40 vuotta äänilevytutkimusta
Vuonna 1962 tapasin Tukholmassa ensi kertaa Björn Englundin, joka oli kirjoittanut Record Research -lehteen mielenkiintoisia artikkeleita. Salakuljetin Björnin pyynnöstä hänelle Amerikasta Duke Ellingtonin jazzversion Griegin Peer Gynt -sarjasta, joka oli Ruotsissa takavarikoitu tekijänoikeudellisista syistä. Rikos on jo vanhentunut, ja kieltokin on sittemmin kumottu.
Björn kertoi minulle yllättävän uutisen. Kungliga Biblioteket, Ruotsin kansalliskirjasto, oli pari vuotta aikaisemmin perustanut äänilevyosaston. Nationalfonoteket pyrki keräämään kaikki ruotsalaiset levyt, ja Björn oli arkiston innokas avustaja. Kun palasin Suomeen, hakeuduin Helsingin yliopiston kirjastossa ylikirjastonhoitaja Vallinkosken puheille ja kysyin, eikö Suomeen voitaisi perustaa samanlaista äänitearkistoa. Ylikirjastonhoitaja piti ajatusta oikein hyvänä, mutta hänen mielestään asia kuuluisi jollekin toiselle laitokselle. Toista laitosta ei löytynyt, ja lopulta purin huoliani professori Matti Kuuselle, joka oli laajentanut yliopistolla kansanperinteen opetusta populaarikulttuurin suuntaan. Kuusi totesi, että ellei sopivaa laitosta löydy, jonkun täytyy perustaa sen.
Suomen äänitearkiston perustava kokous pidettiin vuonna 1966 kansanperinteen laitoksella. Löysin kokouksesta vanhan valokuvan, jossa minun lisäkseni ovat dosentti Matti Hako sekä kansanrunoudentutkimuksen opiskelijat Leena-Marja Miettinen ja Seppo Toiviainen. Seppo teki sittemmin väitöskirjan musiikkisosiologiasta, hurahti stalinismiin ja joutui kansanedustajaksi. Äänilevytutkimus menetti hyvän miehen. Matti Hako ryhtyi arkiston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Mari Miettinen on eläkkeellä Yleisradiosta.
Ensimmäisessä kokouksessa tai pian sen jälkeen arkistoon liittyi muitakin aktivisteja. Musiikki-Fazerin Toivo Kärki ja Scandian Harry Orvomaa innostuivat ajatuksesta ja saivat aikaan järjestelyn, jonka puitteissa suomalaiset levyfirmat lahjoittivat äänitearkistolle yhden kappaleen jokaista tuottamaansa levyä. Urpo Haapanen oli Valtion painatuskeskuksen työnjohtaja, jonka intohimona oli äänilevyjen luetteloiminen. Tuloksena oli, että äänitearkisto pystyi jo seuraavana vuonna julkaisemaan ensimmäisen kirjansa. Se oli Urpo Haapasen Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1946 - 66, edelleenkin käyttökelpoinen hakuteos, vaikka uudemmat painokset ovat jo korvanneet sen. Urpon työtä ovat jatkaneet Rainer Strömmer, Atsu Kylänpää ja Olli-Pekka Puranen.
Seuraavia vuosia ei ole tarpeen käydä läpi yksityiskohtaisesti. Äänitearkisto on koonnut lähes täydellisen kokoelman suomalaisia äänilevyjä vuoteen 1980 ja julkaissut alalta 30 hakuteosta. Sen aineistosta on tehty lukuisia uusintajulkaisuja. Aino Acktén, Olavi Virran tai Viola Turpeisen kootut levyt eivät olisi olleet mahdollisia ilman arkiston kokoelmia. Miinuspuolella oli se, ettei arkistolla koskaan ollut varaa palkata vakituisia työntekijöitä, ja se on toiminut alivuokralaisena eri laitosten nurkissa.
Perustajien ajatuksena oli, että jonakin päivänä äänitearkisto valtiollistettaisiin samalla tavalla kuin Suomen elokuva-arkisto, joka oli myös aloittanut rekisteröitynä yhdistyksenä. Monista syistä tämä visio ei toteutunut, ja vuonna 1989 kokoelmat siirtyivät radiotaloon Pasilaan, jossa arkisto edelleen jatkaa keräys- ja tutkimustyötään.
Suomen äänitearkiston perustamisesta on nyt kulunut 40 vuotta. Sen kunniaksi arkisto järjestää Yleisradion äänilevystön kanssa tutkijaseminaarin keskiviikkona 12.4. klo 10 - 17 Pasilassa Ison Pajan auditoriossa (Radiokatu 5). Tilaisuus on avoin kaikille asianharrastajille. Tilaisuudessa luennoi tunnettuja asiantuntijoita:
Marko Tikka: Viipurin jenkasta Valssiin menneiltä ajoilta - Harmonikkataiteilija Viljo Vesterisen levytysura 1929-1953.
Juha Korvenpää: Paavot kehiin. Musiikkiteknologia suomalaisessa iskelmämusiikkituotannossa 1960-80-luvuilla.
George Brock-Nannestad: The Record as Documentation - Approaches to Analysis and the Value of Secondary Sources.
Lisäksi esitellään arkiston uusia löytöjä, mm joukko aikaisemmin tuntemattomia Olavi Virran levytyksiä vuodelta 1951. Nationalfonoteket on edelleen olemassa Tukholman Karlavägenillä. Sen nimi on nykyisin Statens ljud- och bildarkiv. Björn Englund jäi tämän vuoden alusta eläkkeelle. SLBA:n monumentaalinen savikiekkohakemisto on yksi hänen töistään.
