Ibsenin opetuslapset
Eugene O’Neillin näytelmässä ”Oi nuoruus” (O wilderness) nuori Richard Miller tulee ensimmäistä kertaa humalassa kotiin ja hätkähdyttää vanhempiaan siteeraamalla suureen ääneen Hedda Gableria. Näytelmän tapahtuma-aika on 1906, ja silloin Henrik Ibsenin teokset olivat monien amerikkalaisten mielestä nuorille sopimatonta luettavaa.
Suomalaisesta näkökulmasta on masentavaa, ettei kukaan täkäläinen kirjailija näytä päässeen lähellekään Ibsenin kansainvälistä merkitystä. Kun toimittaja Martti Puukko vuonna 1996 haastatteli kirjailija Arthur Milleriä tämän kotona Connecticutissa (radio-ohjelmassa Ajan jättämä jälki 27.12.1996), iäkäs kirjailija nimesi epäröimättä 1900-luvun tärkeimmiksi näytelmäkirjailijoiksi Ibsenin, Strindbergin ja Tshehovin. Jo vuonna 1950 Miller oli ohjannut New Yorkissa Ibsenin ”Kansanvihollisesta” oman sovituksensa, jossa päähenkilön vastapuolena oli nouseva mccarthylaisuus.
Ibsenin vaikutus englanninkielisessä maailmassa on paljolti George Bernard Shaw’n ansiota. Shaw julkaisi vuonna 1890 Lontoossa Fabian Societyn julkaisusarjassa vaikutusvaltaisen artikkelin, jossa hän esitteli Ibsenin esikuvana, johon kaikkia muita teatteriesityksiä tulee verrata. Ilmeisesti hän itse onnistui tässä, sillä Shaw’n on arvioitu olevan Shakespearen jälkeen eniten esitetty englanninkielinen näytelmäkirjailija. Suomessa hän ei koskaan ole saavuttanut vastaavaa asemaa. Ainoa radioteatterissa suomeksi esitetty Shaw’n teos on ”Fannyn ensimmäinen näytelmä” (Fanny’s first play, 1911), jonka Marja Rankkala ohjasi 1960. The apple cart (1929) lähetettiin ruotsiksi vuonna 1987 nimellä Kungen tar över. Lisäksi nanny Westerlund ohjasi Radioteaternille 1970 dialogin ”Till äktenskap ledig”, jonka alkuperäisestä nimestä en ole varma (olisiko tämä ”Getting married vuodelta 1909 ?).
O’Neill on ollut radiossa paremmin esillä. Hänen näytelmistään on esitetty ainakin Intohimot jalavien alla (Marja Rankkala 1957), Elektran on murhe (Urpo Lauri 1957), Pisara runoilijaa (Rankkala 1960), Yöportieeri (Kauko Laurikainen 1965) ja Keisari Jones (Lars Thelestam 1988). Ruotsiksi on myös esitetty Erik Ohlsin ohjaama Anna Christie (1980).
Arthur Millerin asema suomalaisessa teatterissa on ollut ainakin yhtä vahva, mutta radioarkistosta ei löydy Milleriltä muita suomenkielisiä kuunnelmia kuin Eugen Terttulan vuonna 1957 ohjaama Tulikoe. A view from the bridge on lähetetty ruotsiksi (Utsikt från en bro, 1959, William Markus), samoin Death of a salesman (En handelsresandes död,1970, Lars Svedberg). En ole ehtinyt tarkistaa, olisiko Milleriä esitetty radiossa suomeksi enemmän 1950-luvulla – tältä ajalta kaikki lähetetyt kuunnelmat eivät ole säilyneet.
Nämä merkinnät saivat alkunsa Ibsenin juhlavuoden juhlinnasta. Arvelin silloin, ettei Ibseniä tänä vuonna huomioitaisi Suomessa. Olin väärässä: Helsingin yliopiston kirjasto, joka tämän vuoden elokuusta alkaen tunnetaan Kansalliskirjaston nimellä, juhlii syksyn ajan kirjailijan muistoa. Keskiviikkona 18.10 klo 17 Linnea Stara luennoi kirjaston auditoriossa ”Surkuhupaisa valtataistelu taiteen kentällä – John Gabriel Borkmanin kantaesitykset Helsingissä 1897”. Mahtaakohan esitys selvittää, miten Svenska teatern ja Kansallisteatteri kilpailivat näytelmän kantaesityksestä?
