Sittenkin 95 vuotta?
Tälläkin palstalla on useaan otteeseen käsitelty ehdotuksia äänitteiden tekijänoikeudellisen suoja-ajan pidentämisestä. Nykyisin suoja kestää EU:ssa 50 vuotta, Yhdysvalloissa on jonkin aikaa ollut voimassa 95 vuotta.
Alkuperäinen pidennysehdotus tuli levytuottajien kansainväliseltä järjestöltä IFPI:ltä, joka väitti, että lyhyempi suoja heikentää eurooppalaisen äänilevyteollisuuden kilpailukyky ja johtaa eurooppalaisten taiteilijoiden joukkopakoon amerikkalaisille levymerkeille. Britanniassa arvovaltainen Gowersin komitea osoitti taloustieteellisten asiantuntijoiden voimin, että asia on päinvastoin: nykyinen tilanne parantaa Euroopan kilpailukykyä suhteessa Yhdysvaltoihin, ja maan hallitus hylkäsi esityksen.
Nyt sama aloite on noussut esiin EU:ssa. Tällä kertaa perusteena ovat taiteilijoiden oikeudet. Sisämarkkinakomissari Charlie McCreevy ilmoittaa julkistavansa ennen kesää ehdotuksen uudeksi direktiiviksi, joka pidentäisi suojan 95 vuoteen. "Jos mitään ei tehdä, tuhannet eurooppalaiset taiteilijat, jotka tekivät levyjä viisikymmenluvun lopulla tai kuusikymmenluvun alussa, menettävät seuraavien kymmenen vuoden aikana levyjen radiosoitosta saamansa tulot", sanoi McCreely. Komissio on arvioinut, että monet muusikot alkavat uransa jo 17 vuoden iässä. Kun ihmiset nykyisin elävät yleisesti 70 – 80 vuoden ikään, he menettävät levysoitosta saamansa tulot eläkeiässä, jolloin heidän toimeentulonsa muutenkin heikkenee.
Periaatteessa McCreevy on oikeassa, jos ajattelemme yhden hitin ihmettä, joka on tehnyt ainoan levynsä vuonna 1960 eikä sen jälkeen ole harrastanut mitään eläketuloa kartuttavaa työtä. Käytännössä visio on jossakin määrin liioiteltu. Vain harvat radioasemat soittavat todellisuudesta levyjä, jotka ovat yli 10 vuotta vanhoja. Yli 50 vuotta vanhojen levyjen soittaminen on jokseenkin vähäistä. Nykyisen lain mukaan Yleisradio vapautui 1. 1. 2008 maksamasta Gramex-korvauksia vuonna 1957 tehdyistä levyistä. Jos McCreelyn esitys olisi tullut vuoden alusta voimaan, Yleisradiolle koituisi tänä vuonna pikaisesti päässä laskien parinkymmenen tuhannen euron lisälasku. Puolet summasta jakautuisi satojen muusikoiden kesken, toinen puoli menisi levy-yhtiöille, jotka korjaisivat varsinaisen hyödyn uudistuksesta. Kenenkään eläkepulmia ei tällä tavalla ratkota.
Toisaalta olisi kohtuullista, että taiteilijoiden suoja kestäisi eliniän. Katri Helenan vuonna 1964 levyttämä "Puhelinlangat laulaa" menettää nykyisen lain mukaan suojansa 2015, mutta Katri on varmaankin silloin hyvissä voimissa. Tähän ei kuitenkaan tarvita 95 vuoden suojaa, 70 vuotta riittäisi hyvin.
Pitkien suoja-aikojen ongelma ei olekaan se, että kadehtisimme taiteilijoilta ja heidän perikunniltaan työn hedelmiä. Jos suoja-ajat pidennetään 95 vuoteen, se ei koske vain radiosoittoja ja kaupallisia uusintajulkaisuja, vaan paljon muutakin. 90 vuotta vanhojen levyjen käyttö ei yleensä enää ole kaupallista. Jos esimerkiksi kirjasto haluaa valmistaa varmuuskopion vanhasta levystä, jota ei enää saa kaupasta, tähänkin tarvitaan oikeudenomistajien lupa. Sen luulisi olevan yksinkertaista, mutta käytännössä ei. Tällaisestakin itsestään selvältä tuntuvasta asiasta on Suomessa käyty pitkiä, tuloksettomia neuvotteluja. Kun suoja-aikoja pidennetään, hyödyt vähenevät ja haitat lisääntyvät. Levyfirmoja syntyy ja sammuu niin nopeasti, että kukaan ei pysty yhdeksänkymmenen vuoden kuluttua selvittämään useimpien vuonna 2008 tehtyjen levyjen silloista "omistajaa". Mitä pitemmäksi suoja-ajat säädetään, sitä enemmän syntyy "orpoja teoksia", joita kukaan ei voi käyttää mihinkään, koska omistajaa ei pystytä tavoittamaan, mutta teosten käyttäminen ilman omistajan lupaa olisi yleisen syytteen alainen rikos.
McCreevyn esityksen haittoja lieventää se, ettei sitä ole tarkoitettu taannehtivaksi. Vuonna 1957 tehdyt levyt eivät enää tulisi laajennetun suojan piiriin, vaan pidennetyt suoja-ajat koskisivat ainoastaan muutoksen voimaantullessa suojattuja äänitteitä.
