Kallio ja Marlowe
Radioteatterissa on parhaillaan menossa neliosainen jännityskuunnelma Kylmä toukokuu. Se perustuu Leena Lehtolaisen dekkariin Kuolemanspiraali. Lähetysajat ovat maanantaisin klo 19.03 ja viimeinen osa lähetetään 29.5.
Vaikka et olisi sattunut kuuntelemaan ensimmäistä osaa, mukaan kannattaa tulla myöhemminkin, varsinkin jos olet aikaisemmin lukenut kirjan. Lehtolaisen dialogi kääntyy luontevasti kuunnelmaksi, ja käheä-ääninen Vuokko Hovatta on erinomainen Espoon poliisin ylikonstaapeli Maria Kallion roolissa. On mielenkiintoista seurata, miten Atro Lahtelan ohjauksessa äänimaisemat etenevät kohtauksesta toiseen. Marshall McLuhan oli oikeassa, kun hän aikanaan väitti, että radio on kaikkein visuaalisin media.
Tämä onkin sopiva tilaisuus muistella vanhempia radiodekkareita. Alan huippu oli vuosina 1987 – 1994 tehty Radioteatterin pitkä Philip Marlowe–sarja, jossa Raymond Chandlerin tuotanto esitettiin lähes kokonaisuudessaan. Ensimmäisenä kuultiin Nainen järvessä, jossa Philip Marlowen roolissa oli hieman liian epäamerikkalainen Esko Nikkari. Sen jälkeen lähetettiin vielä Pikkusisko, Syvä uni, Vanha kultaraha, Näkemiin kaunokaiseni ja Pitkät jäähyväiset. Näissä jaksoissa hollywoodilaisen yksityisetsivän roolin astui Hannu Lauri, joka olikin juuri oikea henkilö.
Philip Marlowe oli kovaksikeitetyn yksityisetsivät prototyyppi, jota on sen jälkeen käytetty lukemattomissa romaaneissa erilaisina muunnoksina. Hän on entinen poliisi, joka on saanut potkut virastaan omapäisyytensä vuoksi. Toimeksiantajilleen hän on uskollinen, ja kärsii tarvittaessa kolhuja sekä poliisien että konnien puolelta, kunnes oikeus voittaa. Reijo Mäen Jussi Vareksessakin on ainakin puolet Marlowea.
Chandlerin tekstin siirtäminen kuunnelman muotoon on haasteellista, sillä dialogin osuus on pienempi kuin esimerkiksi Lehtolaisella. Kuunnelmissa kerronta on toteutettu Marlowen ”sisäisenä monologina”, ja Hannu Lauri hallitseekin loistavasti Marlowen ajatusmaailman vivahteet kyynisyydestä sentimentaalisuuteen. Ainoa häiritsevä tekijä oli tunnusmusiikiksi valittu ”Harlem nocturne”. Jostakin syystä se ei mielestäni sopinut aurinkoisen Kalifornian maisemiin, mutta tämä on kai turhaa nipotusta.
Komisario Palmu ei tietääkseni koskaan ole esiintynyt Radioteatterissa, mikä on suuri vahinko. Jonakin päivänä aion syventyä myös Mauri Sariolan ja komisario Susikosken maailmaan, mutta se tuntuu tänään jo etäisemmältä kuin Marlowen Hollywood.
