Ei Gramexillakaan ole helppoa, osa 2
Runsas vuosi sitten päivälehdet kertoivat, että englantilainen Rights Agency aikoo haastaa Gramexin oikeuteen maksamattomien tekijänoikeusmaksujen vuoksi. Kyseinen yhtiö edustaa kuuttasataa nimekästä brittitaiteilijaa ja haluaa, että heidän korvauksensa maksetaan nimenomaan yhtiön kautta.
Elokuussa juttu on tulossa käsittelyyn Helsingin käräjäoikeudessa. Koska jutussa on piirteitä, joilla on laajempaakin mielenkiintoa, tarkastelen sitä oikeuteen jätettyjen asiakirjojen valossa.
Rights Agency Ltd (RAL) on Esherissä, Surreyssä toimiva esittävien taiteilijoiden korvausoikeuksia hallinnoiva yhtiö. Yhtiötä ei löydy internetistä, ilmeisesti se haluaa valikoida asiakkaansa. Oman kertomansa mukaan se "edustaa itsenäisenä agenttina yli 600 yhtye- ja sooloartistia näille kuuluvien korvausten keräämisen ja hallinnoinnin osalta muun muassa Suomen alueella". Yhtiötä edustaa VT Markus Myhrberg ACE LAW Oy:stä. Luettelo yhtiön edustamista taiteilijoista on salainen, mutta vuosi sitten julkaistujen lehtitietojen mukaan näitä ovat mm Elton John ja Paul McCartney.
RAL vaatii käräjäoikeudessa, että Gramex velvoitetaan osoittamaan yhtiön edustamille taiteilijoille vuosilta 2001-2004 tilitettävien korvausten peruste ja määrä. Tämä ei ole aivan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Lisäksi RAL vaatii, että Gramex velvoitetaan tilittämään varat viivästyskorkoineen yhtiölle.
Gramexia edustaa Risto Ryti Asianajotoimisto Ryti ja Hemmo Oy:stä. Gramex toteaa vastineessaan, että RAL:n edustamille taiteilijoille on toki kertynyt korvauksia, joita ei ole tilitetty eteenpäin. Järjestö väittää kuitenkin, ettei RLA ole pystynyt todistamaan, että se edustaa taiteilijoita, joita se väittää edustavansa. "Jokaisessa neuvottelussa ja yhteydenpidossa RAL on kuitenkin kieltäytynyt pyynnöistä huolimatta esittämästä Gramexille minkäänlaisia valtakirjoja tai asettanut valtakirjojen esittämiselle kohtuuttomia ehtoja". Gramex pelkääkin, että samat taiteilijat voivat myöhemmin periä rahojaan toista kautta, jolloin Gramex joutuisi maksamaan kahdesti. Gramex vaati, että kanne jätetään kokonaan tutkimatta.
Myöhemmin jätetyssä kirjelmässään Rights Agency kiistää Gramexin väitteet. RAL ei ole voinut esittää Gramexille yksityiskohtaisia tietoja asiakkaistaan, koska Gramex ei ole luvannut pitää tietoja salassa. "RAL.llä on ollut epäilys siitä, että Gramex käyttää sopimuksista ilmeneviä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin siihen, minkä johdosta ne on Gramexille toimitettu. Näin on ilmeisesti käynytkin sillä Gramex on lähettänyt RAL:n kyseisen sopimuksen perusteella edustamille artisteille markkinointimateriaalia ja pyrkinyt vaikuttamaan kyseisiin artisteihin esittämällä näkemyksiään tämän oikeudenkäynnin kohteena olevista asioista", kirjoittaa RAL. Sen mukaan jutussa on perimmiltään kyse siitä, että Gramex ei halua maksaa brittiartisteille korvauksia ennen kuin nämä tekevät henkilökohtaisen asiakassopimuksen Gramexin kanssa.
Näin nähtynä riidassa ei ole kysymys tekijänoikeuksista vaan sopimuksista. Millaiset Isossa-Britanniassa tehdyt sopimukset pätevät Suomessa? Päteekö brittiläisen taiteilijan ja RAL:n välinen sopimus, jos sen on taiteilijan puolesta allekirjoittanut hänen agenttinsa? Mikä merkitys on Gramex ry:n säännöillä ja asiakassopimuksilla, kun on kyse ulkomaisten taiteilijoiden rahoista? Tällaisissa asioissa tuomioistuimet ovat tarkkoja, mutta viime kädessä kyse on kikkailusta, sillä hätätilassa voidaan aina kuskata Elton John syntymätodistus mukanaan käräjäoikeuteen todistamaan, että hän on tehnyt omat levynsä. Kulut maksaa se, joka häviää jutun. Aivan riippumatta siitä, kuka tällä kertaa voittaa, taustalla ovat suuremmat asiat.
Kuvitellaanpa, että brittimuusikot Paul, John, George ja Ringo (nimet keksittyjä) ovat vuonna 1963 tehneet levyn, josta tuli niin suosittu, että sitä soitettiin myös Suomen radiossa.
Suomi oli vuonna 1961 säätänyt lain, jonka perusteella muusikoille ja levy-yhtiöille maksettiin korvauksia äänilevyjen soittamisesta radiossa. Korvauksien jakelusta vastasi tarkoitusta varten perustettu Gramex ry. Lakia olivat kansainvälisillä foorumeilla ajaneet suuret tuottajamaat kuten Iso-Britannia ja Saksa. Suomessa laki koski vain kotimaisia levyjä, sillä meillä pääteltiin aivan oikein, ettei vastavuoroisuudesta olisi paljoakaan iloa. Kun brittiartisteille ei maksettu korvauksia Suomessa, suomalaiset eivät saaneet korvauksia Britanniasta, mutta ketä tämä haittasi? Saman käytännön omaksuivat muutkin pienet maat.
Paulilla, Johnilla, Georgella ja Ringolla meni muutenkin lujaa, eivätkä he surreet Suomesta saamatta jääneitä pennosia. Heidän levy-yhtiötään asia harmitti, ja se käynnisti kansainvälisen kampanjan, jossa sopimusten ulkopuolelle jääneitä maita painostettiin tulemaan mukaan. Kaarina Suonion ministerikaudella 1985 Suomi ulotti Gramex-korvaukset koskemaan kaikkia maita, jotka olivat allekirjoittaneet asiaa koskevan Rooman sopimuksen.
Asiaan liittyi jippo. Levyteollisuus ja kansainväliset muusikkojärjestöt olivat niin onnellisia hankkeen läpimenosta, että ne allekirjoittivat paperin, jonka mukaan rahat ulkomaisten levyjen soitosta jätettäisiin Suomeen. Paulilta ja kumppaneilta kukaan ei luultavasti kysynyt mitään. Näillä rahoilla perustettiin Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus, joka jakoi stipendejä suomalaisille taiteilijoille. Hieno ja isänmaallinen hanke. Kansainvälisillä levy-yhtiöillä oli omat haaraosastonsa Suomessa, joten ne saivat omansa pois. Kertyvän rahamäärän arvo kasvoi nopeasti, sillä samana vuonna käynnistynyt kaupallinen radio soitti paljon ulkomaista musiikkia.
Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, järjestelyltä putosi ainakin periaatteessa pohja pois. Paul ja kumppanit olivat EU-kansalaisia, heillä piti olla Suomessa samat oikeudet kuin Reijo Taipaleella. Säveltäjille maksettavan korvaukset ovat vuosikymmeniä liikkuneet sujuvasti maasta toiseen. Jean Sibeliuksen ei tarvitse tehdä asiakassopimusta Slovenian Teoston kanssa ja päinvastoin, kotimaisen järjestön asiakkuus riittää.
Gramex-puolella järjestelmä ei toimi näin. Soittaja-Paul on eri asemassa kuin säveltäjä-Paul. En tiedä johtuuko isänmaallisuudesta vai kansallisen lainsäädännön eroista, mutta useimmissa maissa Gramexia vastaavat järjestöt ovat pihtailleet yksityisten taiteilijoiden korvausten maksamista ulkomaille ja asettaneet sille erilaisia ehtoja. Samaan aikaan rahavirrat ovat kasvaneet, kun parturiliikkeet ja aerobic-salit ovat ryhtyneet maksamaan korvauksia. Paul ja kumppanit, joiden levyjä on vuosikauden soitettu kaikkien Euroopan maiden radiokanavilla, alkoivat huolestua vanhuuden eläketurvastaan. He eivät ehdi itse asioida kaikkien tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Aika oli kypsä RAL:n kaltaisten yhtiöiden syntymiselle.
Teostolla on jo nyt Yhdysvalloissa kolme kilpailevaa sisarjärjestöä, joiden kanssa se on yhteistyössä. Teoriassa tekijänoikeusjärjestöjä voisi olla kuinka monta tahansa. Käytännössä tämä ei ole lainkaan yksinkertaista.
Tekijänoikeuslaki antaa Gramexille yksinoikeuden kerätä Suomessa korvauksia radioasemilta ja muilta äänilevymusiikin käyttäjiltä. Laki ei sano mitään siitä, miten rahat tulisi jakaa, vielä vähemmän siitä, miten niitä tilitetään ulkomaille. Musiikin käyttäjien ja Gramexin välillä on lukuisia erilaisia sopimuksia. Kertyneiden varojen jakamiseksi Gramex on kehittänyt omat sääntönsä. Ensin rahat jaetaan puoliksi levy-yhtiöiden ja taiteilijoiden kesken. Sitten toinen puolisko jaetaan kaikkien taiteilijoiden kesken siten, että solistit saavat suuremman osuuden kuin taustamuusikot.
Yhdellä levyllä voi esiintyä jopa sata muusikkoa. Ainakin Suomessa jokaisella heistä on oikeus tehtyyn tallenteeseen. Jos Helsingin käräjäoikeus velvoittaa Gramexia esittämään yksilöidyt laskelmat kaikille RAL:n edustamille taiteilijoille kertyneistä varoista, ollaan mielenkiintoisessa tilanteessa. Jokaisesta soittotapahtumasta syntyy erilainen korvaus, osa korvauksista hallinnoidaan kollektiivisesti erilaisten olettamusten perusteella. Suomessa ei edes tiedetä, millä kaikilla levyillä RAL:n taiteilijat ovat esiintyneet, elleivät he ole levyn päätähti, jonka nimi on etiketissä. Tämän tietäisi Gramexin brittiläinen sisarjärjestö PPL, jonka kanssa RAL ei ilmeisesti ole yhteistyössä. Mitä tehdään, jos levyllä soittaa sata muusikkoa, ja jokainen haluaa korvauksensa eri reittiä?
Mielenkiintoista. Kävipä jutussa miten tahansa, veikkaan että tekijänoikeuslakia joudutaan kohta taas täsmentämään.
