Ke 17.05.2006 @ 00:23admin

Nuoriso valtasi ILAn

Ensimmäinen päivä Berliinin ilmailu- ja avaruusnäyttelyssä on takana. 340 lentokonetta ja helikopteria, 1014 näytteilleasettajaa 42 eri maasta ja kaikkiaan 250 000 neliömetriä, joiden alueelle ILA on tänä vuonna levittäytynyt. Ja mikäkö pisti ensi katsomalta silmään? Nuoret. Yleensä näinä ns. ammattilaispäivinä näyttelyalueella näkee vain kravattiväkeä (ja yhä enemmän myös jakkuväkeä), mutta nyt paikan olivat vallanneet nuoret. Ja hyvä niin!

ILA avautui puolipilvisessä ja tuulisessa säässä. Näyttelyaluetta oli muutettu varsin olennaisesti sitten viime kerran, osin varmasti lisätilan tarpeen vuoksi, mutta myös vanhimpien - vuoden 2001 näyttelyä varten rakennettujen - väliaikaisten hallien purkamisen myötä. Kokonaisuus tuntuu toimivat, joskin suuren näyttelyn perusolemusta ei täälläkään ole voitu poistaa: etäisyydet ovat pitkiä, joten iltapäivän lopussa jalat alkavat olla uuvuksissa kävelystä ja seisomisesta.

Kokonaisuudessaan ILA tuntuu olevan samanlainen kuin aikaisemminkin, eli kansainvälinen näyttely runsaalla saksalaispainotuksella. Venäjän rooli tosin tuntuu tällä kerralla jopa suuremmalta kuin ennen, mistä osoituksena ovat paitsi monet venäläiset näytteilleasettajat, niin myös erilaiset seminaarit ja tapaamiset, joissa venäläiset yhtiöt kertovat toiminnoistaan. Venäjäksi olevat kuulutukset lentonäytöksen aikana eivät sen sijaan ole mitään uutta, mutta ovat yhtä mieluisaa kuultavaa iänikuisen englannin lisäksi.

Varsinaisia uutistapahtumia ei päivän kuluessa korviini kuulunut. Tieto siitä, että Airbus lisää yhteistyötään Venäjän kanssa, ei ole uutinen, vaan jatkoa aikaisempaan. Nyt odotetaan vain tietoa yhteistyön tiivistämisestä kiinalaisten kanssa. Pieni uutinen oli Airbusin ilmoitus A350:n tilanteesta: siitä tullaan tekemään kuulemma parempi kuin Boeingin kilpailija 787 on ja lisätietoja julkistetaan kesällä pidettävässä Farnboroug'n näyttelyssä. On toisaalta sääli, mutta samalla hyvin miellyttävää nähdä Airbus samanlaisessa altavastaajan asemassa, missä Boeing on ollut viime vuosikymmenen. Kilpailu vie alaa eteenpäin ja pakottaa Airbusin nyt osaltaan pinnistelemään hieman enemmän.

EADS:n tiedotustilaisuudessa oli kiinnostavaa kuulla johtaja Noël Forgeardin ajatuksia ilmailu- ja avaruusalan tulevaisuudesta. Kun yleensä näissä puhutaan vain tuotteista, kaupoista, teknisistä suoritusarvoista ja rahasta, käytti Forgeard nyt varsin pitkän tuokion kertoakseen alan työllisyysnäkymistä. Tällä haavaa yhtiö palkkaa lisää työntekijöitä, mutta on samalla erittäin huolissaan siitä, mistä saisi vastaisuudessa lisää osaajia. Koulutettujen eurooppalaisten työntekijöiden määrä on jo nyt laskussa ja vuodesta 2010 alkaen tilanne vain pahenee suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Vaikka tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostettaisiin paljonkin, ei tuotantoa voida pitää Euroopassa, jos työlle ei ole tekijöitä. Eikä tutkimusta ja tuotekehitystäkään jatketa pitkään, jos alalle ei saada lisää nuoria.

Tämä selittää osaltaan sen, miksi ILA on etenkin tänä vuonna panostanut nuoriin. Ilmailu- ja avaruusalaa pitää markkinoida nuorille ja siitä edes vähän innostuneet täytyy saada jatkamaan alalla ammattiin saakka. Tämä sama pätee myös Suomeen ja laajemmin koko tieteellistekniseen teollisuuteen.

Mitä Suomeen tulee, niin maamme näkyy paikalla ainakin kahdessa asiassa: Ilmavoimien tilaamat kaksi lentokonetta mainittiin useammassakin paikassa ja eräs näytteilleasettajista on TietoEnator. En ennättänyt kysymään kummalta puolelta Suomenlahtea näyttelyosastolla olleet henkilöt olivat. Muilta osin Suomi loistaa vain poissaolollaan.

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu