Doping
Ennakkosuosikkien jäätyä pois Ranskan ympäriajosta doping-epäilyjen vuoksi ja sitten voittajan Floyd Landisin jäätyä kiinni keinotekoisen testosteronin käytöstä, on pyöräily nostettu useissa kirjoituksissa pahimmaksi urheilulajiksi - tässä suhteessa ainakin. Itse olen intohimoinen kilpapyöräilijä ja pyöräily on oikeastaan ainoa urheilu, jota seuraan, joten pari ajatusta tästä ns. skandaalista: minusta se on hienoa viihdettä ja tieteellisesti erittäin jännittävää!
Pyöräily on eräs rasittavimmista urheilulajeista. Kun kuntosalikuningattaret uupuvat parin kilometrin polkemisen jälkeen, rullaavat hyvät pitkänmatkanajajat pari sataa kilometriä kevyesti. Keskinopeus jopa minunlaisellani amatöörillä on reippaasti yli 30 km/h ja ammattilaisilla liki 50 kilometriä tunnissa, ja kun kyse on kilpailusta, pitäisi lopussa olla ruutia vielä räjähtävään sprinttin.
Perinteisesti pyöräily on ollut myös herrasmiesurheilu, eikä doping-testejä tehty kunnolla ennen kuin viime vuosikymmeninä. Kun luottamisen ja testien ylimalkaisuuden yhdistää suureen kiusaukseen käyttää erilaisia aineita suorituskyvyn lisäämiseen, ei mielestäni ole lainkaan ihmeellistä, että juuri pyöräilyssä on nähty viime aikoina varsin hurjia dopingkäryjä. Lisäpuhtia asiaan tuo tietysti julkisuus ja etenkin Tour de Francen nostaminen niin korkealle muihin kilpailuihin verrattuna, että a) monet ajajat ovat halunneet käyttää dopingia, b) testaajat ja valvojat ovat olleet liukkaasti liikenteessä ja c) lehdissä asiasta on kirjoitettu kovasti.
En suinkaan puolusta dopingia, mutta näen sen mielessäni enemmänkin jännänä pelinä kuin suurena pyöräilyn tulevaisuutta uhkaavana skandaalina. Kaikkialla huippu-urheilussa käytetään erilaisia suorituskykyä, kestävyyttä, voimaa tai psyykkistä tilaa parantavia aineita, joista osa on selvästi kiellettyjä, osa sallittuja ja osa harmaalla alueella siinä välissä. Sanomattoman sopimuksen mukaan nähtävästi niitä kaikkia saa käyttää, kunhan ei jää kiinni. Ja nykyisinhän vain tyhmät tai huolimattomat jäävät kiinni, tai ainakaan eivät keksi itselleen jotain sopivaa sairautta, jolla "lääkkeen" käyttäminen muuttuu poikkeuksellisesti sallituksi.
Lääketiede auttaa lisäksi niin urheilijoita kuin testaajiakin tuomalla koko ajan uusia menetelmiä ja aineita niin testaajien huijaamiseen kuin doping-aineiden käyttäjien kiinni saamiseen. Tästä Landisin tapaus on erittäin hyvä esimerkki, sillä paitsi että hänen testosteronitasonsa oli huiman korkea, oli osa testosteronista keinotekoista. Sitä on paha selittää muulla tavalla kuin syyttää sabotaasia, valmentajaa tai erehdyksessä otettua väärää ruisketta (perinteiseen tapaan) tapahtuneesta.
Noin yhdellä prosentilla urheilijoista on testosteronin suhde ns. epitestosteroniin yli 4:1, ja vaikka testosteronia sinällään olisi paljonkin, on tämä suhde normaalisti suhteellisen vakio. Esimerkiksi ryyppääminen saa suhdeluvun nousemaan, mutta ei siinä määrin, että suhteeksi tulisi 11:1, kuten kuuleman mukaan Landisilla oli. Toinen mahdollisuus on lisätestosteronin tai jonkin muun elimistössä testosteroniksi muuttuvan aineen ottaminen, mikä tässä tapauksessa näyttää olleen erittäin rajua oluenottamista todennäköisempää.
Yllätys oli vain suuri, kun testeissä synteettinen testosteroni saatiin näkyviin, ja nyt Landisilla ja hänen juristeillaan on hyvät selitykset pohdinnassa. Kun muistetaan vielä Jan Ullrichin varsin hinnakkaat hoitokaupat espanjalaisen dopingtohtorin vastaanotolla viime vuonna, niin tämänvuotinen Tour näyttää olevan yhä edelleen jännä kilpailu. Lisäksi aivan pyöräilyllisesti oli mielestäni kiinnostavampaa kuin vuosiin seurata tänä vuonna useiden ajajien välistä kisaamista, joten en ainakaan itse ole lainkaan harmissani tapahtuneesta. Melkeinpä päinvastoin - ja odotan nyt jotain samaa muissa urheilulajeissa. Eikös yleisurheilussakin ollut juuri samankaltainen dopingkäry?
Itse olen muutamissa kilpailuissani tyytynyt edellisiltana otettuun punaviinilasilliseen (tuleeko siitä sitä testosteronia vai rentouttaako vain lihaksia?) ja ennen kisaa nautittuun pullakahviin. Jos ne kielletään, jätän kisaamisen kokonaan ja keskityn sunnuntaipyöräilyyn keskieurooppalaisten papparaisten tapaan, jotka kesken lenkin jäävät syömään ja juomaan hyvin, ennen kuin ajavat takaisin kotiin.
