Ti 27.05.2008 @ 08:31admin

Kaksi ns. ongelmaa

Ensimmäinen vuorokausi - Mars-slangissa sol - on takana. Phoenix on hengissä ja voi hyvin, itse asiassa kaikki on niin hyvin kuin vain voi kuvitella. Kuvia on tullut lisää ja myös muut laskeutujan mittalaitteet ovat lähettäneet ensimmäiset tietonsa ja näin myös suomalaiset ovat saaneet ensimmäiset painemittaustiedot Marsin pinnalta.

Tätä kirjoittaessa en ole tietoinen siitä kuinka hyvää dataa painemittarista on saatu, mutta aikaisemmin tänään päivällä täällä oleva Ilmatieteen laitoksen kaksikko Jouni Polkko ja Henrik Kahanpää olivat toiveikkaita. Koska painemittari on tehty alihankintana kanadalaisvalmisteiseen säämittalaitteistoon, on päävastuu myös tietojen saamisesta kanadalaisilla, mutta suomalaiset ovat paikalla kaikelta varalta: laitetta ei luonnollisestikaan voida korjata täältä käsin yhtään sen paremmin kuin Suomestakaan, mutta tietojen käsittelyssä ja ongelmien kartoituksessa on hyvä olla paikan päällä lennonjohdossa. Jos siis ongelmia ilmenisi.

Tähän mennessähän kaikki on mennyt erinomaisen hyvin. Laskeutuminen oli kuin suoraan oppikirjasta ja Phoenix on käyttänyt jo tänään suurinta mahdollista tiedonsiirtonopeutta yhteydenpidossaan Marsia kiertävien luotaimien välityksellä Maahan, joten aikataulusta ollaan tässä mielessä jopa edellä. Joka tapauksessa menee vielä muutama päivä, ennen kuin laskeutuja on valmis kuokkimaan maata robottikauhallaan ja tekemään varsinaisia tieteellisiä mittauksia.

Lennonjohto on kertonut toistaiseksi vain kahdesta ongelmasta. Robottikäsivartta suojannut (tai pikemminkin Marsia robottikäsivarteen tulleista mahdollisilta mikrobeilta suojannut) hermeettinen suojus ei ollut avautunut aivan yhtä siististi kuin sen olisi pitänyt, ja lisäksi Phoenixin lämmittimiä on jouduttu säätämään hieman suuremmalle. Kummatkaan näistä eivät ole varsinaisesti ongelmia, sillä vaikka suojus olisi jäänyt kokonaan kiinni, olisi voimakas robottikäsi voinut silputa sen noin vain, ja lämpötilan suhteen kyse on samasta kuin kotona säätäisin patteria hieman suuremmalle, kun tuntuu vähän viileältä.

Jos ja kun tässä ovat suurimmat ongelmat, niin kaikki on erinomaisesti.

Kuvia on tullut koko päivän ajan lisää, mutta erityisen kiinnostava on huomenna saatava ensimmäinen panoraama. Silloin näemme enemmän mitä Phoenixin ympärillä on - siellähän saattaa olla suuri kivenmurikka, jonka laskeutuja on nipin napin välttänyt.

Päivän ehdoton kohokohta oli aamulla, kun Mars Reconnaissance Obriterin ottama huikea kuva julkistettiin. Luotain oli napannut kiertoradalta suurtarkkuuskamerallaan kuvan laskuvarjonsa varassa alaspäin putoavasta Phoenixista, mikä on paitsi kaunis näky, niin myös aivan uskomaton suoritus. Jo pienen kohteen saaminen kameran kapeaan kuvakeilaan on saavutus, joten liikkuvan kohteen saaminen kuvaan näinkin hyvin on todella mahtavaa. Anteeksi ylisanat, mutta se on mahtavaa ja uskomatonta! En voi kuin ihailla tätä taitoa, millä toisen planeetan luona olevia aluksia käsitellään ja hallitaan, ja kuinka korkealla tasolla niiden tekniikka on!

Tämän jälkeen voi vain haukkoa henkeä...

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu