Kukonaskel
Kerroin viime viikolla Prisma Studiossa päivän pitenemisestä sekä siitä, kuinka päivä pitenee "kukonaskelin". Kerroin myös sen, etten löytänyt varsinaista etymologista perustaa sanonnalle, jonka mukaan päivä pitenee päivittäin kukonaskelen verran. Toki oli varsin selvää, että asia liittyy kukkoon ja kukon aamuvirkkuuteen, mutta mitä konkreettisemmin asia tarkottaisi - siitä en osannut sanoa mitään.
Onneksi olemme kuitenkin saaneet kovasti palautetta tästä, ja koska asia tuskin mahtuu tulevan keskiviikon lähetykseen, niin laitan tähän muutamia saapuneita sähköposteja. Kukonaskeleelle löytyi paljon hyviä selityksiä!
Veikko Tuominen:
"Kukonaskel ei ole pituusmitta, vaan aikamääre. Kukolla on nimitäin tapana
seistä askelten välillä hetken aikaa (muutaman sekunnin) yhdellä jalalla."
Pentti Lappalainen:
"Pohdiskelitte ohjelmassa mitä tarkoittaa kun päivä on kukon askelen pitempi. Minun äitini käytti tuota kielikuvaa ja tarkoitti sitä, että esim. ikkunan puitteen luoma varjo oli siirtynyt auringon noustessa lattialistassa kukon askeleen verran siitä missä se oli ollut talvipäivän seisauksen aikana. Muistaakseni varjo oli siirtynyt uutena vuotena kukon askelen verran. Loppiaisena se oli siirtynyt korennon verran. Ei tämä mittaustapa täytä SI-yksiköiden tarkkuutta, mutta antaa mielikuvan mitä tapahtuu."
Maaria Vanhatalo-Borgelin:
"Edesmennyt äitini (s. 1920) selitti kukonaskelsanonnan minulle lapsena seuraavasti: Kun aurinko paistaa ikkunasta sisään, siitä muodostuu lattialle ikkunanmuotoinen aurinkoinen "läntti". Kevään edetessä ja päivän pidetessä "läntin" sektori lattialla laajenee kukonaskeleen verran eli aamupäivällä ikkunasta oikealle ja iltapäivällä ikkunasta vasemmalle."
Kari Hokkanen:
"Eräässä ohjelmassa oli kysymys päivän pituudesta kevättä kohti mennessä.
Teillä ei ollut tietoa sanonnan "päivä on kukon askelen verran pidempi" etymologiasta. Lapsena minulle kerrottiin (olen nyt 65v.) että se johtuu seuraavasta: Kukolla (ja kanoilla) on tapana herätä auringonnousun aikaan. Koska jouluna aurinko nousee hieman aikaisemmin kuin edellsenä päivänä, kukko ehtii silloin astua askelen tai pari enemmän kuin aikaisemmin."
Ja lopuksi vielä Oili Helander-Puranenin kiinnostava - ja hieman pitempi - sähköposti:
"Kyllä teillä siellä Helsingissä on sananlaskutkin sekaisin menneet, kun väititte, että vanhan sananlaskun mukaan päivä pitenee kukonaskeleen verran - ja olitte ymmärtäneet sen tarkoittavan tasaisesti kaikkia alkuvuoden vuorokausia (ihan juhannukseen astiko??!)
Ainakin täällä Lounais-Suomessa se on ollut eri muodossa. Jo lapsena muistan mummon ja äidin (ja yleensäkin erikoisesti naisten) joskus vuodenvaihteen jälkeen, loppiaisen tienoilla (ja toisinaan, jos sattui aurinko paistamaan, niin jo ennen uutta vuotta) todenneen " On se päivä jo kukonaskeleen verran pitempi." Silloin se oli jo alle kouluikäiselle lapsellekin selvää kieltä. Se oli selvä toteamus siitä, että päivä oli jo sen verran pidentynyt, että sen huomasi. Jos ei ollut paljoa pidempi, niin olipahan edes kukonaskeleen verran! Lauseessa käytettiin vertailumuotoa, ei verbiä.Päivän pituutta siis verrattiin joulua edeltävään vuoden pimeimpään aikaan eli talvipäivän seisaukseen.
Vasta myöhemmin aikuisiällä ymmärsin, miksi juuri naiset kiinnittivät asiaan yleisemmin huomiota. Sydäntalvella naisilla oli joka-aamuiset ja -iltaiset navettatyönsä ja monet muut aamurutiinit, mm sukankutomiset, aamiaisen laittamiset....Siis töitä, jotka saatettiin tehdä hämärässäkin eikä välttämättä tarvinnut valoja turhaan sytytellä niiden takia. Miehet voivat sydäntalven aikaan (eli vuoden viimeisen ja ensimmäisen viikon) nukkua aamuisin pidempään vastapainona kesän ympäripyöreille työpäiville. Näin ollen heiltä helposti jäi huomaamatta, että päivä oli jo kukonaskeleen verran pitempi. Vastaavasti miehet olivat jo vetäytyneet tupaan puhdetöihin hämärän tullen, kun naisilla lypsyt ym. iltatoimet navatalla olivat vasta alkamassa. Tokihan joka päivä navetalle mennessään huomasi, että päivä oli hiukan pidempi kuin vielä ennen joulua, kun ei tarvinnut enää lyhtyä/taskulamppua sytyttää.
Tässä oli taas oiva esimerkki siitä miten urbanisoitunut ihminen on vieraantunut alkujuuriltaan eikä enää ymmärrä omaa äidinkieltään. Yhteys on katkennut. Hyvä, että edes uteliaisuudesta haluavat ymmärtää vanhan agraariajan sananlaskujen kieltä.
Mitä tulee pähkäilyynne siitä, kuinka pitkä kukonaskel on viivottimella mitattuna niin se olisi ollut todella helppo tarkistaa. Ei olisi tarvinnut kuin ajaa jonkin pikkukanalan luo ja pyytää isäntää/emäntää hakemaan hetkeksi kukko lumiselle pihalle. Siitä olisi ollut helppo laskea keskimääräinen kukonaskeleen pituus sentteinä. Tai antaa kukon tepastella hetki märin jaloin varastohuoneen lattialla....ellei lunta silloin ollut."
Kiitos palautteesta! Nyt tiedämme paremmin mistä kukonaskel tulee ja mitä se tarkoittaa!
