Vapaata musiikkia verkosta – mutta ei ilmaiseksi
Äänilevyteollisuus on huolissaan, kun sen tuottamia levyjä on vapaasti ladattavissa vertaisverkoissa. ”Kukaan ei pysty kilpailemaan ilmaisen kanssa”, myyntimiehet sanovat, ja asiassa on tietty perä. Mutta samalla on unohtumassa, että maailmassa on paljon musiikkia, jota kukaan ei enää omista. Se voitaisiin laillisesta julkaista ilmaiseksi verkossa jaettavaksi. Suuri osa ennen vuotta 1956 ilmestyneistä klassisen musiikin levytyksistä on tekijänoikeudellisesti vapaita.
Kirjallisuudessa ajatus on jo pitkälle toteutunut – Project Gutenberg kerää klassikoita vapaasti netistä ladattavaksi. Musiikin puolella vastaava ”Project Berlineriä” ei ole olemassa. Syynkin voi arvata: tietokoneiden kanssa puuhaavat ihmiset ovat todennäköisemmin kiinnostuneita uudesta musiikista kuin historiallisista levytyksistä. Vertaisverkoista tuskin löytyy Sarasaten tai Paderewskin koottuja levytyksiä.
Ei myöskään näytä todennäköiseltä, että suuret levy-yhtiöt onnistuisivat koskaan julkaisemaan koko back catalogiaan verkkomyyntiin, vaikka levypomot hövelisti lupaavatkin. Esimerkiksi EMI:n katalogi käsittää lähes miljoona musiikkiäänitettä vuodesta 1898 lähtien. Verkkomyynnissä on tällä hetkellä runsaat satatuhatta. Satun tietämään, että EMI:n arkistosta puuttuu merkittävä osa yhtiön maailmanlaajuisesta tuotannosta – olen käynyt paikan päällä Hayesissä. Muilla vanhoilla yhtiöillä tilanne on vielä heikompi. Suurin osa ei edes tiedä, mitä kaikkea ne ovat vuosien mittaan tulleet julkaisseeksi. Vuosien mittaan monet levy-yhtiöt ovat myös tehneet konkurssin, ja arkistot kadonneet taivaan tuuliin. Jos ei ole alkuperäiskappaletta, ei sitä voi laittaa verkkoonkaan.
Tässä tilanteessa on markkinarako uusille yrittäjille. Lawrence Lessig on jossakin sanonut, että vaikka vesi on ilmaista, sen pullottamisesta voi tehdä bisnestä. Lokakuun Gramophone – lehti esittelee kaksi yrittäjää, joiden ideana on julkaista uudelleen keräilijöiltä saatuja historiallisia levyjä kohtuulliseen hintaan. Osa äänitteistä on täysin vapaita, kaikki oikeudet ovat sammuneet. Osassa säveltäjän oikeudet ovat voimassa (esimerkiksi Sibelius), ja yhtiöt maksavat sopimusten mukaiset korvaukset paikalliselle Teoston sisarjärjestölle.
Pristine Audio tarjoaa äänitteitä sekä CD- että MP3-muodossa. Levyt ovat CDR-formaatissa, joten yhtiö voi tuottaa pieniä eriä vähän kysyttyä musiikkia. Kannet voi itse tulostaa verkosta. Gramophonen arvostelija on innoissaan Moura Lympanyn pianolevytyksistä, joita ei ole ollut markkinoilla vuosikausiin.
Classical Music Mobile myy musiikkia vain tiedostomuodossa. Katalogi on toistaiseksi pieni, mutta esimerkiksi Beethovenia on tarjolla 85 levytystä. Sibeliukselta löytyy toinen, viides ja seitsemäs sinfonia, Tapiola ja Heifetzin soittama viulukonsertto. Ohjelmistossa on myös kokonaisia oopperoita, esimerkiksi Tito Gobbin ja Maria Callasin Tosca. Kaikki tiedostot ovat samanhintaisia, ja hinta on vähemmän kuin vesilasi monissa Helsingin ravintoloissa. Tässä esimerkki siitä, miten ilmaishyödykkeen jalostamisesta voidaan kehittää palvelu, joka on myös kuluttajan kannalta mielekäs – jos hyväksyy MP3-muotoon pakatun äänen. Periaatteessa luettelo voisi kasvaa kuinka suureksi tahansa.
