David McAllester in memoriam
Professori David McAllester kuoli viime keväänä kotonaan 90 vuoden iässä. Hän oli merkittävä musiikin tutkimuksen uudistaja. McAllester oli ensimmäinen, joka tutki systemaattisesti etnistä musiikkia harjoittelemalla sitä alkuperäisten opettajien johdolla. Hän oli yksi alan kansainvälisen järjestön Society for ethnomusicologyn perustajista vuonna 1952.
David McAllester opiskeli antropologiaa Harvardin yliopistossa. Samaan aikaan hän opiskeli klassista laulua. Toisen maailmansodan aikana hän palveli aseistakieltäytyjänä kauppalaivastossa ja jatkoi sitten Columbia-yliopistossa George Herzogin johdolla. Tämän jälkeen hän vietti pitkiä jaksoja navaho-kansan keskuudessa, minkä tuloksena hän julkaisi kirjat Peyote music (1949) ja Enemy way music (1954).
Enemy way on yksi navaho-kansan pyhistä rituaaleista. Toisen maailmansodan jälkeen se toimitettiin kaikille sodasta palaaville navahoille, joten se oli silloin vielä laajassa käytössä. McAllester opetteli navaho-shamaanin johdolla rituaaliin liittyvät laulut niin yksityiskohtaisesti, että ne täyttivät kaikki rituaalin vaatimukset. Hänestä tuli navahojen luottama asiantuntija, ja hänet adoptoitiin navaho-perheen jäseneksi. Itse hän sanoi tietävänsä navahojen musiikista enemmän kuin kukaan muu maailmassa, ”lukuunottamatta jokaista navahoa”. Hän julkaisi myös tutkimuksia muiden intiaanikansojen musiikista.
David McAllester käynnisti Wesleyan Universityssä, Connecticutissa, 1950-luvun lopulla yhden ensimmäisistä maailmanmusiikin koulutusohjelmista samaan aikaan kun Mantle Hood harrasti samoja asioita UCLA:ssa Los Angelesissa. Yhdessä nämä herrat panivat musiikin tutkimuksessa alulle kopernikaanisen vallankumouksen. Ennen Kopernikusta yleinen käsitys oli, että koko maailmankaikkeus pyöri maapallon ympärillä. Society for Ethnomusicologyn perustajat osoittivat, että musiikki ei pyöri länsimaisen musiikin ympärillä, vaan on olemassa useita erilaisia musiikkeja.
Minulla oli tilaisuus kuunnella David McAllesterin luentoja 1960-luvulla, ja muistan elävästi hänen luonnehdintansa navaho-kansan tapakulttuurista. ”Kolme navahoa tulee töihin rakennustyömaalle. Kaksi heistä tuntee toisensa ennestään, kolmas kuuluu eri klaaniin eikä tunne muita. Ensimmäisenä päivänä kaikki tekevät töitä, mutta kukaan ei puhu mitään. Toisena päivänä ensimmäinen navaho toteaa toiselle, että tuo kolmas näyttää olevan ihan asiallinen kaveri. Kolmantena päivänä kaikki puhuvat keskenään.”
Suomalaisesta kuvaus tuntui kodikkaalta. EU-aikana meitä patistellaan aina opettelemaan small talkia, mutta se on vain indoeurooppalaista kulttuuri-imperialismia. Small talk on tarpeen, jos lähtee myymään matkapuhelimia mannermaalle, mutta pohjoiset kansat ymmärtävät hiljaisuuttakin!
