William Yeats on kuollut

“He disappeared in the dead of winter:
The brooks were frozen, the airports almost deserted,
And snow disfigured the public statues;
The mercury sank in the mouth of the dying day.
What instruments we have agree
The day of his death was a dark cold day.”

William Butler Yeats on kuollut, tarkemmin sanottuna vuonna 1939. Muistan sen W. H. Audenin runosta ”In memory of W. B. Yeats”, joka on varmaankin hienoin englannin kielellä kirjoitettu muistoruno.

Sen sijaan en muistanut, että Yeats sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1923. Törmäsin tietoon tarkistaessani erästä muuta yksityiskohtaa ja sain aiheen pohtia tarkemmin palkinnon historiaa. Nobel-säätiön kotisivuilla on hakemisto palkinnon saajista ja heidän tuotannostaan, tietokannasta löytyvät jopa kiitospuheet, joita saajat ovat esittäneet jakotilaisuudessa.

William Butler Yeats (1865-1939) oli irlantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Hänen runoutensa on yhä elävää. Näytelmistä en ole yhtä varma. Vuosien mittaan aihepiiri liukui irlantilaisista legendoista spiritismiin. Suomessakin niitä on esitetty. Radioteatteri lähetti vuonna 1956 Eugen Terttulan ohjauksena kuunnelmasovituksen näytelmästä Kuninkaan kynnys (The King’s Treshold, 1904), ja vuonna 1967 esitettiin Mikko Majanlahden ohjaama Sanat ikkunanpuitteissa. Olisiko näytelmää esitetty silloin Tampereen työväen teatterissa, kun mukana rooleissa ovat Sylvi Salonen ja Maija-Liisa Majanlahti.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajien lista on opettavaista luettavaa, vaikka en ole varma kertooko se minun sivistymättömyydestäni vai kirjallisten makujen muutoksista. Käsi sydämelle, kuinka monella on hyllyssään Sully Prudhommen teoksia? Hän sai palkinnon 1901, mahdollisesti teoksesta ”Kukkien vallankumous”. Kenellä on iltalukemisenaan Giosuè Carduccin (1906) tai Wladyslaw Reymontin (1924) tuotanto?

Keskimäärin ottaen palkittujen tuotanto on kuitenkin kestänyt aikaa hyvin. Varhaisvuosilta Rudyard Kipling (1907) ja Henryk Sienkiewicz (1905) ovat päässeet Hollywoodiin asti. Muita palkittuja voi peilata vaikkapa Radioteatterin ohjelmistoa vastaan. Pohjoismaiset kirjailijat ovat nauttineet palkintojen jaossa kotikenttäetua. Björnstjerne Björnson (1903) ei ole hirmuisen tunnettu Suomessa, hänet muistetaan lähinnä Norjan kansallislaulun ja monien Griegin sävellysten runoilijana. Björnson oli kuitenkin aikanaan merkittävä näytelmäkirjailija, ja Norjassa hänen patsaansa seisoo kansallisteatterin edessä Ibsenin rinnalla. ”Uusi viini kukkii” esitettiin Radioteatterissa 1951. Äänitettä ei ole tallella, Ture Juntun kuunnelmasovitus on säilynyt käsikirjoituksena. Siihen aikaan sovitettiin usein klassikoita. Enemmän yllätyin, kun huomasin että Radioteatern on tehnyt sen uudelleen vielä 1970 Lisbeth Landefortin ohjauksena. Ehkä pitäisi päivittää oma arvio Björnsonista.

Kaiken kaikkiaan monet 1900-luvun ensimmäisen neljänneksen palkituista löytyvät Radioteatterin ohjelmistosta. Björnsonin ohella suomalaiset radiokuuntelijat ovat tutustuneet Maeterlinckin, Hauptmannin, Tagoren, Hamsunin, Francen ja Yeatsin teoksiin. Maeterlinckin Monna Vannasta on uskomaton äänite vuodelta 1950, päärooleissa Elli Tompuri ja Tauno Palo. G. B. Shaw’n tuotannosta radiossa olen kirjoittanut ennenkin.

1930-luvun palkitut alkava olla kauttaaltaan tuttuja: Sinclair Lewis, Eugene O’Neill, John Galsworthy, Pearl Buck, Ivan Bunin, Frans Emil Sillanpää. Luigi Pirandello palkittiin 1934, Ritva Arvelo löysi hänet Suomeen 30 vuotta myöhemmin (Mies, kukka suussa esitettiin Radioteatterissa 1963).

Näiden takana ovat sitten ne nimet Grazia Deleddasta Odisseas Elitisiin, joiden lukeminen ei synnytä minkäänlaista muistikuvaa – häpeä tunnustaa. Karmela Belinki teki vuonna 1996 kaikista unohdetuista nobelisteista mainion ohjelmasarjan. toivottavasti se ei jää unohduksiin arkistoon.