Mihin arkistomme kelpaavat, osa 3
Kirjasto on nerokas keksintö. Kirjakaupassa uuden kirjan elinikä lienee alle vuoden, sen jälkeen se katoaa divarien takahyllyihin. Kirjastosta voi pienellä vaivalla saada luettavakseen lähes minkä tahansa olemassa olevan kirjan Gutenbergin ajoista lähtien. Kirjastojen toiminta on edullista, koska se perustuu kierrätykseen: useampi henkilö voi lukea saman kirjan.
Kirjastojen "päätuote" on kirja. Kirjojen lisäksi kirjastoissa on kuitenkin jo pitkään ollut lainattavissa äänilevyjä. Elokuvatkin tulivat mukaan kirjastojen tarjontaan kun kotien videonauhurit yleistyivät, vaikka tämän toiminnan kehittymistä onkin hidastanut tekijänoikeuslaki – videoitten tekijänoikeudet ovat erilaisia kuin kirjojen.
Miksi ei kirjastoissa voisi olla myös radio- ja televisio-ohjelmia? Yleisradion arkistoissa on yli puoli miljoonaa ohjelmaa, mutta ainakaan toistaiseksi yhtiöllä ei ole suunnitelma, jonka puitteissa ne voitaisiin kattavasti jälleen saada yleisön ulottuville. Elävä arkisto ja Arkki eivät pysty käsittelemään kuin murto-osan arkistoissa olevista ohjelmista. Kirjastot ovat myös julkisen palvelun laitoksia, voisivatko ne olla tällaisessa palvelussa mukana.
Itse asiassa yleisissä kirjastoissa onkin jo kauan ollut saatavissa rajoitettu valikoima ohjelmia. Tallennepalvelun toiminta alkoi heti, kun kasettinauhurit yleistyivät 1970-luvulla, ja Yleisradio ryhtyi tarjoamaan ohjelmia kirjasto- ja laitoskäyttöön. Toiminta laajennettiin televisio-ohjelmiin heti kun se oli teknisesti mahdollista.
Toimintaa rajoittivat kuitenkin sekä tekniikka että tekijänoikeudet. Jotta ohjelmia olisi voitu tarjota lainaksi, niistä piti tehdä tallenteita. Monistaminen ei sen aikaisen tekniikan puitteissa ollut taloudellisesti järkevää, ellei samalla kertaa monistettu ainakin muutamia satoja kopioita. Levy-yhtiöt eivät mielellään tee alle tuhannen kappaleen painosta.
Ohjelmien kirjastojakelusta tehtiin sopimus tekijöitä edustavien järjestöjen kanssa. Kirjastot maksoivat jokaisesta Yleisradiolta hankkimastaan ohjelmasta vielä erillisen korvauksen tekijäjärjestöille. Sinänsä ihan oikein, mutta sopimus ei sallinut samojen tallenteiden myyntiä suoraan yleisölle – ei edes lisäkorvausta vastaan. Kirjojenkin julkaisumäärät Suomessa jäisivät melko pieniksi, jos niitä saisi myydä vain kirjastoille. Seurauksena olikin, että radio- ja televisio-ohjelmien valikoima kirjastoissa jäi suppeaksi, ja 1990-luvu laman aikana toiminta hiipui entisestään.
Tällä välin tekniikka on muuttunut digitaaliseksi, ja ainakin äänitallenteita olisi käytännössä mahdollista kopioida tilauksesta hyvinkin pieninä painoksina. Tekijänoikeussopimuksetkin ovat uudistuneet, ja Yleisradiolla olisi aikaisempaa paremman mahdollisuudet myydä ohjelmiaan myös suoraan kuluttajille.
Kaiken lisäksi sähköinen lainaus on hyvää vauhtia tulossa kirjastoihin. Suomessakin voi kirjastoista lainata verkon kautta e-kirjoja, vaikka tarjonta onkin vielä suppeaa. Tanskassa on hyvällä menestyksellä kokeiltu äänilevyjen lainausta tiedostomuodossa. Kirjaston asiakas voi hakea musiikkia kirjaston nettisivuilta ja kuunnella sitä kotonaan, jos hänen lainausoikeutensa on kunnossa. Tiedostot on päivitetty, niin että ne häviävät laina-ajan päätyttyä. Musiikin tekijöille ja tuottajille maksetaan lainauksesta korvaus. Sama tekniikka soveltuisi mainiosti esimerkiksi kuunnelmien sähköiseen lainaukseen. Teoriassa keskeinen osa Yleisradion arkisto-ohjelmista voisi tulevaisuudessa olla lainattavissa kirjastoista, joko tallenteina tai sähköisessä muodossa.
Ei ole kuitenkaan varmaa, haluaako kukaan oikeasti tällaista toimintaa. Monet kirjastoissa työskentelevät ihmiset ajattelevat, että kirjaston päätuote on kirja, ja kaikki muu tarjonta on rajallisten resurssien maailmassa pois perustoiminnasta. Yleisradiossa taas on perinteisesti ajateltu, että yhtiö vastaa itse kaikesta ohjelmien jakelusta, myös uusilla tavoilla. Yleisradiolla on kuitenkin sama ongelma kuin kirjastoilla: yhtiön tulot eivät kasva, joten uusien palveluiden kehittäminen on rahoitettava säästämällä vanhoissa. Jos ohjelmia levitettäisiin kirjastojen kautta, kirjastot maksaisivat tekijänoikeudelliset kustannukset. Kaiken lisäksi kirjastojen vanha tallennesopimus sallii niille sellaistakin toimintaa, johon Yleisradio ei ainakaan vielä ole onnistunut hankkimaan oikeuksia.
Itse olen optimistinen. Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ja julkisen palvelun kirjastojen läheisemmässä yhteistyössä olisi niin paljon synergiaetuja, että jotakin täytyy tapahtua. Ei äänilevyjen lainauskaan tullut kirjastoihin hetkessä, se vaati muutoksia sekä asetuksissa että asenteissa, mutta tänään tuskin kukaan haluaisi luopua siitä.
