Westö ja Tshaikovski
Eletään kevättä Helsingissä kohtalokkaana vuonna 1917. Kjell Westön romaanissa ”Missä kuljimme kerran” Lucie Lilliehjelm käy ystävättäriensä kanssa oopperassa katsomassa Carmenia ja kuuntelee gramofonillaan kerran toisensa jälkeen Tshaikovskin viulukonserttoa, koska hänelle muita viulukonserttoja ei ole olemassakaan. Mutta mitä levytystä Lucy L. kuuntelee, kuka on solisti?
Vanhemmassa suomalaisessa kirjallisuudessa on vähän viittauksia äänilevyihin. Äkkiseltään tulee mieleen vain Veijo Meren novelli, jossa soi ”Muistoja Pohjolasta”. Tämä heijastaa varmasti sitäkin, että 1960-luvulle saakka levysoittimia oli Suomessa harvoissa kodeissa. Maailmankirjallisuudessa äänilevymusiikilla on suurempi osuus. Esimerkiksi Thomas Mannin Taikavuoressa Hans Castorp kuuntelee parantolassa Rubinsteinin Romanssia.
Mietimme aikanaan Ilpo Saunion kanssa, mitä levytystä Castorp on kuunnellut, ja päättelimme, että kysymys oli Joseph Szigetin levytyksestä vuodelta 1908. Siteeraan vuosien takaa kirjaamme Äänilevytieto: ”Thomas Mannin romaanissa Taikavuori juuri tätä kappaletta kuuntelevan Hans Castorpin on täytynyt asettaa levylautaselleen Szigetin tulkinta, koska muita ei tuohon aikaan ollut saatavissa.”
Sittemmin olen oppinut, että Romanssista oli vuonna 1913 myös Kubelikin versio, joka sopisi ”Taikavuoren” tapahtuma-aikoihin juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tämä osoittaa, että on vaarallista ruveta vertailemaan fiktiota ja todellisuutta. Yritän silti. Mitä musiikkia fiktiivisten Lilliehjelmien kodissa Helsingissä olisi voitu kuunnella? Carmen ainakin sopii hyvin kuvaan, se oli Suomalaisen oopperan alkuaikojen suosituimpia esityksiä. Ensi-illassa vuonna 1912 Carmenina oli Irma Tervani, ja vuonna 1915 tässä roolissa vieraili kuuluisa madame Charles Cahier, joka olisi hyvinkin voinut kirvoittaa Lucyn ystävättärien kommentit Carmenin dekolletagesta. Mutta viulukonsertto? Orkesterimusiikkia oli 1910-luvulla saatavissa äänilevyillä melko rajoitetusti.
Claude Arnoldin teoksessa ”The Orchestra on Record, 1896 – 1926” on kartoitettu kattavasti vuosisadan alun klassillisia levytyksiä. Arnoldin mukaan 1917 ei ollut vielä olemassa yhtään kokonaislevytystä Tshaikovskin viulukonsertosta – ensimmäinen tehtiin vasta 1924. Vuonna 1917 Tshaikovski ei ollut läheskään niin suosittu kuin nykyisin. Lucyn kuuntelema levy on siis ollut Alexander Petschnikoffin soittama Canzonetta viulukonserton toisesta osasta, koska muita vastaavia ei ollut olemassa. Kapellimestarina on Bruno Weyersberg. Levy on julkaistu Saksassa Anker-levymerkillä 1912, ja oli varmasti Suomessakin saatavissa hyvin varustetuissa gramofoniliikkeissä.
Seuraavaksi aionkin sitten mennä osoitetoimistosta hakemaan Lillienhjelmien osoitetta, jos levy sattuisi vielä löytymään talon ullakolta.
