Aukko tietoyhteiskuntastrategiassa
Valtioneuvosto on hiljattain julkaissut Kansallisen tietoyhteiskuntastrategian vuosille 2007-2015. Otsikkona on ”Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi”. Vaikka tässä on paljon pitkiä sanoja, kannattaa kuitenkin vilkaista. Mukana on monia viestintäsektoria koskevia asioita.
Yhtenä toimenpiteenä on "Tekijänoikeuksia koskevien toiminta- ja sopimusmallien sekä soveltuvin osin lainsäädännön uudistaminen vastaamaan tietiyhteiskuntakehityksen tarpeita". Mielenkiintoista nähdä, miten tämä asia käytännössä edistyy.
Omasta näkökulmastani minua kiinnosti erityisesti kohta 3.2.1.
”Kansallisen digitaalisen kirjaston (ml. kulttuuriperinnön digitalisointi) perustaminen ja Kansalliskirjaston digitointiyksikön toiminnan vahvistaminen ja laajentaminen. Vapaakappalelain uudistaminen opetusministeriön ehdotuksen mukaisesti ja sähköisten aineistojen pitkäaikaissäilytyksen järjestäminen.
Radio- ja televisioaineiston pysyväissäilytyksen järjestäminen Suomen elokuva-arkiston yhteyteen.”
Vastuulliset tahot tässä kohdassa ovat Opetusministeriö, Kansalliskirjasto, Suomen elokuva-arkisto ja ”muistiorganisaatiot”.
Kansallinen digitaalinen kirjasto tarkoittaa tässä sitä, että painotuotteita, äänitteitä ja muuta aineistoa ryhdytään nykyistä laajemmin ja systemaattisemmin digitoimaan. Osa aineistosta tulisi ajan mittaan julkiseen verkkoon, osa kirjastoissa sisäisesti käytettäväksi. Vapaakappalelain uudistaminen viittaa siihen, että sähköistä aineistoa (kuten esimerkiksi tämä blogi) ryhdyttään järjestelmällisesti keräämään ja tallentamaan Kansalliskirjaston kokoelmiin. Tunnen tätä hanketta jonkin verran ja tiedän, että hanke etenee. Mikkelin digitointikeskusta jo laajennetaan.
Toisessa kohdassa on kyse 20 vuotta valmistellusta valtion radio- ja televisioarkistosta, joka on päätetty liittää Suomen elokuva-arkiston yhteyteen. Hankkeesta on monta vuotta ollut olemassa suunnitelma, jonka mukaan perustettava arkisto ryhtyisi tallentamaan uusia radio- ja televisiolähetyksiä. Viipymisestä on ollut se hyöty, että tekniikka on sillä välin kehittynyt ja halventunut, ja on siis toivoa, että arkisto saadaan perustetuksi lähivuosina.
Tähän mennessä laadittuihin suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu jo syntyneiden radio- ja televisio-ohjelmien arkistointi, vaan ne säilyisivät edelleen Yleisradion, MTV3:n, Nelosen ja kahdeksankymmenen paikallisradion arkistoissa – puhumattakaan nyt sellaisista mielenkiintoisista ilmiöistä kuin toimintansa lopettaneen ATV:n vanhat ohjelmat ja paikalliset kaapelitelevisiokokeilut. Yleisradio pitää huolta omista ohjelmistaan, mutta mitään kansallista ääni- ja videoarkistojen digitointisuunnitelmaa ei ole olemassa.
Äänipuolella digitointityöstä on kokemuksia. Radioarkistosta on neljäsosa digitoitu, Kansalliskirjastossa alkaa musiikkiäänitteiden digitointi. Eniten olen huolissani videoista. Suomessa on satojatuhansia videotallenteita, joista ainakin osalla on pysyvästi säilytettävää sisältöä. Videonauha on kuoleva formaatti, parinkymmenen vuoden kuluttua nauhuritkin ovat kiven alla. Kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa on aukko.
