Sirppi ja saksofoni: Valter Ojakäär 85 vuotta
Eesti raadion ykkösstudiossa Tallinnassa vietettiin viime torstaina (6.3.2008) suurta juhlaa. Säveltäjä, saksofonisti ja musiikkitieteilijä Valter Ojakäär täytti 85 vuotta. Juhlakonsertti radioitiin ja televisioitiin, paikan päällä onnittelemassa oli suuri joukko Viron kulttuurielämän tunnettuja nimiä. Konsertti on muuten nähtävissä Viron televisiossa maanantaina 10.3., ja näkyy ainakin Helsingissä kaapeliverkossa ETV:n kanavalla.
Konsertin ohjelmisto kuvasti mainiosti Ojakäärin monipuolista tuotantoa. Aluksi kuultiin osa saksofonikonsertosta sekä kaksi laulua oopperasta Kuningal on külm, sen jälkeen laaja valikoima lauluja Liedeistä iskelmiin. Tilaisuuden päätteeksi koko yleisö lauloi yhteislauluna Ojakäärin tunnetuimman laulun "Uusi paat".
"Uusi paat" eli "Kalastajan laulu" tunnetaan myös Suomessa. Se ilmestyi 1957 Georg Otsin "Saarenmaan valssin" kääntöpuolella, kun suhteita Viroon päästiin ensi kertaa sodan jälkeen rakentamaan. Muistan miten jotkut Suomessa hieman naureksivat laulun tyttöä, joka oli "kylän paras lypsäjä" – sellaisista neidoista ei Suomessa ollut tapana tehdä iskelmiä. Se kertoo myös siitä, ettei Viron musiikkielämässä koskaan ole ollut samanlaista jyrkkä kahtiajakoa "kevyeen" ja "vakavaan" musiikkiin kuin Suomessa perinteisesti. Virossa kaikki säveltäjät ovat kuuluneet samaan säveltäjäliittoon, ja monet ovat Ojakäärin tavoin liikkuneet joustavasti monilla musiikin alueilla.
Vaikka Valter Ojakäär on säveltänyt oopperoita ja iskelmiä, hänen suuri rakkautensa on ollut jazz, siitä lähtien kun hän tutustui uuteen musiikkiin Pärnun poikalyseossa 1930-luvulla. Hänellä oli pitkän aikaa suosittu jazzohjelma Tallinnan radiossa, ja eläkkeelle jäätyään hän on koonnut valtavan tietämyksensä Viron populaarimusiikin kolmiosaiseen historiaan. Ensimmäinen osa käsitteli vanhan tasavallan aikaa, toinen maailmansotaa ja saksalaismiehitystä. Kolmas, syntymäpäivän kunniaksi ilmestynyt "Sirp ja saksofon" (Sirppi ja saksofoni) keskittyy Neuvosto-Viroon. Historiikin painopiste on tanssiorkestereissa ja jazzissa, varsinainen iskelmämusiikki jää vähemmälle huomiolle.
"Sirp ja saksofon" näyttää meille sisältä päin paljon mielenkiintoisia piirteitä Neuvosto-Viron ja koko Neuvostoliiton musiikkielämästä. Musiikki oli vallanpitäjienkin mielestä tärkeää ja hyödyllistä toimintaa, tanssimuusikoilla oli työtä, kaikissa neuvostotasavalloissa oli muun muassa omat radion tanssiorkesterit. Musiikin odotettiin edustavan neuvostoyhteiskunnan arvoja, mitä ne sitten olivatkaan. Tanssimuusikoiden mielestä uudet progressiiviset ideat musiikissa tulivat jazzista, siis Yhdysvalloista. Tätä konfliktia puitiin koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan. Stalinin aikana oli tiukkaa. Myöhemmin ratkaisut olivat joskus niinkin pragmaattisia, että jazzia sai soittaa kunhan sävellyksillä ei ollut englanninkielisiä nimiä.
Vanhassa Neuvostoliitossa periferiassa oli enemmän liikuntavapautta kuin keskustassa, johtajien silmien alla. Viron ensimmäiset jazzfestivaalit, tai pikemminkin pienimuotoinen konsertti, järjestettiin Tallinnassa jo vuonna 1949. Vuodesta 1956 festivaaleja järjestettiin lähes vuosittain, useimmiten Säveltäjäliiton ja kulttuurihallinnon suopealla myötävaikutuksella. Ojakäär pystyy kertomaan niistä sisältä päin, itsekin keskeisesti mukana olleena. Kuusikymmenluvulla Tallinnassa kävi koko Neuvostoliiton "jazz-underground", yhtyeitä Tyynenmerenrannikolta, Siperiasta, Bakusta, Lvovista, Moskovasta. Yleisradion ja Viron radion yhteistyönä mukaan saatiin myös suomalaisia yhtyeitä. Vuoden 1967 festivaaleilla vieraili Suomesta Erik Lindströmin yhtye- viime viikolla Eki oli taas Tallinnassa onnittelijoiden joukossa.
Vuoden 1967 Tallinnan jazzfestivaalien järjestäjänä oli mahtavasti Viron kulttuuriministeriön jazzkomitea. Pääesiintyjänä oli Charles Lloydin kvartetti, yksi uuden jazzin suurista nimistä Yhdysvalloista. Tilaisuus herätti kansainvälistä huomiota. Kysymys ei ollut enää vain jazzista, vaan myös politiikasta. Moskovassakin huomattiin jotakin tapahtuneen, kun Persian shaahin vierailun kunniaksi järjestettiin lehdistötilaisuuteen ei saapunut ulkomaisia kirjeenvaihtajia. He olivat kaikki Tallinnassa. Virossa oli menty liian pitkälle. Päitä putosi (onneksi vain kuvainnollisesti) ja Tallinnan jazzfestivaalit pantiin jäihin.
Tästä on jo kauan, mutta ajattelen mielelläni, että Tallinnan jazzfestivaalit olivat laulavan vallankumouksen ensimmäinen harjoitus.
