Jules Verne
Lokakuu oli kovin kiireinen, joten blogin päivittäminen on jäänyt vähiin - siitä (taas) aluksi pahoittelut. Viime viikkojen jännittävin kokemus oli kuun puolivälissä, kun olimme TV-johtaja Olli-Pekka Heinosen kanssa esittelemässä Pariisissa YLE:n tiedeohjelmia; tässä tapauksessa lähinnä television tiedeohjelmia, koska kyseessä oli UNESCO:n ja Ranskan tieteellisen tutkimuksen keskuksen CNRS:n isännöimä Image et Science -tapahtuman ("Kuva ja tiede") yhteydessä järjestetty tiedeohjelmakilpailu.
Erilaisia televisio-ohjelmakilpailuita on maailma pullollaan ja aktiivisesti niihin töitään tarjoaville varmasti heruu palkintoja, jos ohjelmat ovat vähänkin hyviä ja jos tekijät osaavat tarjota niitä oikeanlaisiin kilpailuihin. Tiedeohjelmien kilpailuita on vähemmän, eivätkä ne tietenkään nouse julkisuudessa samalle tasolle kuuluisien dokumentti- tai elokuvapalkintojen kanssa. Tämä Pariisissa vuosittain pidettävä Prix Jules Verne -kilpailu on kenties tunnustetuin tiedettä popularisoivien ohjelmien kilpailu, ja osana sitä on aina kutsukilpailu, missä yksittäisten ohjelmien sijaan palkitaan yhtiötasolla tieteen käsittelyä ohjelmistossa.
Tähän kilpailuun YLE oli siis pyydetty mukaan, ja kävimme siis kertomassa ohjelmistamme Eiffel-tornissa pidetyssä seminaarissa. Heinonen puhui yhtiön puolesa laajoista asioista ja itse esittelin siinä välissä oikeita ohjelmia, ja tuloksena oli juryssä varsin avoimia suita. Hämmästyksestä. Vaikka aina ohjelmantekijänä tuntuu siltä että resursseja ei ole riittävästi ja ohjelma-aikaa ei ole tarpeeksi, on nähtävästi Suomessa tilanne yleisesti ottaen aika hyvä. Kun kerroimme vielä radion tarjonnasta - vaikka sitä ei kilpailussa sinänsä kysyttykään - olivat ilmeet vieläkin ihmettelevämpiä.
YLElle annettiin Grand Prix, mikä on hieno tunnustus. Siitä voi olla niin henkilökohtaisesti kuin tiedetoimituksen puolesta olla iloinen, mutta tyypilliseen suomalaiseen tapaan alan heti vähättelemään. Ensiksikin finaalissa kisakumppaneinamme olivat Euronews ja Romanian sekä Nigerin televisiot. Kilpailussa otataan huomioon kyllä lähtökohdat ja käytössä olevat tuotantorahat, ja finalistien valinnassa on kiinnitetty ohjelmiston lisäksi huomiota siihen miten yhtiöt ovat viime aikoina kehittäneet tiedeohjelmiaan. Silti pääpalkinnosta kisaamisessa käytännössä kanssamme oli vain Euronews, jolla tiedettä on ohjelmistossa lähinnä täytteenä sekä mukana muissa ohjelmissa osana normaalia uutistarjontaa.
Toiseksi, niin YLEssä kuin yhteiskunnassa laajemmalti, on tiede eriytetty varsin tiukasti omiin lokeroihinsa, vaikka käytännössä tiedettä ja tekniikkaa on joka puolella. Se on läsnä kaikkialla ja ilman sitä elämä nykymuodossaan ei ole mahdollista - sen näkee jo siinä, että lyhytkin sähkökatkos saa arkirutiinin järkkymään pahasti. Sen sijaan että tieteellisteknistä ajattelua vältettäisiin ja sitä koitetaan työntää koko ajan kovaan insinöörikaapuun, pitäisi siitä puhua samaan tapaan kuin säästä, talouselämän ajankohtaisuuksista tai päivänpolitiikasta. Tiede halutaan mieltää vaikeaksi, vaikka edeltävät ovat (ainakin omasta mielestäni) vieläkin kummallisempia ja hankalammin käsitettäviä. Tiedettä pitäisi olla tiedeohjelmien lisäksi enemmän uutisissa ja kaikkialla ohjelmistossa, ja ilman sitä "nyt vakavasti, tämä on vaikeaa tiedettä" -asennetta.
Palkinto on kuitenkin muodoltaan itseironinen, joten suhtaudun siihen myös kahtiajakautuneesti: se on rehellinen tunnustus YLEn yhtiötason politiikalle tieteen aseman hyväksymisestä ja tieteellisen ohjelman ottamisesta oikeasti mukaan yhtiön julkisen palvelun ohjelmapakettiin ja sen yhteiskunnallisen merkityksen hyväksymisestä, sekä tietysti ohjelmien korkealle tasolle. Samalla se on myös kilpailun taustalla olevien tutkijoiden ja tiedeohjelmien tekijöiden merkki siitä, että tieteen ei tarvitse olla aina vakavaa ja ryppyotsaista. Tiede on kivaa, ja siitä voi kertoa myös iloisesti!
[inline:1]
