Suomalaisväriä fysiikan Nobel-valinnoissa
Tämänvuotisen Nobelin fysiikan palkinnon saajat julkistettiin eilen tiistaina, ja tällä kerralla kunniaa jaettiin valokuitujen kehittäjälle ja CCD-tekniikan synnyttäjille.
Kumpikin näistä liippaa läheltä monessa mielessä. Ensinnäkin CCD, eli Charge-coupled device, on mullistanut tähtitieteen, ja olen sen verran jo kauan ollut mukana tähtitieteessä, että muistan hyvin näiden laitteiden tulemisen 1980-luvulla. Ensin ne olivat suuria ja kalliita laitteita, joita käytettiin vain suurissa ammattiobservatorioissa, kunnes vuosikymmenen lopulla tekniikka alkoi olla sen verran edullista, että myös harrastajat saattoivat saada niitä käyttöönsä. Olin tekemässä tällaisella uudella laitteella havaintoja 1990-luvun alussa Pic du Midin obrservatoriossa, Ranskan Pyreneillä, ja kuuleman mukaan tuo laite oli silloin yksi harvoista tällä mantereella käytössä olleista CCD-kameroista. Oli uskomatonta saada tarkkoja kuvia taivaalta suoraan tietokoneen kuvaruudulle, ilman filmien ja nesteiden kanssa läträämistä. CCD-kuvasta pystyi myös tekemään fotometrisiä mittauksia kätevästi - se oli hieno systeemi!
Nyt tosin tuo parin kilon painoinen, tyhjöpumpulla jäähdytetty ja kohlosti muotoiltu mötikkä, ja sen PC-tietokoneella pyörinyt käyttöohjelmisto tuntuvat antiikkisilta, kun niitä vertaa esimerkiksi Havaijilla olevan PanSTARRS-teleskoopin kameroihin.
Eikä CCD ole mullistanut vain tähtitiedettä, vaan jopa meidän kaikkien elämän. Näitä miljoonilla pikkuriikkisillä valoherkillä diodeilla varustettuja kennoja on digikameroissa, ja niitä puolestaan on kameroiden itsensä lisäksi jo joka puolella. Kun nytkin katson ympärilleni, näen aivan vieressäni nopeasti laskettuna seitsemän CCD-kennolla varustettua laitetta!
Toinen tuoreista nobelisteista, George E. Smith, vieraili Helsingissä kesällä 2008 iWorld 2008 -kokouksessa, ja hänen esityksensä on luettavissa netissä:
http://www.iworid2008.fi/iworid2008/workshop/contributions.html
Hänen kokouksen esitykset sisältävää julkaisua varten tekemänsä, ja suomalaisten (ennen kaikkea Seppo Nenosen) toimittama artikkeli "The invention and early history of the CCD", oli Ruotsin tiedeakatemian palkintoperustelujen lähdelistan "popular science"-kohdan enimmäinen artikkeli.
Tämän vuoden fysiikan nobelit tulivat toisellakin tavalla lähelle itseäni. Olin tekemässä vuonna 2009 Millennium -palkinnon saajaehdokkaista ohjelmaa ja pääsin silloin tapaamaan valokuitutekniikan pioneereja David Paynea, Emmanuel Desurvireä ja Randy Gilesiä. He kehittivät tekniikkaa, jolla valokuidussa kulkevaa valoa voidaan vahvistaa, eli tietyssä mielessä Nobel meni nyt valokuitutekniikan historiassa hieman aikaisemmalle portaalle; aikaan, jolloin valokuitu tuli käyttökelpoiseksi tiedonvälitysmateriaaliksi.
Randy Giles on työssä Bell-laboratoriossa, New Yorkin vieressä New Jerseyssä, ja pääsin kiertelemään hänen kanssaan kuuluisan laboratorion eri puolilla. Paikka on todellakin pellepelottomien mekka - tai ainakin oli aikanaan - sillä joka puolella on erilaisia laitteita, laboratorioita ja koepenkkejä ja mikä parasta, siellä eri alojen tutkijat tapasivat toisiaan ja saivat hulluja ajatuksia. Ja yhtiö antoi heille aikaa ja rahaa kehittää ideoitaan eteenpäin täysin tietoisena siitä, että suuri osa niistä ei tuottaisi yhtiölle rahaa. Mutta loput tuottivat paitsi rahaa, niin myös mainetta: Bell Labsin ala-aulan näyttelyssä on oma osastonsa nobelisteille, jotka ovat saaneet palkintonsa Bell Labsissa tekemästään työstä. Kuuluisin näistä lienee transistori, ja alkuperäinen yksikertainen transistori onkin näyttelyssä kunniapaikalla.
Laboratoriota pääsee katsomaan mm. Millennium-säätiön sivuilla olevassa videossa.
Onnea vielä tuoreille Nobelisteille!
