Vladikavkaz 1909
Vladikavkaz on Ossetian alueen pääkaupunki Terek-joen rannalla Pohjois-Kaukasiassa. Neuvostokaudella sen nimenä oli Ordzhonikidze. Beslan on Vladikavkazin esikaupunki, Groznyyn on linnuntietä sata kilometriä. Sata vuotta sitten kaupungin venäläisessä varuskunnassa palveli nuori suomalainen luutnantti nimeltä Bruno Jalander. Jo viikon kuluttua saapumisestaan Jalander joutui keskelle aseellista selkkausta, josta hän myöhemmin kertoi muistelmissaan:
”Muutamat ingushi-heimoon kuuluvat rosvot olivat pimeän tullen hiipineet kaupunkiin, jättäneet hevosensa vartijoitten haltuun Terekin toiselle rannalle, tulleet sillan yli esplanadille ja muodostaneet kadun poikki ampumaketjun. Kivääritulellaan he sitten saivat aikaan suurta hämminkiä, ja pakokauhun kestäessä muutamat heistä hyökkäsivät säkit käsissään suureen armeenialaiseen kulta- ja asekauppaan. Täällä he uhaten aseillaan pakottivat omistajan apulaisineen nostamaan kädet ylös, sillä aikaa kun kiireellä koottiin säkkeihin kaikki kulta ja hopea mikä suinkin löydettiin. Koko hyökkäys oli kestänyt vain jonkin kiireisen minuutin, ja samalla vauhdilla olivat ryövärit karanneet pientä poikkikujaa myöten joen rannalle ja heittäytyneet saaliineen virtaan uiden vastakkaiselle puolelle, missä hevoset odottivat. Nopeasti kaikki olivat hävinneet pimeyteen.”
Imaami Shamilin kuolemasta oli kulunut vain muutama vuosikymmen, ja vuoristoissa kahakoitiin jatkuvasti. Kaupungissa oli tuhatpaikkainen sotilassairaala, jota johti suomalainen kenraalimajuri Otto Enckell. Päiväsaikaan elämä kaupungissa sujui kuitenkin leppoisasti ja kauppa kukoisti.
”Terek-joki jakaa Vladikavkazin eurooppalaiseen ja aasialaiseen osaan. Kaupungin halkaisee myöskin joensuuntainen, kaunis puistikkokatu. Tätä reunustavat molemmin puolin monet armeenialaiset kaupat, joissa voi ilokseen ihailla rikkaasti koristeltuja, erilaatuisia itämaisia kulta- ja hopeaesineitä, koristeita ja kaukaasialaisia aseita. Itse esplanadilla on sitä paitsi kojukauppoja, joiden pöydät notkuvat etelämaiden hedelmiä ja itämaiden imeliä makeisia. Myyjät ovat valtaosaltaan persialaisia. He viettivät päiviään onneatuottavan papukaijansa seurassa – kököttäen koppiensa vieressä matalilla töyrytuoleilla ja pitkiä vesipiippujaan imeskellen.”
Vladikavkazin esplanadin varrella oli myös gramofoniliikkeitä, kuten kaikissa muissakin Venäjän kaupungeissa. Vuonna 1909 englantilainen gramofoniyhtiö lähetti paikkakunnalle teknikon, jonka tehtävänä oli tallentaa levyille musiikkia paikallisia markkinoita varten. Muutamassa päivässä hän äänitti lukuisia ossetialaisia, ingushialaisia ja tshetshenialaisia kuoroja, joiden esitykset ilmestyivät muutaman kuukauden kuluttua kauppoihin. Alla olevasta linkistä löytyy näyte vuonna 1909 Vladikavkazissa levytetystä ossetialaisesta kuorosta; teoksen nimi on Kudari zarond lechi zarag.
Bruno Jalanderista tuli myöhemmin Suomen puolustusministeri ja Uudenmaan läänin maaherra. Hän tuli tunnetuksi tiukoista otteistaan Mäntsälän kapinan aikoina. Vuonna 1919 hän meni naimisiin oopperalaulaja Aino Acktén kanssa, ja vuonna 1932 laulajatar julkaisi teoksen ”Kenraali Bruno Jalanderin muistelmia Kaukasiasta ja Suomen murroskaudelta”, josta yllä olevat sitaatit ovat peräisin.
