Ma 21.08.2006 @ 08:48admin

Hälyttävä uutinen planeettarintamalta

Prahassa pohditaan vielä tämän viikon ajan planeettojen määrää Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU:n kokouksessa ja päätös tehdään torstaina äänestämällä. Kyseessä ovat siis astronomit, jotka asiaa nyt pohtivat, mutta miten tulevaan päätökseen suhtautuvat astrologit, tähdistäennustajat?

Astrologiassahan planeettojen sijainnit määräävät ihmiselämän käänteitä ja vaikuttavat kohtaloihimme. Esimerkiksi tänään toisen suuren iltapäivälehden nettisivulla minulle kirjoitetaan: "Saat kuin taikaiskusta erään asian kuntoon. Et välttämättä ole näppäräsormi, mutta aivosi toimivat kuin partaveitsi. Se on etusi tänään."

Hienoa, "eräs asia" tarkoittanee tätä kirjoitusta. Ja muutenkin osuu oikeaan! Mutta miten ennusteet nyt laaditaan, jos Marsin ja Jupiterin väliin tuleekin uusi planeetta Ceres? Ammoin asteroidi, nyt planeetta, joten sen fyysinen vaikutus ympäristöönsä ei muutu tietenkään mitenkään, mutta asema tähtikartalla vaatii varmasti uudelleenpohdintaa?

Saturnuksen takana tapahtuvia muutoksia ei astrologiassa tarvinne ottaa huomioon, koska niillä ei aikaisemminkaan ole ollut vaikutusta. Mutta toisaalta: eipä tähtikuvioillakaan ole ollut tähän mennessä vaikutusta horoskooppien tekemiseen, vaan laskujen helpottamiseksi astrologiassa taivas on jaettu tasakokoisiin huoneisiin eläinradan tähtikuvioiden oikeasta määrästä ja niiden todellisista mittasuhteista piittaamatta.

Tässä mielessä Cereksen aseman mahdollinen muuttuminen ei vaikuta varmaankaan asiaan, vaan voin lukea yhtä mairittelevia (ja oikeaan osuvia!) horoskooppeja jatkossakin.

Päätös planeettojen määrästä siis tulee torstaina 24.8. ja kokouspaikalta kiirineiden huhujen mukaan uusien planeettojen lisääminen kalenteriin ei ole lainkaan selvää: planeetan määritelmästä väännetään yllättävän innokkaasti kättä, vaikka asialla ei olekaan sen suurempaa tieteellistä merkitystä.

0 kommenttia

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu