Avaruusradiaattori 30.9.2009 - Kuuta, Merkuriusta ja maailmankaikkeutta
Tänään jälleen lähetetään Avaruusradiaattori, ja tässä sen aiheet tekstinä, olkaa hyvä:
---
Aiheita tällä kerralla: Kuu, Merkurius ja maailmankaikkeuden synnyt syvät. Suurin osa ajastamme kuluu Kuussa, sillä nyt lokakuun alussa Kuuhun törmää luotain - siis ihan tarkoituksella - ja tämä koko Kuun häiritseminen luotaimin ja laskeutujin alkoi aika täsmälleen 50 vuotta sitten, joten katsomme myös menneeseen. Planck-satelliitti on tuottanut ensimmäiset kuvansa maailmankaikkeuden alkupamauksen kaiusta, taivaan taustasäteilystä, ja MESSENGER-luotain teki eilen kolmannen ja viimeisen ohilentonsa Merkurius-planeetan ohitse ennen kuin seuraavaksi se asettuu kiertämään tätä tulikuumaa ja kiinnostavaa planeettaa.
----
Vuonna 1959 oli avaruusaika juuri alkanut, ja ensimmäisten satelliittien jälkeen laukaistiin ensimmäisiä luotaimia kohti Kuuta. Neuvostoliitto oli aluksi aktiivisin, ja sen Luna 1 oli ensimmäinen kohti toista taivaankappaletta laukaistu avaruusalus. Se tosin rikkoontui ja ohitti sammuneena Kuun, ja puolittainen onnistuminen oli myös Luna 2, joka laukaistiin syyskuussa 50 vuotta sitten, siis aika tästä vähän yli 50 vuotta sitten, ja se törmäsi Kuun pintaan. 4. lokakuuta 1959, siis lähes tarkalleen 50 vuotta sitten Neuvostoliitto laukaisi matkaan Luna 3:n, joka lähetti ensimmäiset kuvat toisesta taivaankappaleesta lähietäisyydeltä. Kuvissa näkyi lisäksi Kuun takapuoli, eli puoli, joka ei näy koskaan suoraan Maahan, joten kuvat olivat hyvin kiinnostavia ja osoittivat hyvin avaruuslaitteiden kyvykkyyden.
Tämän jälkeen kiinnostus siirtyi enemmänkin miehitettyihin avaruuslentoihin ja Kuu palasi kiikariin vuonna 1964 - siinä välissä tosin laukastiin jo luotaimia Marsia ja Venusta tutkimaan. NASA suuntasi jo katsettaan miehitettyihin kuulentoihin, joten ennen niitä Kuuta piti tutkia tarkemmin niin kiertoradalta kuin pinnaltakin. Ensimmäisenä vuorossa olivat törmääjät, jotka nimettiin Rangereiksi. Elettiin heinäkuun 28. päivää, kun NASAn Frank Bristol oli harvinaisessa puhelinhaastattelussa toimittaja Jukka Häyrisen jututettavana.
(Uutinen radioarkistosta)
Kuulentojen alkua hallinnut Neuvostoliitto sai seuraavan niin sanotun voiton tammikuun 3. päivänä 1966, kun Luna 9 -luotain laskeutui pehmeästi Kuun pinnalle ja lähetti sieltä kuvia. Tästä toki kerrottiin myös täällä radiossa…
(Uutinen radioarkistosta)
Myös amerikkalaisilla olivat omat laskeutujansa, Surveyor-luotaimet. Niistä ensimmäinen lähestyi Kuuta kesäkuun toisena päivänä 1966.
(Uutinen radioarkistosta)
Surveyorit toimivat kuten toivottiin ja ne lähettivät suuren määrän kuvia ja tietoja. Ne olivat hyvin tärkeitä, kun suunniteltiin Kuuhun laskeutumista, mutta kuhan sitten Apollot olivat lentäneet ja USA ns. voitti Neuvostoliiton kuukisassa, jouduttiin Apollo-lennot keskeyttämään kesken kaiken Kongressin menetettyä mielenkiintonsa Kuuhun. Neuvostoliittokin menetti kiinnostuksensa, ja niin Kuu oli 70-luvulta muutamaa satunnaista vierailijaa lukuun ottamatta rauhassa näihin päiviin saakka. Viime vuosina Eurooppa, Kiina, Intia ja Japani ovat tutkineet kuuta omin luotaiminsa, joskin nyt NASA on jälleen palannut Kuuhun - taas kerran miehitettyjen lentojen innostamana. Kuuta kiertää parhaillaan kesällä laukaistu LRO, Lunar Reconnaissance Orbiter, ja nyt lokakuun 9. päivänä sen kanssa samalla kyydillä laukaisu LCROSS törmää Kuun etelänavan tienoille. LCROSSin lennonjohtaja Paul Tomkins kertoo tästä tarkemmin - ja tämä siis ei ole enää historiaa, vaan ensi viikolla tapahtuu, ja kyse ei ole mistään pehmeästä laskeutumisesta, vaan kunnon törmäyksestä. Ideana on jysäyttää Kuun pinta-ainetta leijumaan pinnan yläpuolelle, jotta sen koostumusta voidaan mitata, ja näyttää myös mitä pinnan alta oikein löytyy.
"Tässä animaatiossa näkyy hyvin, kuinka laukaisun jälkeen LCROSS lensi varsin suoraan Maasta Kuun etäisyydelle, missä se ohjattiin lentämään kuun ohitse siten, että Kuun painovoima käänsi sen radan lähes 90 astetta pystyasentoon ja kiihdytti sen vauhtia. Tällä radalla LCROSS kiertää maapallon kolmessa kuukaudessa ja tulee takaisin Kuun luokse varsin suoraan sen eteläisen pallonpuolen kohdalta, jolloin voimme ohjata sen törmäämään varsin lähelle etelänapaa."
"Laukaisun aikaan LCROSS oli kantoraketin ylimmän vaiheen Centaurin päällä, ja ne lähtivät yhdessä kiertämään kuuta ja osumaan Kuun etelänavalle. Näistä itse asiassa Centaur-raketti on varsinainen törmääjä, koska se on painava ja kookas, ja kun LCROSS on nyt irrotettu jo Centaurista ja jättäytynyt vähän jälkeen, pystyy se tekemään tarkkoja havaintoja siitä, kun Centaur törmää Kuun pintaan. Vähän myöhemmin LCROSS törmää myös Kuuhun, mutta se lähettää kuvia ja mitaustietoja viimeiseen saakka."
"Kun kantoraketti oli kesällä FLoridassa laukaisualustalla, jäätyi kylmää polttoainetta sisältäneen Centaurin pintaan varmasti vähän ilmakehästä tiivistynyttä vettä jääksi, ja haluamme olla varmoja siitä, ettei tuota jäätä pääse lainkaan törmäämään Kuuhun. Siksi Centaurin asentoa on muutettu siten, että sen pinta on joutunut eri puolilta täyteen auringonvaloon, jolloin lämpö on haihduttanut varmasti kaiken veden. Jos mittaustuloksissa näkyy vettä, se ei siten ole peräisin Maasta, vaan kuusta."
Hän oli LCROSSin lennonjohtaja Paul Tomkins, jonka mukaan kaikki on kunnossa lokakuun 9. päivänä tapahtuvaa törmäystä varten.
---
Merkurius on pinnaltaan kuin Kuu, mutta planeetan kokoinen, kuuma ja kummallinen. NASAn MESSENGER-luotain lensi eilen tiistaina sen ohitse. Kyseessä oli jo kolmas ohilento, joiden aikana paitsi tutkitaan Merkuriusta, niin myös muutetaan aluksen rataa siten, että se pystyisi asettumaan kiertoradalle Merkuriuksen ympärille vuonna 2011. Kolmen ohilennon aikana suuri osa Merkuriuksen pintaa on jo kartoitettu alustavasti, ja aikaa nyt on jopa tiettyjen kohteiden tarkempaan havaitsemiseen: listalla on kahdeksan eri syistä omituista kraateria planeetan päiväntasaaja-alueella ja tasankoa, joka peittää suuren osan Merkuriuksen pinnasta.
Ohilento tapahtui vain 228 kilometrin korkeudesta ja kaikki sujui tämänhetkisten tietojen mukaan hyvin.
Tällä kertaa suurin mielenkiinto kohdistui kuvien lisäksi neutronispektrometrin mittauksiin, sillä edellisen ohilennon aikaan aluksen asento oli sellainen, ettei spektrometri päässyt tekemään kunnolla mittauksia, mutta nyt se pääsi. Merkuriuksen pinta on tummempi kuin Kuun, joten siellä saattaa olla suuriakin määriä rautaa tai titaania - näitä havaittiin paljon on ensimmäisen ohilennon aikaan. Merkurius on ihmeellisen tiheä planeetta, ja korkea metallipitoisuus auttaisi osaltaan ymmärtämään miksi.
Robert W. Farquhar joka toimi haastattelun tekoaikaan pari vuotta sitten Messenger-lennon johtajana. Hän kertoo seuraavassa lennosta enemmän.
"Merkurius on todellakin varsin outo planeetta. Tiedämme, että sen koostumuksessa raudan suhde silikaatteihin on varsin suuri ja että sillä on heikko magneettikenttä. Magneettikentän olemassaolo on outoa, koska Merkuriuksen koko ei periaatteessa ole riittävä siihen, että sillä olisi sulasta nikkelistä ja raudasta muodostunut ydin, joka synnyttäisi magneettikentän, ja toisaalta, se on liian kuuma, jotta sillä voisi olla magneetin kaltainen, noin 2 miljardia vuotta sitten syntynyt magneettikenttä. Merkuriuksessa on tämä ja monta muuta asiaa, joita emme oikein ymmärrä. Jos haluamme ymmärtää aurinkokuntamme planeettoja, niin suuria kaasuplaneettoja kuin sisäosan kiinteitä sisäplaneettoja ja siten omaa maapalloammekin, niin meidän täytyy tutkia äärimmäisyyksiä, joista Merkurius on yksi."
"Merkuriuksessa on kaksi olennaista asiaa. Ensiksikin sinne on hyvin vaikeaa mennä, vaikka se on suhteellisen lähellä. Sinne menevän luotaimen pitää jarruttaa, sen nopeutta täytyy laskea, koska kun lasketaan yhteen maapallon nopeus ja sijainti korkeammalla aurinkokunnassa, niin täältä lähtevällä luotaimella on aivan liikaa energiaa. Messengerin tapauksessa vauhtia hidastetaan lentämällä kuusi kertaa planeettojen ohi, jolloin nyt käytämme planeettojen painovoimakenttiä hidastamiseen siinä missä ylemmäs aurinkokunnassa lentävien luotainten tapauksessa painovoimalinkoamista käytetään nopeuden lisäämiseen. Messenger teki vuonna 2005 Maan ohilennon ja kaksi Venuksen ohilentoa vuosina 2006 ja 2007 ja se lentää vielä kolmasti Merkuriuksenkin ohi, ennen kuin se voi asettua kiertämään sitä. Lopulliseen jarrutukseen ja Merkuriuksen kiertotadalle asettumiseen käytämme normaalia luotaimessa olevaa rakettimoottoria."
"Toinen hankaluus on se, että Merkurius on hyvin kuuma. Auringon säteilemä energia neliömetrille Merkuriuksen etäisyydellä on noin 15 kilowattia, joten luotaimen auringon puoleinen kylki tulee kärventymään noin 360 asteen kuumuudessa. Silti aiomme käyttää esimerkiksi tavallista elektroniikkaa. Luotaimessa on keraaminen lämpökilpi, jonka etupuolella on 360 astetta kuumaa, mutta sen takana luotaimen sisälämpötila on vain parikymmentä astetta. Voimme siis käyttää jokseenkin tavallisia avaruustekniikassa käytettäviä laitteita, vaikka olemmekin niin lähellä Aurinkoa - aluksessahan on normaali maanpäällinen huonelämpötila."
"Koska Merkuriukseen on niin hankalaa mennä, meillä on mukana paljon polttoainetta ja voimakas työntövoimalaitteisto. Niinpä tutkimuslaitteiden ja elektroniikan täytyy olla hyvin kevyitä. Kuuma ympäristö rajoittaa myös tietoliikennelaitteita, koska emme ole voineet asentaa aluksen ulkopuolelle liikkuvia osia tai suurta antennia."
"Lentoaika Merkuriuksen ensimmäiseen ohilentoon on 6,5 vuotta ja olemme käyttäneet tämän ajan myös hyväksemme, emmekä ole vain istuneet odottamassa ohilentoa. Esimerkiksi luotaimen magnetometri ja energeettisiä hiukkasia mittaava laite tekevät havaintoja matkankin aikana ja olemme kalibroineet luotaimen kamerat sekä muut mittalaitteet Maan ja Venuksen ohilentojen aikana. Näin ollen saamme kunnollisia, tieteellisesti merkittäviä kuvia jo ensimmäisestä Merkuriuksen ohilennosta alkaen. Itse asiassa arviomme mukaan voimme kuvata jo 90% Merkuriuksen pinnasta kolmen planeetan ohilennon aikana ennen kuin asetumme sen kiertoradalle. Näin ollen voimme etsiä kiinnostavia kohteita tarkempaan tutkimiseen jo ennen kuin saavummekaan kiertämään Merkuriusta."
Näin kertoi Messenger-lennon entinen johtaja Robert W. Farquhar. Nyt MESSENGERin ruorissa istuu Peter Bedin ja jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan ja yhtä hyvin kuin tähän saakka, niin MESSENGER saapuu perille Merkuriusta kiertämään maaliskuussa 2011.
Myös euroopassa suunnitellaan omaa lentoa Merkuriukseen, ja on suunniteltu jo jonkin aikaa. BepiColombo-luotaimen laukaisu on lykkääntynyt moneen kertaan ja nyt sitä suunnitellaan vuodeksi 2014; ionimoottorin avulla lentävä luotain saapuisi silloin perille vuonna 2020. Tuo tuntuu pitkältä lentoajalta, mutta on itse asiassa lyhyempi kuin MESSENGERillä: sillä matkaan kuluu liki kahdeksan vuotta, kun BepiColombo lentää kuudessa vuodessa. Mutta mikä luotaimen tekemisessä on tökkinyt, ja mitä Bepille nyt kuuluu - asiasta tietää Euroopan avaruusjärjestössä työskentelevä Harri Laakso.
"Tällä hetkellä sille kuuluu hyvää ja parempaa, tässä on ollut viimeset pari vuotta hyvinkin myrskyisää. Alkuperäiset suunnitelmat siitä miten lämpötilan aiottiin rakentaa ja miten sinne Merkuriukseen mennään, niin tämä työ alkoi vuosikymmenen alussa, noin vuonna 2000, minkä jälkeen tätä ohjelmaa analysoitiin parin vuoden ajan ja se otettiin virallisesti mukaan ESAn ohjelmaan vuonna 2006. Kolmisen vuotta sitten. Silloin hintalappu oli 625 miljoonaa. Sen jälkeen ohjelmaa on työstetty ja tutkittu tätä satelliittikonseptia tarkemmin, ja nyt noin 1,5 vuotta sitten havaittiin sellainen ikävä yksityiskohta, että nämä aurinkokennot - joiden uskottiin pystyvän toimimaan hyvin korkeissa lämpötiloissa - eivät itse asiassa toimikaan. Alun alkaen ehkä oli 230-240 astetta oli niiden operointilämpötila, niin nyt kun niitä alettiin tutkia tarkemmin, niin se ei olekaan niin. Niiden lämpötila saa olla korkeintaan 170°C. Se tarkoittaa sitä, että niiden väliin täytyy sijoittaa enemmän heijastavia pintoja, niin että kennojen pohjalla oleva lämpöä johtava rakenne tasaa sen lämpötilan siten, että itse kennojen lämpötila pysyy siinä vaaditussa lämpötilassa. Siis yhtäkkiä 230 asteesta vaatimus tuli 170 asteeseen, niin se tarkoittaa sitä että paneelit pitää tehdä valtavan paljon suuremmiksi näiden heijastavien pintojen takia. Ja myös siitä syystä että silloin kaikki mittalaitteet ja alijärjestelmät kuitenkin tarvitsevat sen saman energian."
Merkuriuksen ympäristö on aika hurja ympäristö, sillä ollaan lähellä Aurinkoa ja lisäksi itse Merkurius hohkaa lämpöä satelliittiin, joka lisäksi kiertää planeettaa varsin lähellä…
"Merkuriuksessa Auringosta tuleva lämpövuo on noin kymmenkertainen verrattuna Maahan, mutta sen lisäksi koska tämä satelliitti kiertää hyvin lähellä Merkuriusta, noin 400 km kertaa 1500 km korkeudeltaan olevalla radalla, silloin lämpövuo planeetasta on kolmasosa lisää tähän Auringon antamaan lämpötilaan. Haittana on lisäksi se, että nämä lämpövuot tulevat eri suunnista. Eli se on hyvin hankalaa, ja sen lisäksi koska halutaan, että satelliitti on sellaisessa asennossa että mittalaitteet osoittavat aina ns. nadiiriin, siis suoraan alaspäin, niin tästä seuraa semmoinen rajoitus että vain yksi pinta kuudesta (jos satelliitti ajatellaan yksinkertaisesti kuusisivuisena) voidaan pitää poissa sekä Auringosta että planeetasta, ja se voi toimia ns. radiaattorina, lämpösäteilijänä. Sieltä lämpö säteilee pois. Miten tämä homma sitten rakennetaan, niin satelliitin sisällä on tällaisia lämpöputkia, jotka siirtävät lämpöä kuumilta pinnoilta lämpösäteilimeen, mistä se sitten säteilee pois avaruuteen. Tällä tavalla voidaan pitää satelliitin lämpötila inhimillisenä; suurin osa mittalaitteista ja elektroniikasta ei halua olisi 30-40°C. Sisusta pyritään pitämään siis huoneenlämpötilassa."
Missä vaiheessa BepiColombon kanssa mennään?
"Laitteita ollaan jo kovasti tekemässä. Satelliitilla on paljon eri alijärjestelmiä ja sitten on mittalaitteita. BepiColombollakin on 11 mittalaitetta, ja ne ovat nyt hieman eri vaiheissa. Tällä hetkellä satelliitti on sellaisessa arviointivaiheessa, jota kutsutaan nimellä PDR, Preliminary Design Review, mikä on merkittävä vaihe, missä arvioidaan satelliitin ja sen alijärjestelmien suunnittelu, ja onko se itse asiassa sellainen että se voidaan toteuttaa ja että se voisi toimia siellä. Tätä arviointitilaisuutta viivästytettiin puolellatoista vuodella, ja sen piti alun perin tapahtua joulukuussa 2007, ja nyt ollaan sitten vuonna 2009. Siinä on riippumaton arviointikomitea, noin 50 insinööriä ja tutkijaa. Viivästyminen johtuu siitä, että jos silloin alun alkaen olisi menty tähän arviointiin, niin komitea olisi varmasti sanonut että 'hyvä suunnitelma, mutta ei ole toteuttamiskelpoinen, ei tule selviytymään siellä'. On turha mennä tällaiseen paneelin arvioitavaksi, jos tietää että suunnitelma on huono; aurinkokennot oli se yksi ongelma, mutta oli monta muutakin. Nyt tässä on sitten tehty puolisentoista vuotta työtä ja tällä hetkellä ollaan tässä arviointivaiheessa. Se aloitettiin maaliskuun alussa. Paljon tuli kotitehtäviä lisää, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä. Hintalappu on ikävä kyllä korkeampi kuin alun perin, mutta raha menee teollisuudelle, eli ihan hyvään tarkoitukseen."
No, ei nyt rahaa saa laittaa noin vain menemään, edes teollisuuteen - mutta tässä budjetin leviäminen on johtunut siitä, että luotain on osoittautunut vaikeammaksi tehdä ja siksi sen suunnitteluun ja rakentamiseen kuluu enemmän rahaa, ja tuloksena oleva tietotaito ja tekniikka auttavat sitten tulevaisuudessa avaruuslaitteiden tekemisessä, eli siinä mielessä raha menee hyvään tarkoitukseen.
---
Planck on avaruusalus, joka ei ole enää suunnittelupöydällä tai rakenteilla, vaan onnellisesti jo avaruudessa ja ihan täydessä työn touhussa. Laite mittaa mikroaaltojen alueella joka puolelta taivasta tulevaa ns. taustasäteilyä ja siinä olevia erittäin pieniä vaihteluita. Kerroin Planciksta tarkemmin keväällä ennen sen laukaisua, ja nyt, kesän kestäneen säätämisen ja havaintolaitteiden kalibroinnin jälkeen, on Planck aloittanut mittauksensa 13. elokuuta. Ensimmäisenä se teki kaksi viikkoa kestäneen koemittauksen, jonka tuloksena oli jo nauhamainen pala koko taivaan kattavasta mikroaaltotaustasäteilykartasta jokaisella Planckin yhdeksällä taajuusalueella. Jokainen näistä kartoista on noin 15° leveä palanen koko taivaasta. Alustavat analyysit mittaustuloksista osoittavat laadun olevan erinomaisen. Nyt Planck tekee hommia jatkuvasti, toivon mukaan 15 kuukautta ilman taukoja, ja noin puolen vuoden kuluttua saadaan tehtyä ensimmäinen koko taivasta esittävä kartta.
Kuten monet varmasti muistavatkin, laukaistiin Planck avaruuteen viime toukokuun puolivälissä yhdessä Herschel-teleskoopin kanssa. Nämä kaksi kovin erilaisilta vaikuttavaa avaruusalusta naitettiin yhteen vuonna 1999, kun ne päätettiin ottaa mukaan ESAn tieteellisten satelliittien ohjelmaan yhtenä sen lähitulevaisuuden tärkeimmistä - ja siten myös kalleimmista - hankkeista.
Kummankin laitteen juuret ovat kuitenkin jo kauempana historiassa, ja itse asiassa kaksikon taustalla kummittelee kolme satelliittiehdotusta. Oli FIRST, eli Far-Infrared Space Telescope, eli pitkäaallonpituisen infrapunasäteilun alueella toimiva avaruusteleskooppi, jota tutkijat olivat ehdottaneet tehtäväksi jo niin pitkän aikaa, että se ennätettiin jossain välissä ristiä jo myös nimellä LAST, eli Large Aperture Space Telescope. Planckin taustalla puolestaan on kaksi hanketta, COBRAS ja SAMBA, jotka kummatkin olivat eri syistä taivasta kartoittavia mikroaaltohavaintolaitteita, joten oli sinänsä järkevää laittaa ne yhteen.
Vuonna 1999 sitten FIRST ja COBRAS/SAMBA päätettiin paitsi toteuttaa, niin myös laittaa yhteen yhden ja saman projektin alaisuuteen, sekä laukaista yhdellä ja samalla raketilla avaruuteen. Tämäkin oli järkevää siitä syystä, että kummankin sijoituspaikaksi tulee niin sanottu Lagrangen piste numero kaksi. Palaan tähän hetken kuluttua tarkemmin. Mutta siis lopulta oli yksi hanke, mutta kaksi avaruusalusta, mikä toisaalta hyödytti molempia ja säästi kustannuksia, mutta toisaalta yksi ja sama kyyti lisää riskiä ja Planck olisi periaatteessa voitu laukaista jo pari vuotta sitten. Tutkijat eivät kuitenkaan ole harmissaan tästä, ainakaan paljoa, sillä nyt matkaan singottava Planck on paljon parempi kuin he aikanaan ehdottivat.
George Efstathiou, vaikeaniminen kosmologi Cambridgen yliopistosta, kertoo:
"Olen ollut mukana projektissa jo vuodesta 1992, ja näiden vuosien jälkeen tuntuu kummalta, että laite oikeasti tullaan lähettämään avaruuteen. Meille, jotka olemme mukana projektissa. tämä tarkoittaa tosin varsin kiireistä aikaa, sillä seuraavat kolme vuotta on tiukkaa työtä. Planck tulee toimimaan toivottavasti ainakin tuon ajan, tekemään koko ajan mittauksia, ja tuloksia täytyy alkaa käsitellä jo tuona aikana. Meille ja koko projektiryhmälle tämä tietää siis työtä ympäri vuorokauden seuraavan kolmen vuoden ajan!"
"Se oli vuonna 1992, kun ESAlle esiteltiin kaksi maailmankaikkeuden taustasäteilyä mittaavaa satelliittia, COBRAS ja SAMBA, ja tuossa vaiheessa kyse oli vain parin paperin mittaisesta yleisperiaatteen esittelystä. Koska ehdotuksilla oli paljon yhteistä, ESA halusi pohtia niiden yhdistämistä, ja koolle kutsuttiin tieteellinen kokous, missä kummankin ehdotuksen takana olleet henkilöt etsivät vaihtoehtoja. Olin itse mukana teoreetikkona, ja mielestäni oli selvää, että oli parasta tehdä mahdollisimman tarkasti ja mahdollisimman suurella erottelukyvyllä toimiva laite, joka pystyy mittaamaan mahdollisimman laajalla taajuusalueella."
"Ensimmäiset kartat näyttävät siis hyviltä, ja niiden perusteella voidaan lopputuloksena olevalta kartalta odottaa paljon. Efstathiou katsoo menneeseen monien kosmologien tapaan, ja heittäytyy hyvin helposti filosofiseksi - hänen mukaansa on täysin mahdollista, että Planckin avulla voidaan saada todellisia viitteitä jopa asioista, jotka vielä nykyisin tyypillisesti heitetään filosofien pohdittavaksi. Kuten kaiken alku."
"Ihmiset kysyvät oliko mitään ennen big bangia, ja tutkijat sanovat että se on hetki, jolloin aika alkoi. Sitä aikaisemman ajan pohtiminen ei ole mahdollista ja siksi kysymys on typerä. Tämä suhtautuminen tosin on muuttumassa vähitellen, sillä on esimerkiksi kvanttigravitaatiomalleja, joissa hyvin lähellä big bangia aikaulottuvuus muuttuukin avaruusulottuvuudeksi, jolloin ajan merkitys katoaa, ja itse asiassa mitään nollahetkeä ajassa ei ole, koska aikaa ei ole. Syntyy pseudohiukkasia, joita kutsutaan instantoneiksi, koska ne syntyvät vain hetkeksi ja muuttavat avaruuden topologiaa. Tämä on siis yksi mahdollisuus, ja siis tällaista voidaan pohtia ihan tieteellisesti."
"Säieteoriat puolestaan tuovat mukaan ajatuksen siitä, että maailmankaikkeuksia olisikin monta. Meidän maailmankaikkeutemme voi muuttua matalamman tyhjöenenergian tasolle ja sulautuu toiseen maailmankaikkeuteen. Jos lasketaan nykymaailmankaikkeuden laajenemisen fysiikkaa, niin sanottua inflaatiomallia, missä kaikkeus jatkaa vain laajenemistaan ja sen tilavuus kasvaa eksponentiaalisesti. Jos voisimme tarkkailla aluetta, missä inflaatio alkaa loppua, niin ympäröivä laajeneminen haukkaa sen sisäänsä hyvin nopeasti, joten periaatteessa laajeneminen jatkuu ikuisesti ja laajeneva maailmankaikkeus haukkaa sisäänsä ympäröiviä ja myös laajenevia maailmankaikkeuksia."
"On hyvinkin mahdollista, että oma maailmankaikkeutemme on yksi muista universumeista, ja puhutaankin multiversumista. Voimme myös ajatella tilanteita, missä tällaisen laajenevat kuplat törmäävät keskenään, eli esimerkiksi meidän maailmankaikkeutemme reuna törmää naapurin reunaan, ja itse asiassa voisimme jopa nähdä merkkejä tällaisesta törmäämisestä. Näin voisimme jopa nähdä toiseen maailmankaikkeuteen. Universumi ei ole mitenkään itsestään selvä, voi olla monia kummallisia vaihtoehtoja. Olen vakuuttunut siitä, että lähiaikoina saamme monia näihin asioihin liittyviä yllätyksiä, ja mahdollisesti niitä löytyy jopa Planckin havainnoista."
Kannattaa siis pysyä kuulolla - Planck ja sen mittaukset saattavat osoittautua hyvinkin kiinnostaviksi, tai sitten ne vain antavat sysäyksen rakentaa taas uusi, entistä tarkempi havaintolaite.
---
Ja loppuun vielä pari sanaa syyskuun 11. päivänä päättyneestä sukkulalennosta. Silloin sukkula Discoveryn kyydissä tulivat yhdessä takaisin Maahan puolisuomalaiseksi astronautiksi nimetty Tim Kopra ja ruotsalainen Christer Fuglesang. Kopra oli avaruusasemalla kesäkuusta alkaen, mutta Fuglesangille kyseessä oli toinen sukkulalento, lyhytaikainen keikka avaruusasemaa rakentamaan.
"Toista kertaa avaruudessa, ja olo on ihan kotoisa. Kuin vanhalla avaruusketulla", kertoi Fuglesang Rymdkanalen.se-verkkopalvelulle ennen kuin sukkula telakoitui avaruusasemaan. "On hauskaa leijua ja pyöriä hiljakseen painottomuudessa. Jopa WC-työskentely on tällä kertaa helpompaa, ehkä sekä pää että vatsa toimivat paremmin tällä kertaa."
