Ke 21.03.2007 @ 15:37admin

Kosmoksen karjalaisia kaikuja

Kuhmon Ihminen ja Kosmos -tapahtuma, josta mainitsin edellisessä blogimerkinnässäni, onnistui jälleen kerran erinomaisesti. Kiitos siitä hyville alustajille, kiinnostavalle asialle ja teräville yleisökommenteille! Juttua riitti jopa siinä määrin, että yleisö nousi kapinaan lisäajan saamiseksi aikatauluun.

Esityksiä on turha tässä lähteä referoimaan, koska se vaatisi runsaasti aikaa eikä lopulta onnistuisi varmaan saavuttamaan Kuhmon omituista henkeä, missä pohdiskelevat esitykset sekoittuvat muiden alustajien ja yleisön esittämiin kommentteihin sekä niistä tuleviin sivujuonteisiin. Kun normaalisti rönsyt pyritään karsimaan pois, annetaan Kosmoksessa niiden tieten tahtoen levitä ja alkaa elää omaa elämäänsä. Ja lisäksi erinomaista musiikkia. Suosittelen tulemaan paikalle ensi maaliskuussa!

Vaikka aikataulu Kuhmossa oli tiivis, ennätin käymään nopeasti Juminkodossa, Karjalaisen kulttuurin kodissa. Juminkoto on aivan Kuhmon keskustassa, parin minuutin kävelymatkan päässä Kuhmo-talosta, ja siellä yleisön nähtävissä paitsi kulloinkin avoinna oleva näyttely, niin myös pieni kauppa ja kirjasto. Hyllystä löytyvät kaikki maailmassa painetut Kalevalat, joita on kertynyt yli 380. Jos tämä kännykkäyhteyteni vain jaksaa välittää, laitan tähän kuvia Kuhmosta. Ne, joita Juminkoto kiinnostaa enemmän, voivat surffata Juminkodon kotisivuille: www.juminkoto.fi.

Ja nyt hiukkaskiihdytintä katsomaan CERNiin – palataan asiaan viimeistään ensi viikolla Prisma Studiossa ja Avaruusradiaattorissa!

7 kommenttia

ihanaa kun joku edes kirjoittaa fusiikasta
tiedätkö muita blogeja
et ole linkkejäsi laittanut
kiitos

Niin tietysti. Puhuin Kuhmossakin koko ajan Juminkedosta, vaikka se on JUMINKOTO. Anteeksi yksinkertaisuuteni!

Hmm? Onkos tässä nyt jotain kuhmolaiskomiikkaa, jota en ymmärrä?

Puhuit tietenkin Juminkeosta. Eli osoite on www.juminkeko.fi

Komiikasta en tiedä, mutta katsoinpa Wikipediasta miä Juminkeko oikein on.

Ja se on: "Juminkeko on mystiselle Jumi-henkiolennolle kuulunut paikka tai asia, jonka merkitys on epävarma. Ainakin joitakin Länsi- ja Varsinais-Suomessa sijaitsevia napakiviä on kutsuttu nimellä juminkeko tai jumin kurikka, mutta juminkeko voi tarkoittaa muutakin."

Ja tässä blogimerkinnässäni mainittu Juminkeko on Kuhmossa sijaitseva Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus, joka oli jopa minulle koviin luonnontieteisiin kovasti kallistuneelle kiinnostava tuttavuus!

Jari Mäkinen kirjoitti:

<i>Niin tietysti. Puhuin Kuhmossakin koko ajan Juminkedosta, vaikka se on JUMINKOTO.</i>

Niin tarkoitin vaan tuota kommenttiasi, jossa mainitset paikan edelleen olevan <b>juminkoto</b>, vaikka paikka on <b>juminkeko</b>.

Toisaalta en taida enää itsekään tietää mistä puhun :)

...jotkut asiat vaan menevät väärin vaikka kuinka korjaisi, kun oikea ja väärä alkavat kiertää kehää aivoissa. Siksi nyt en itse enää korjaa mitään, vaan viittaan ylläolevaan :-)

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu