Strindbergin kirjeet - ja lieriöt
Radioarkistossa on lukuisia ohjelmia, joissa haastateltujen muistot ulottuvat 1900-luvun alkuun ja kauemmaksikin. Niiden perusteella olisin valmis väittämään, että puhe voi välittää sellaista, mihin kirjoitettu teksti ei pysty. Bobrikoffin murhasta on kirjoitettu sivukaupalla, mutta kun Hilda Karhunen kertoo Niilo Ihamäelle vuonna 1960 äänitetyssä ohjelmassa, mitä senaattori Hjelmin keittiössä tapahtui sinä iltana, kun kenraalikuvernööri oli ammuttu, äänenpainoja olisi mahdoton esittää kirjallisessa muodossa.
Kirjailijoihin ja taiteilijoihin liittyviä muistelmia on sadoittain. Kun Eino Kalima muistelee käyntiään Leo Tolstoin luona Jasnaja Poljanassa, kuulija tuntee melkein siirtyvänsä dinosaurusten aikaan. Yksi omista suosikeistani on Carl Öhmanin ohjelma Strindbergin Intima teaternista vuodelta 1958 (En författare och hans teater).
August Strindberg perusti Intima teaternin Tukholmaan vuonna 1907. Strindberg oli silloin jo kautta Euroopan tunnettu, kiistelty kirjailija. Kolme vuotta toiminut teatteri oli oman aikansa ryhmäteatteri, joka oli omistautunut Strindbergin persoonalle ja hänen näytelmiensä tulkitsemiselle. Teatterin historiassa se edusti uudenlaista teatteriajattelua, joka sai monia seuraajia.
Strindberg kokosi ympärilleen nuoria näyttelijöitä. Vuonna 1958 suuri osa Intima teaternin alkuperäisistä näyttelijöistä oli vielä elossa, monista oli jopa tullut melkoisia kuuluisuuksia. Tukholmassa nauhoitetussa ohjelmassa Manda Björling, Anna Flygare-Stenhammar, Maria Schildknecht, Nils Johannisson, Gösta Gustafsson ja Arvid Kellgren muistelevat, miten he tapasivat Strindbergin ensi kerran, miten kirjailija ohjasi omia tekstejään ja miten teatteria pyöritettiin tukkukauppiailta ja aatelisilta tukijoilta kerjätyillä avustuksilla.
Monilla näyttelijöillä on oma maneerinsa, joka tulee helposti esiin myös haastatteluissa. Näin on tässäkin. Mutta kun ryhmä innostuu muistelemaan, millaisessa asussa kukin näyttelijätär oli tanssinut boston-valssia teatterin juhlissa, keskustelu muuttuu spontaaniksi ja maneerit karisevat. Strindbergin tapa antaa näytäntöjen jälkeen näyttelijöilleen palautetta pienten kirjelappusten muodossa tulee myös selvästi esiin.
Strindbergin kirjeitä on säilynyt paljonkin, mutta miltä tuntuisi kuunnella Strindbergin ajatuksia teatterista äänitettynä? Teoriassa se ei olisi mahdotonta. August Strindberg kuoli 1912, äänen tallennus oli silloin jo vanhaa teknikkkaa. Tiedämme, että Strindbergin puhetta on Ruotsissa äänitettykin vahalieriöille. Valitettavasti näitä lieriöitä ei ole koskaan ole löydetty, mutta mahdollisuus on silti olemassa.
