Hubble on huollettu
Tuskinpa mikään yksittäinen sukkulalento on ollut niin suuren huomion kohteena, kuin oli tämä sunnuntaina päättynyt Atlantis-sukkulan keikka avaruusteleskooppi Hubblea korjaamaan. Paitsi että Hubble on jo ikoni, jonka ottamat upat kuvat ovat jo yleisinhimillistä maailmaperintöä, ovat sukkulalennot sinällään jo uutisia, kun tämä 30-vuotias avaruuslentolaite on lähestymässä eläkkeelle jäämistään. Vuonna 2003 tapahtuneen Columbia-sukkulan onnettomuuden jälkeen kaikki lennot muualle kuin Kansainväliselle avaruusasemalle myös kiellettiin - ja päätös onkin pitänyt yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Rampautuneen Hubblen korjaaminen katsottiin erikoisluvan arvoiseksi.
Hubble laukaistiin avaruuteen sukkula Discoveryn kyydissä vuonna 1990 ja jätettiin kiertämään Maata noin 550 kilometrin korkeudessa olevalle radalle. Laite oli tarkoitus viedä avaruuteen jo muutamaa vuotta aikaisemmin, mutta ensimmäinen sukkulaonnettomuus, vuonna 1986 ollut Challengerin räjähdys, lykkäsi laukaisua ja toi projektille ensimmäisen, ylimääräisen laskun: noin 280 miljoonaa dollaria.
Sitten kävi ilmi, että paitsi että Hubblen tekeminen oli tullut yli 30% aiottua kalliimmaksi, niin sen 2,5 -metriä halkaisijaltaan oleva pääpeili oli hiottu väärin. Ensimmäisen huoltolennon tärkeimmäksi tehtäväksi tulikin asentaa Hubblelle erityinen korjausoptiikka, joka sai sen näkemään kunnolla.
Myöhemmillä huoltolennoilla - joita on nyt tehty kaikkiaan viisi - Hubblen havaintolaitteita, elektroniikkaa ja aurinkopaneelit vaihdettiin parempiin, sen asennonsäätölaitteita uusittiin ja teleskooppi viritettiin aina uuteen iskuun. Laite on toiminutkin lopulta pitempään ja paremmin kuin odotettiin, ja sen niin tieteellisesti kuin taiteellisestikin kiinnostavia kuvia on joka puolella.
Kaikkiaan vuosien varrella Hubblen kustannukset ovat olleet ja tulee olemaan (kun viisi vuotta toimintaa lasketaan vielä mukaan) noin kuusi miljardia dollaria. Tällä hinnalla olisi saanut monta suurta maanpäällistä teleskooppia, ja itse asiassa jokaisen huoltolennon hinnalla olisi saanut rakennettua hienon observatorion jonnekin vuoren huipulle. Hyvä vertailukohta on yhteispohjoismainen teleskooppi NOT, joka on saman kokoinen kuin Hubble ja on tuottanut parhaimmillaan lähes Hubblen tasoisia kuvia: sen rakentaminen tuli maksamaan noin kolme miljoonaa euroa aikanaan 1980-luvulla. Tämä viimeinen huoltolento Hubblelle maksoi noin 900 miljoonaa euroa (siis noin 650 miljoonaa euroa).
Onkin varsin kyseenalaista onko Hubble ollut kaiken tämän rahan edestä väärti tähtitieteellisesti, mutta sen arvo ei olekaan pelkästi tieteellinen. Jos ja kun haluamme ihmisen olevan avaruudessa, rakentavan siellä aikanaan nykyistä avaruusasemaakin mutkikkaampia häkkyröitä ja kehittävän kykyään toimimisessa avaruudessa, on Hubblen kaltainen projekti valtavan kiinnostava. Sen korjaaminen on ollut sarja tehtäviä, joita on voitu vain osittain suunnitella etukäteen, sillä jokaisella lennolla on ollut yllätyksiä - avaruuskävelyjen aikana astronautit ovat joutuneet ratkaisemaan ongelmia ja kehittämään tapoja korjata laite sen mukaan, missä kunnossa se onkin ollut. Tämä on hyvin tärkeää, sillä todellisessa elämässä kaikkea ei voi suunnitella ennakolta.
Kyky lentää sukkulalla teleskoopille, napata se kiinni, korjata, nostaa uudelleen avaruuteen ja laskeutua sen jälkeen, kuullostaa helpolta, mutta se ei ole sitä. Jotta tämä voisi muuttua rutiiniksi, pitää tällaisia lentoja tehdä. Ja kiitos tällaisten lentojen, on esimerkiksi tietoliikennesatelliitteja korjaavien robottialusten tekeminen myös helpompaa.
Samalla Hubble on myös oman aikansa tuote: 1980-luvulla Yhdysvalloissa oli aikomuksena siirtää kaikki avaruustoiminta sukkuloilla tehtäväksi, ja siten paitsi Hubble, niin myös kokonainen sukupolvi avaruuslaitteita tehtiin sellaisiksi, että ne vietiin ylös sukkulan kyydissä, ne voitiin huoltaa sukkulalla ja osittain jopa tuoda aikanaan takaisin Maahan sukkulassa. Oli siis "loogista" tehdä avaruusteleskoopistakin astronauttiystävällinen sukkulasysteemin kanssa yhteensopiva laite. Siksi sen koko ja muoto ovat juuri sellaisia, että Hubble mahtui sopivasti sukkulan pitkulaiseen rahtiruumaan.
Nyt avaruusteleskooppeja ei enää tehdä näin, ja sen ansiosta on voitu siirtyä jo uuteen kokoluokkaan. Nyt toukokuun 14. päivänä matkaan laukaisu eurooppalainen Herschel on Hubblea olennaisesti suurempi ja parempi, se lennätetään havaintojen teon kannalta parempaan paikkaan ja sen hintalappu on lähes sama kuin tämän viimeisen Hubblen huoltolennon. Myös Hubblen seuraajaksi luonnehditty James Webb -avaruusteleskooppi, joka on tarkoitus laukaista Ariane 5:llä vuonna 2013 samaiseen Lagrangen pisteeseen 2, minne Herschel on parhaillaan matkalla, tulee olemaan suuri teleskooppi, jota ei ole tarkoitus huoltaa ja joka ei edes mahtuisi sukkulan kyytiin.
Uusien avaruusteleskooppien toinen eroavaisuus Hubbleen on aallonpituusalue. Hubble katsoo avaruuteen jotakuinkin samalla ihmissilmin näkyvän valon aallonpituusalueella kuin maanpäälliset teleskoopit, jolloin ainoa sen etu on sijainti rauhattoman ilmakehän ulkopuolella. Nykyaikainen aktiivinen optiikka pystyy kuitenkin vähentämään olennaisesti ilmakehän kuvaa suttaavaa vaikutusta, joten tämä etulyöntiasema on pitkälti mennyt. Siksi on parempi tehdä uudet avaruusteleskoopit näkemään aallonpituuksilla, joita Maan päältä joko ei nähdä lainkaan, tai joita on hyvin hankala havaita. Tällainen on esimerkiksi infrapunasäteily, jonka alueella Herschel ja JWST tulevat toimimaan.
Mutta silti: Hubblella on nyt uudet havaintolaitteet ja kyky toimia ainakin viisi vuotta pitempään avaruudessa, ja se tulee varmasti lähettämään meille paljon kiinnostavaa tietoa. Se on opettanut paljon, ja se on paikkansa ansainnut avaruuslentojen sekä tähtitieteen historiassa.
