Urheilua
Potkupallon MM-kisoja on pelattu vasta muutaman päivän ajan, mutta olen jo kurkkuani myöten täynnä palloilua. En vain siksi, että tulevan saksanmatkani järjestelyt menivät aivan uusiksi, koska palloturistit ovat vallanneet maan, vaan myös siksi, että jalkapallo tunkee esiin joka paikasta: avaat minkä tahansa kanavan tai lehden, ovat kisauutisten lisäksi kaikki sopulikollegani tiedetoimittajista paikallislehtien kesälomittajiin keksineet kirjoittaa pallon pelaamisesta. Siksi kirjoitan nyt jostain aivan muusta: pyöräilystä.
Nyt sunnuntaina päättyi tämänvuotinen Critérium du Dauphiné Libéré -pyöräilykilpailu, joka monille ammattilaiskuskeille on Tour de Francen ennakkonäytös ja siksi sen perusteella katsotaan myös kuka voisi olla vahvoilla heinäkuun ensimmäisenä päivänä alkavassa suurkoitoksessa. Tällä kertaa tosin moni kärkimies jätti kisan väliin, osin loukkaantumisten, osin muiden paikallisten kisojen vuoksi; esimerkiksi Tom Boonen, Robbie McEwen, Alessandro Petacchi ja Erik Zabel eivät olleet mukana. Boonen loistaa parhaillaan Sveitsin ympäriajossa.
Dauphiné Libérén voiton vei hieman yllättäen saksalaisen Gerolsteiner-tallin Levi Leipheimer ja oma ennakkoarvaukseni voittajasta, kazakstanilainen Alexandre "Sasha" Vinokourov jäi tilalle 49. Jäikö vai jättäytyikö, voi kysyä. Sympaattinen ranskalainen Thomas Voeckler oli tilalla 31 ja Rabobank-tallissa ajava Suomen Jukka Vastaranta tuli maaliin sijalla 120. Viimeisen, Grenobleen päättyneen etapin otti nimiinsä Thor Hushovd.
Omalta kannaltani kiinnostavin etappi ajettiin viime torstaina, kun kilpailijat ajoivat Provencessa Tain-l’Hermitagesta Mont Ventoux -vuoren huipulle. Kaksi kilometriä korkea Mont Ventoux on kuuluisa Provencen jättiläinen, pyöräilijöiden pieni pyhiinvaelluskohde, jonka tunnen itsekin hyvin - en edes muista kuinka monta kertaa olen polkenut läähättäen liki tuon kaksi kilometriä korkean vuoren huipulle. Ammattilaiskuskien tiukkaa kipuamista katsellessa huomaa viimeistään sen eron, mikä innokkaalla harrastajalla ja ammattilaisella oikein on.
Ventoux'n rinteillä on helppo ajatella mikä urheilussa ihmistä viehättää. Tai ei viehätä. Ilma loppuu, edessä on kohti taivasta kurottava ylämäki, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, jalat painavat ainakin tonnin ja niitä särkee, mutta silti jokin voima saa edelleen polkimet liikkumaan, kunnes saavut lopulta vuoren huipulle ja olet voittanut paitsi itsesi, niin valloittanut vuoren. Mitäpä silloin muuta kuin ajo takaisin alas ja uusi keikka ylös vuorelle. Ja autoissaan ylös ajavat, kokista jättipurnukoistaan imevät turistit ihmettelevät miksi jotkut viitsivät rääkätä itseään.
Reittejä ylös Mont Ventoux'n huipulle on kolme, joista loivin lähtee kylästä nimeltä Sault ja jyrkin - mutta samalla lyhyin ja kaunoin - lähtee Malaucènestä, aivan tunnetun Vaison-la-Romainen roomalaiskylän vierestä. Itse pidän eniten viimeisestä, vaikka se onkin kaikkein rasittavin. Aikaa sitä pitkin kipuamiseen kuluu vuoren juurelta ylös puolisentoista tuntia, kun taas alas ajaa noin vartissa. Ja yllättäen myös laskeutuminen alas vuorelta on omalla tavallaan rasittavaa, sillä jarruttaminen vie myös energiaa ja kun ajaa vauhdilla alas, on oltava hyvin tarkkaavainen; nopeus karkaa helposti käsistä ja huomaat lähestyväsi tiukkaa mutkaa 80 kilometrin tuntinopeudella.
En tiedä mikä on saanut minut aikanaan innostumaan pyöräilystä, mutta en osaa kuvitella mukavampaa hetkeä kuin polkea hikisen nihkeänä vauhdilla eteenpäin avoimella maantiellä lämpimän aurinkoisena päivänä ilman aikataulua ja varsinaista päämäärää. Ketjut ja vaihteet sirittävät, linnut laulavat ja tuuli humisee korvissa. Kun eteen tulee (tai takaasi vierelle ilmestyy) toinen pyöräilijä, on hauskaa vaihtaa pari sanaa, ottaa pieni kisa ja jatkaa eteenpäin yhdessä tai erikseen. Pyöräily on sosiaalinen yksilölaji, joka vaatii kestävyyttä ja moniin muihin urheilulajeihin verrattuna todella hyvää kuntoa. Edessä häämöttää kahvila, johon voi poiketa kupposelle ja leivokselle; pyöräily kuluttaa niin paljon energiaa, että pullan tai pari voi syödä huoletta.
Samaan tapaan kuin nyt potkupalloiluun on etsitty ja löydetty paljon erilaisia tieteellisiä näkökulmia, voisi pyöräilystäkin nostaa niitä esiin pyörien rakennusmateriaaleista ja geometriasta renkaiden ja pyöräilyvaatteiden pintakuviointiin. Pyörä toki on kiinnostava teknisenä laitteena, mutta tärkeintä on kuitenkin ajaminen. Tänään taas: kunhan iltapäivä koittaa ja pääsen EUMETSATin täällä Helsingissä pidettävästä kokouksesta vapaaksi, ajan normaalin 90 km:n lenkin kohti Porvoota. Tällaisia kesäpäiviä ei saa haaskata muuhun!
PS. Olen käyttänyt edeltävässä tarkoituksella sanoja "potkupalloilu" ja "pyöräily". Kirjailija Jukka Pakkanen, joka on tunnettu pyöräilijä ja (minusta poiketen) myös jalkapalloilun ystävä, on todennut jossain yhteydessä, että pyöräilyn kutsuminen "polkupyöräilyksi" on sama kuin sanoisi jalkapallon pelaamista potkupalloiluksi. Kaikki kunnia polkupyöräilylle harrastuksena ja erinomaisena tapana liikkua paikasta toiseen, mutta kun sitä harrastaa urheiluna, on kyse pyöräilystä.
