Molitva

Olen ruvennut pitämään Eurovision laulukilpailuista. Muistan vielä sen ajan, jolloin lavalle astui vuoron perään iltapukuisia miehiä ja naisia, kaikkia säesti sata ja yksi jousta. Euroviisuista yritettiin tehdä jonkinlaista hienompaa iskelmämusiikkia. Ei mitään toivoa siitä, että jokun olisi pudottanut housunsa kesken esityksen.
 
Nykyisin on ilmeistä, että kaikissa maissa ei suhtauduta edustajien valintaan yhtä suurella vakavuudella kuin meillä kotona. Osa taitaa olla mukana samassa hengessä kuin Samoan joukkue talviolympialaisissa: tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpailu. Voin hyvin kuvitella, miten Andorran edustajat on valittu. Välähdys Andorran television ohjelmajohtajan kokouksesta:
 
"Sitten meillä on tässä kirje jostakin Suomesta, pitäisi lähettää edustaja laulukilpailuun. Pablo, onko meillä ketään sopivaa?"
"Totta kai. Naapurikoulun pojilla on oikein reipas bändi, kaikki tykkäävät heistä."
"Selvä, lähetetään heidät. Ja sitten tärkeämpiin aiheisiin. Kuka vastaa seuraavien härkätaisteluiden televisioinnista?"
 
Ajat ovat muutenkin muuttuneet, mutta kyllä uusilla osanottajamailla on ollut suuri merkitys kisojen uudistumiselle. Ensimmäisissä kisoissa Itä-Euroopan maiden ohjelmanumerot toivat vielä mieleen Viru-hotellin kabareen 1980-luvulla. Nyt sieltä tulee (enimmäkseen) loistavia, omaleimaisia taiteilijoita. Ja juuri kun Suomi oli keksinyt, että Euroviisuissa pärjätään vain laulamalla englanniksi...
 
Maailmanpolitiikan kannalta Marija Serifovicin voitto on aivan suurenmoinen juttu. Euroopan viimeinen hylkiövaltio Serbia saa lopultakin ulkomailta myönteistä palautetta, ja ihan aiheesta. Euroviisujen järjestäminen Belgradissa saattaa hyvinkin auttaa Kosovon kriisin ratkaisemisessa enemmän kuin kaikki Ahtisaaren ponnistelut. Pitemmän päälle voidaan pelätä, että osa Länsi-Euroopan suurista maista jää kokonaan kisoista pois. Euroviisustrategian kannalta Jugoslavian hajoaminen oli loistava veto: nyt entisillä jugoslaaveilla on kuusi ääntä. Nykyinen äänestysmenetelmä olisi verrattavissa siihen, että Suomen presidentin vaalissa jokainen kunta olisi oma vaalipiirinsä, ja Iniön ja Helsingin äänet painaisivat yhtä paljon.
 
Populaarimusiikin maailmankuva on kuitenkin peruuttamattomasti muuttunut. All you need is love ei enää päde euroviisun säveltämisessä. Jos Suomi aikoo tosissaan pärjätä Belgradissa, tarjoan tv-johdon käyttöön ilmaiseksi seuraavan ohjeen. Mitään kansallista kilpailua ei järjestetä, vaan edustajaksi valitaan kutsumenettelyllä Viktor Klimenko. Lupaan säveltää kilpailuihin Suomen edustuskappaleen, jonka nimeksi tulee "Serdtse". SIinä sana, joka lämmittää äänestäjien sydämiä Bosniassa, Makedoniassa, Montenegrossa, Kroatiassa, Sloveniassa, Bulgariassa, Slovakiassa, Ukrainassa...
 
Tässä vielä malliksi voittajasävelmän kertosäe. Sanoittaja on S. Milosevic Mare.

 
Nebo zna, kao ja,
koliko puta sam ponovila,
to nebo zna, baš kao ja,
da je ime tvoje moja jedina
molitva.
 
Molitva, kao žar na mojim usnama je,
molitva, mesto reči samo ime tvoje.
 
Kun olette ymmällänne Balkanilla, sanokaa vain "Nebo zna" - taivas tietää.