Viljo Vesterinen
Viljo Vesterinen oli 1930-luvulla todennäköisesti tunnetuin suomalainen muusikko. Moninkertainen pohjoismainen harmonikkamestari sai aikanaan osakseen palvontaa, joka oli verrattavissa olympiavoittajille osoitettuun huomioon. Vesterisestä on kuitenkin kirjoitettu vähän, jutut hänen elämänvaiheistaan ovat kulkeneet harmonikansoittajien piirissä suullisena perinteenä.
Viljo Vesterinen on siis ollut yksi suomalaisen populaarimusiikin ikoneista, hän ansaitsee oman elämänkertansa. Marko Tikan "Harmonikan kuningas Viljo Vesterinen" on kuitenkin enemmän kuin tavanomainen muusikkielämänkerta. Ensinnäkin kyseessä ensimmäinen suomalaista populaarimusiikkia käsittelevä teos, jonka kirjoittaja on ammattihistorioitsija. Lähdeluettelo on mittava, ja vaikka monet kirjan jaksot kuullostavat enemmänkin muusikkolegendoilta, kaikki on yksityiskohtaisesti dokumentoitu. Toiseksi Tikka taitaa olla ainoa historioitsija, joka soittaa itse harmonikkaa. Tämä antaa hänelle aivan erityisen näkökulman Vesterisen uraan.
Viljo Vesterinen karkasi kotoaan 14-vuotiaana ja ansaitsi sen jälkeen elatuksensa harmonikan soittajana. Synnynnäisen musikaalisuuden lisäksi hän oli ilmeisesti motorisesti poikkeuksellisen lahjakas: hänestä tuli myös mestariluokan biljardin pelaaja. Näillä avuilla hän kehitti hyljeksitystä kansansoittimesta virtuoosisen konserttisoittimen. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyi 1920-luvun lopussa Helsingiin, jossa hänestä tuli pian kysytty muusikko. Tämän vaiheen kruunasi kiinnitys Dallapé-orkesteriin, kolmekymmenluvun suosituimpaan suomalaiseen tanssiorkesteriin.
Pohjoismaiset harmonikkakilpailut olivat oman alansa Sibelius-viulukilpailut. Harmonikka oli 1930-luvullla kaikissa pohjoismaissa valtavan suosittu soitin. Voitettuaan kisat vuonna 1934 Vesterinen oli kuuluisuus myös Suomen rajojen ulkopuolella, ja nousu jatkui.
Viljo Vesterisen ura katkesi sotaan. Rintamalle hän ei joutunut, mutta monta vuotta jatkuvaa soittamista vaikeissa kenttäolosuhteissa vei terän hänen soitostaan, ja ilmeisesti myös mursi hänen fyysisesti. Historiantutkijan sormet ovat ilmeisesti syyhynneet, kun hän on löytänyt sota-arkistosta paperit tapauksesta, joka johti harmonikkakuninkaan purkareissuun juuri ennen sodan päättymistä. Sodan jälkeen Vesterinen oli edelleen kysytty muusikko, mutta ei enää entisen luokan tähti, vaikka hänen elämästään tehtiin elokuvakin. Vuonna 1950 Vesterinen sai ensimmäisen aivoverenvuotokohtauksen, ja vähitellen hän menetti soittotaitonsa kokonaan.
Marko Tikka on dokumentoinut Viljo Vesterisen uran uskomattoman tarkasti. Samalla teksti on eloisaa ja mukaansa tempaavaa, ajan suuret virtaukset on kuvattu taustaksi. Silloin kun Tikka ryhtyy analysoimaan Vesterisen tunnetuimpia levytyksiä toisen harmonikansoittajan perspektiivistä, teksti kohoaa suorastaan lentoon. Näin alkaa kuvaus Säkkijärven polkan levytyksestä Helsingin Saksalaisella koululla 17.6.1939:
"Vilin sormet asettuvat ylä-G:n kohdalle. Vili ottaisi heti alkuun lennokkaan triolin, kolme nopeasti peräkkkäin soitettavaa säveltä, jotka johtaisivat ensimmäiselle tahdille. Viipurilaisen neliäänikertarekisrei on auki."
Voiko sen paremmin sanoa?
