Muuttolintujen matkassa
Tänään lauantaina illalla tulee TV1:ssä todellinen luonto-ohjelmien helmi: Avara luonto esittää ranskalaisen dokumentin "Pikkulintu ja tiedemies" klo 18.45. Se kannattaa ottaa jopa nauhalle - tai tallettaa kovalevylle, koska sen haluaa katsoa vielä uudelleen.
Vaikka televisioon ohjelmaa teenkin, en ole luonnollisestikaan tietoinen siitä kaikesta, mitä edes Yleisradio kanavillaan näyttää. Siksi joskus käy kuten tänään aamulla. Huomasin lehteä lukiessani, että TV1 esittää Catherine Garangerin erinomaisen luontodokumentin "Petits oiseaux et grands savants", eli siis kirjaimellisesti käännettynä "Pienet linnut ja suuret tietäjät".
Ranskalaiset tekevät usein kauniita dokumenttielokuvia, joissa tiedekin saadaan runolliseksi ja kauniiksi, mitä se tietysti onkin. Saksalainen tekee yleensä tiedeohjelmat hyvin asiallisiksi, hieman kuin opetusohjelmiksi, mikä on vähän tämä suomalainekin tyyli. Britit puolestaan tekevät näyttäviä ja vetäviä dokumentteja, ja amerikkalaiset suosivat draamaa, vaaroja ja mysteerejä.
Näistä juuri ranskalainen tyyli iskee minuun, ja tästä tyylistä illan ohjelma on eräs parhaista viimeaikaisista esimerkeistä. Kuten Avaran luonnon nettisivujen esittelyteksti kertoo, on ohjelma runollisen kaunis eläinsatu pikkuruisesta hippiäisestä, mutta samalla valaiseva luontodokumentti koko maailmaa kotinaan pitävistä muuttolinnuista sekä niiden tutkijoista.
Dokumentin on tehnyt Siperiaan ihastunut ohjaajatar Catherine Garanger, joka on tehnyt valokuvaajamiehensä Marc Garangerin kanssa useita pohjoisia alueita, Taigaa ja Siperiaa esitteleviä ohjelmia. He ovat lähes asuneet Siperiassa seitsemän vuoden ajan ja käsitelleet dokumenteissa niin shamanismia, pohjoisen luontoa kuin siellä tehtävää tutkimustakin. Samaa sukua tämän lintuohjelman kanssa on Garangerin ensimmäinen pitkä dokumenttielokuva "Dans la peau de l'ours", jonka voisi kääntää nimellä "Karhun karvoissa". Siinä kerrotaan nuorten harmaakarhujen luontoon sopeuttamisesta venäläisen biologin kautta.
Tämä Kaliningradissa Rybatšin tutkimusasemalla (siis ei Siperiassa, vaan Latvian ja Puolan välissä sijaitsevalla Venäjän alueella) kuvattu lintutarina menee vielä syvemmälle tutkijoiden ja eläinten maailmaan, ja sitä katsoessa ei aina tiedä onko kyse tarinasta vai todesta; niin unenomaisen kauniiksi dokumentti tekee asian. Ohjelmaa voisi jopa kritisoida liiasta romanttisuudesta ja sadunomaisuudesta, ellei se olisi niin hyvä.
Ohjelman esittelyteksissä sanotaan: Olipa kerran pohjoinen kuningaskunta jota kansoittivat pikkuiset linnut. Eräänä päivänä pikkuruinen hippiäinen alkaa kertoa ihmeellistä tarinaa muuttolintujen elämästä. Kuinka on mahdollista, että vain muutaman gramman painoinen hippiäinen osaa seurata vaistoaan ja kulkea vuodenkierron mukaan maailman halki ja takaisin? Tarina kuljettaa meitä ihmisiä pienten varpuslintujen ihmeellisellä muuttomatkalla, joka toistuu vuodesta toiseen samanlaisena, vaikka maailma niiden ympärillä hiljalleen muuttuukin.
Ohjaaja Catherine Garanger kertoi puolestaan Ranskassa näkemässäni esittelyssä aikoneensa tehdä ensin ohjelman tunturipöllöistä. Hän etsi puolen vuoden ajan sopivia henkilöitä ja paikkoja, kunnes selvisi, että paras - ja ainoa paikka - oli napapiirillä sijaitseva sotilasalue, missä oli täysin mahdotonta tehdä filmiä. Siksi hän päätti etsiä toista aihetta, ja löysi sellaisen venäläisten biologien intranetin avulla: Kaliningradissa on venäläisten biologien muuttolintujen tutkimuskeskus, mikä oli kuulemma Tsaarin Venäjän aikaan maailman ensimmäinen ornitologinen tutkimusasema. Tosin silloin alueen nimi oli Kaliningradin sijaan Kuurinmaa, Latvian eteläosissa sijiatseva lääni, mutta se on toinen asia.
Garanger otti yhteyttä tutkimusasemalle ja osui sinne ensimmäisen kerran paikalle juuri syysmuuton aikaan. Miljoonat linnut pysähtyivät Kaliningradin niemekkeelle hänen silmiensä edessä matkallaan pohjoisesta etelään, joten Garanger halusi sen jälkeen ehdottomasti tehdä filminsä Rybatšin tutkimusasemalla sikäläisten biologien kanssa. Valitettavasti vain aseman johtaja kielsi kaiken kuvaamisen, minkä lisäksi Garangerin mielessä tutkijoiden tarinat olivat kuin salaisia raportteja, vaikka kyse oli vain muuttolinnuista. Tarina kääntyi kuulemma vähitellen pakostakin sadunomaiseksi. "Olin juuri lukenut Grimmin veljesten sadun Hippiäinen, minkä perusteella päätin tehdä elokuvan kuninkaasta ja hänen pikkulinnuistaan. Kun dokumenttiohjelma muuttui siten kertomukseksi, sain myös vapaat kädet elokuvantekoon."
Rahoitusvaikeuksien vuoksi Garanger pystyi kuvaamaan vain puolet suunnittelemastaan 16 kuukaudesta, mutta onnistui tallentamaan hyvin kaikki neljä vuodenaikaa ja suuret muuttoaallot Kaliningradissa, minkä lisäksi hän kuvasi Pyreneillä, mutta ei käyttänyt sitä materiaalia lopullisessa filmissä.
"Kanssani elokuvaa oli tekemässä neljä venäläistä miestä ja 30 ornitologia, jotka olivat myös kaikki miehiä. Olin ainoa nainen joukossa ja kun vielä suuri osa miehistä oli varsinaisia machoja, oli tunnelma omalaatuinen", muisteli Garanger kuvauksia, jotka olivat myös fyysisesti raskaita: "Kun oli talvi, puhalsi pohjoisesta kylmä tuuli ja lämpötila oli -20°C. Keväällä kiivaimman muuton aikaan olimme työssä aamuneljästä lähes puoleenyöhön. Syksyllä oli hyttysiä joka paikassa tai satoi kaatamalla. Raskainta oli kuitenkin nähdä koko ajan, kuinka muuton väsyttämät, huonon sään murtamat tai saalistajien haavoittamat linnut kuolivat, ja kun lintuja oli paljon, oli myös kuolleita lintuja paljon. Koko kuvaaminen oli hyvin rasittava prosessi, mutta näiden pikkulintujen energisyys sai minut jatkamaan."
No, tämä selittämisestä ja nyt vain kuvaruutu auki TV1:n kanavalle tänään klo 18.45. Ja sitten katse ulos ikkunasta, sillä kevätmuutto on kiihtymässä ja pääsiäisen lämpimät säät sekä myötäiset tuulet tuovat pian muuttolintujen pääparvet Suomeen. Lintuharrastajat odottavat seuraavaksi rastaita ja peippoja sekä metsähanhien ja kurkien päämuuttoa. Tervetuloa taas Suomeen!
