Mihin arkistomme kelpaavat, osa 5
Yleisradio on perustamisestaan asti tuottanut ohjelmaa molemmilla kotimaisilla kielillä. Tällä hetkellä Yle lähettää päivittäin ohjelmaa kahdella ruotsinkielisellä radiokanavalla, ja noin neljäsosa radioarkistoon tallennetuista ohjelmista on ruotsinkielisiä. Televisiossa monet ohjelmat toimivat tekstityksen ansiosta yhtä hyvin molemmilla kielillä, mutta radiossa kieliraja on vaikeampi ylittää.
Ruotsinkielinen Yle on myös näkyvästi esillä netissä, ja ruotsinkielisten lasten- ja nuortenohjelmien sivut ovat erittäin suosittuja. Buu-klubbenin suosio netissä näyttäisi selvästi ylittävän suomenkielisten lastenohjelmien käyttäjäluvut, kun otetaan huomioon kohdeyleisöjen koko. Radio Extremin ohjelmilla (ilman tekijänoikeudellisesti hankalaa musiikkia) on merkittävä yleisö myös Ruotsissa. Sen sijaan Elävän arkiston ruotsinkielinen versio ei vielä näytä oikein päässeen vauhtiin.
Tämä on vahinko, sillä Yleisradion arkistoissa on valtava määrä ruotsinkielistä materiaalia. Radioarkistossa on yli satatuhatta ruotsinkielistä ohjelmaa tai ohjelman osaa, ja ne kattavat kaikki radion ohjelma-alueet. Television osalta ohjelmia ei läheskään aina voi luokitella kielen mukaan, tekstityksen ansiosta ne toimivat molemmilla kielillä.
Jos minun pitäisi nimetä arkiston kiinnostavimmat ruotsinkieliset ohjelmat, valitsisin epäröimättä Radioteaternin. Vuosien mittaan mm Walentin Chorell, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Anna Bondestam, Bengt Ahlfors, Ulla-Lena Lundberg ovat kirjoittaneet Yleisradiolle kuunnelmia. Yksi huikeimmista on viimeksi mainitun ahvenanmaalaistarina "När barometern stod på Karl Öberg". Radioteaternissa on myös vaikuttanut monia tärkeitä ohjaajia. Lisbeth Landefort oli tärkeä radioilmaisun uudistaja. Vivica Bandlerin radiolle tekemät Ionesco- tulkinnat olivat aikanaan mullistavia.
Tällä hetkellä kaikki nämä ohjelmat odottavat uutta yleisnousemistaan. Maailmalle niitä ei ole olemassa. Ruotsinkielisillä arkisto-ohjelmilla on käytännössä vielä pienempi mahdollisuus tulla uudelleen lähetetyiksi radioaalloilla, sillä ruotsinkielistä lähetysaikaa on vähemmän. Niitä ei voi ostaa mistään, käytännössä niitä ei voi kuulla muuten kuin pyrkimällä radioarkistoon tekemään tutkimusta aiheesta.
Suuri vahinko, sillä ruotsinkielisillä arkisto-ohjelmilla voisi hyvinkin olla suurempi yleisö kuin suomenkielisillä. Internet on poistanut rajat, netissä on helppo surffailla joka puolella maailmaa. Arkistossa on paljon aineistoa, joka voisi hyvinkin kiinnostaa pohjoismaista yleisöä. Heti lahden takana lännessä on maa, jossa kaikki ymmärtävät ruotsia. Norjassakin sitä ymmärretään hyvin. Itse asiassa radion perusluonne on kansainvälinen. Keskipitkien aaltojen aikakaudella lähetykset kuuluivat helposti maasta toiseen ja suomalaiset lehdet julkaisivat säännöllisesti ulkomaisten asemien ohjelmatietoja. Kun siirryttiin ULA-lähetyksiin, kuuluvuusalueet supistuivat dramaattisesti. YouTube on dramaattisesti osoittanut, miten netti on kansainvälistä: sieltä löytyy jo tv-ohjelmia kaikista maista.
Radion uusia kansainvälistyminen on vielä edessä. Yleisradion toiminta rahoitetaan suomalaisilta tv-katsojilta perityillä lupamaksuilla, Arkistojen avaaminen Pohjoismaihin vaatisi vaivannäköä, uudenlaisia tekijänoikeussopimuksia ja hieman uutta rahaa. Lupamaksuilla tällaista toimintaa tuskin voitaisiin rahoittaa ainakaan kovin laajassa mittakaavassa – vaikka siitä myöhemmin saataisiin tulojakin. Suomen valtio rahoittaa kuitenkin monilla tavoin suomalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemistä ja vientiä ulkomaille. Löytyisikö tästä uusi kohde?
