vakavammin ja tiukemmin kuin vaikkapa kuparin louhimiseen ja käsittelyyn. Vastuullisissa käsissä nykyaikaiset ydinlaitokset ovat kuitenkin osoittautuneet niin turvallisiksi, että monet muut laajamittaiset vaarat ovat jopa todennäköisemmin tapahtuvia. Meteorin iskeytyminen Maahankin on todennäköisempää kuin suurimittakaavainen (läntisestä) ydinvoimalasta johtuva onnettomuus.
Kannattaa muuten lopuksi tehdä selväksi, että en ole intomielinen ydinvoiman kannattaja, vaan panostaisin mieluiten vaihtoehtoisten, uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisen tehostamiseen sekä energiankulutuksen pienentämiseen uuden tekniikan avulla. Mutta jos ja kun lisää sähköntuotantoa tarvitaan, niin meidänkin normiemme mukaisesti toteutettuna ydinenergia on mielestäni hyväksyttävämpi vaihtoehto kuin esimerkiksi hiilen tai öljyn käyttäminen.
[inline:1=kuva]
Juttua kirjoittaessa tuli mieleeni viime syksy, jolloin lensin Normandian päällä lentokoneessa ja otin ohessa olevan kuvan ikkunasta. Kuvassa näkyy hienosti Manchen departmentin pohjoisosa ja Cherbourgin kaupunki (jossa on muuten upea merimuseo!). Aivan sen vieressä sijaitsee myös Euroopan suurin ydinpolttoaineen käsittelylaitos, jonka omistaa nyt kaivaustutkimuksia tekevä Cogema-yhtiö. Etäisyyttä kaupungin ja laitoksen välillä on vajaat 50 kilometriä.
