Faktaa ja fiktiota levyjen keräilystä, osa 4
Äänilevyjen keräily on monille hauska harrastus. Olen aikaisemmin kirjoittanut keräilijöistä, jotka ovat suhtautuneet harrastukseensa vakavasti.
Nyt olen oppinut, että äänilevyjen keräily voi olla myös uskonto. Se on tärkeä osa Agi tongsaeng –nimisen korealaisen lahkon oppia. Lahko toteuttaa oppiaan pyörittämällä Korean suurinta levytukkuliikettä ja ylläpitämällä maan suurinta levyarkistoa.
Korea on maa, joka Suomessa aina unohtuu Kiinan ja Japanin varjoon. Korealla on ikivanha kulttuuri, joka on vaikuttanut merkittävästi myös naapurimaihin. 1870-luvulta vuoteen 1945 maa oli Japanin miehittämä, ja paljon taideaarteita hävisi maailmalle. Korean sodassa 1950–53 maa jakautui kahtia, ja taas paljon tuhoutui. Koreassa oli vuodesta 1907 alkaen mittavaa äänilevytuotantoa, mutta se on enimmäkseen kadonnut. Kadonneella perinteellä on siis tärkeä sija kansallisessa itsetunnossa.
Muiden uususkontojen tavoin Ago tongsaeng vaatii jäseniltään tiivistä osallistumista järjestön toimintaan. Se ei kuitenkaan lähettänyt Jehovan todistajien tavoin jäseniään myymään julkaisujaan, vaan nämä saivat tehtäväkseen kulkea ovelta ovelle ostamassa vanhoja korealaisia äänilevyjä. Ponnistelujen tuloksena lahko onkin saanut kootuksi useita kymmeniä tuhansia levyjä käsittävän kokoelman, jota varten rakennetaan oma talo. Kokoelman luettelo on julkaistu Soulissa vuonna 2000, mutta valitettavasti vain koreaksi (Kim Chomdo: Ysonggi umban ch’ongnam charyojip)
Toisaalta lahko hankkii varoja toimintaansa pyörittämällä Korean suurinta levytukkuliikettä, jonka nimi on Synnara (Syn-Nara). Yhtiön nettisivut antavat värikkään kuvan tämän päivän korealaisesta musiikkielämästä.
Muistakaa siis iltarukouksessanne toivoa seuraavalle päivälle merkittäviä äänilevylöytöjä…
