Moni varmaankin muistaa siivillä varustetun kalamaisen puikulan, Space Ship Onen, joka teki ensimmäiset yksityisen yhtiön suorittamat avaruuslennot vuonna 2004. Sen jälkeen avaruusaluksen rakentanut yhtiö Scaled Composites on suunnitellut aluksesta isompaa versiota, joka tulisi kuljettamaan ensimmäiset oikeat avaruusturistit avaruuteen. Nyt aluksesta on kerrottu lisätietoja.

Lontoossa pidettiin toissaviikolla avaruusturismia käsitellyt kokous, jossa SpaceShipOnen lentäjä ja uusia aluksia tilanneen Virgin Galactic -yhtiön johtaja Will Whitehorn kertoivat jo rakennusvaiheessa olevista SpaceShipTwo- ja White Knight 2 -aluksista. Scaled Composites ja sen gurun maineeseen noussut johtaja Burt Rutan ovat perinteisesti olleet tekemisistään hyvin hiljaa ja näyttäneet yleensä vasta lopullisia tuotteita julkisesti – ja silloinkin turhia puhumatta ja mahdollisimman matalalla profiililla. Kun SpaceShipOne ja sen kantoalus White Knight julkistettiin vuonna 2003, tulivat nekin kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä kukaan ei osannut kuin aavistaa, että Kalifornian autiomaassa Mojaven kylän lentoasemalla tehtiin avaruusalusta. Avaruus tuntui olevan kovin kaukana, kunnes yhtäkkiä Rutan rullasi koneensa esiin vaatimattomasta hangaaristaan.

Matalasta profiilista huolimatta SpaceShipOne teki historiaa ja siitä puhuttiin ympäri maailman. Koelentäjät Mike Melvill ja Brian Binnie nousivat koelennoilla ja X-Prize -palkinnon kilpailulennoilla useita kertoja noin sadan kilometrin korkeuteen ja kokivat lennoillaan parin minuutin ajan painottomuutta. Lisäksi Melvill koki eräällä lennollaan tiukat paikat, kun alus lähti yllättäen pyörimään; onneksi hän sai SpaceShipOnen pian hallintaansa ja lennot saivat jatkua. Lentolaite päästi myös yllättäviä ääniä ja täristi odottamattomalla tavalla, joten uuden aluksen tekemisessä ei riittänyt vain SS1:n isomman kopion tekeminen. Alus piti osittain suunnitella uudelleen.

SS2 tulee olemaan kahdeksanpaikkainen alus, eli kahden lentäjän lisäksi sen kyytiin pääsee kuusi matkustajaa. Se tullee käyttämään rakettimoottorissaan toisenlaista polttoainetta kuin SS1 ja nousee korkeammalle, noin 140 kilometrin korkeuteen. Matkustajat voivat nauttia painottomasta tilasta jokseenkin viiden minuutin ajan, ennen kuin heidän tulee palata uudenlaisille, vaakatasoon kääntyville istuimilleen maahanpaluuta varten. Paluu onkin täysin vastakkainen tunne painottomuuden keveydelle, sillä ilmakehän tiiviiseen osaan laskeutuminen saa aikaan jarrutuksen, jolloin alus kokee jopa 7g:n hidastuvuuden. Siis matkustajat tuntevat olevansa seitsemän kertaa painavampia kuin Maan päällä normaalisti. Kiihtyvyys ylös kivuttaessa on "vain" 4g.

Periaatteessa lento tulee siis olemaan kuin ennen. Varsinainen avaruusalus SpaceShipTwo kiinnitetään White Knight -lentokoneen mahan alle ja pitkäsiipinen suihkukone kuljettaa pullean avaruusaluksen noin kymmenen kilometrin korkeuteen. Siellä SS2 irrotetaan, White Knight kaartaa sivulle ja avaruusalus sytyttää rakettinsa kohti taivasta suunnaten. SS2 käyttää rakettimoottoriaan noin minuutin ajan ja jatkaa työntövoiman lakattua nousemistaan yhä ylemmäs kohti avaruutta, kunnes noin 140 kilometrin korkeudella sen vauhti loppuu ja se kääntyy putoamaan kohti Maata. Tuolta korkeudelta maisema aluksen ympärillä näyttää täysin avaruudelliselta: Maa on selvästi pallomainen ja taivas on sysimusta. Kirkkaat tähdet tuikkivat avaruudessa, kun matkustajat leijuvat aluksen sisällä kuin astronautit avaruusasemalla.

Paluu Maahan tapahtuu kuin sukkulassa, paitsi että sukkula saapuu ilmakehään kiertoratanopeudella ja SS2 vain pienen avaruuden rajalle tehdyn pomppauksen jälkeen. Siksi SS2:n ikkunoiden ulkopuolella ei ole liekkejä ja kovan hidastuvuuden aika on lyhyempi. SS2 ei tarvitse myöskään sukkulamaista lämpösuojausta. Mutta ilmakehän alaosiin palattuaan SS2 liitää kohti lentokenttää sukkulan tapaan ilman moottorivoimaa kuin hyvin kömpelö purjekone ja laskeutuu vaakatasoon kiitoradalle lentokoneen tapaan.

SS2:n koelennot pyritään aloittamaan ensi vuoden lopussa ja varsinaiset turistilennot pääsevät näillä näkymin vauhtiin vuoden 2009 puolella. Paikkana tulee olemaan Uuteen Meksikoon Las Crucesiin rakennettava erityinen avaruuslentoasema, mistä aion itsekin varmasti lähteä avaruuspomppaukselle heti kun saan rahat kasaan tai lippujen hinnan putoavat nykyisin mainitusta 100 000 dollarista.

Avaruusturismi näyttää viimeinkin olevan tulossa! Toivottavasti se, että yhä useampi ihminen pääsee katsomaan omin silmin planeettaamme avaruudesta, saa aikaan sen, että välitämme aikaisempaa enemmän tästä pienestä keitaastamme kylmän avaruuden keskellä.

Kävin eilen kaivoksessa. Pyhäsalmen kaivokseen rakennetaan parhaillaan myonimittalaitetta, joka on itse asiassa tähtitieteellinen tutkimuslaite: myonit ovat kotoisin kaukaa avaruudesta ja kallion sisällä niitä on hyvä havaita. En kuitenkaan kerro nyt tästä, vaan kaivoksista yleensä, sillä samaan aikaan kun laskeuduimme maastoautolla kallioon louhittua tunnelia pitkin maan uumeniin, iloittiin Kittilässä kultakaivoksesta. Sanoiko joku "iloittiin"?

Euroopan suurin kultakaivos siis perustettaneen Kittilään. Eilen iltauutisissa paikalliset asukkaat kiittelivät hanketta ja näyttivät kovasti iloisilta, vaikka sivulauseessa huomauttivat, että olisi hyvä, ettei luontoon pääsisi vain syanidia ja muita kultakaivoksessa käytettäviä haitallisia aineita. Ja tietysti kultakaivosyhtiön edustaja sanoo, ettei pääse. Tuskin ilman pieniä päästöjä ja haittaa ympäristölle kaivosta sinne rakennetaan, saati sitten käytetään, mutta kokonaisuudessaan varmasti kaivos on siunaukseksi seutukunnalle. Onhan kulta kivaa ja kukapa sitä ei haluaisi.

Samaan aikaan itäisellä Uudellamaalla vastustetaan uraanikaivosta. Uraani on pahaa ja se säteilee, joten uraanikaivosta luonnollisesti vastustetaan. Olipa alkuviikosta taas yksi mielenosoitus, jossa uraanihanketta koitettiin kammeta kumoon. Jo tutkimukset herättävät epäluuloja, koska pelkkä kaivoksen suunnittelu laskee asuntojen hintoja ja tuo paikkaseudulle epämääräisen maineen.

En suoranaisesti ole puolesta enkä vastaan kumpaakaan kaivosta, mutta en voi olla hymyilemättä näille kahdelle reaktiolle. Kumpikin kaivos tuhoaa jonkin verran ympäristöä, sillä kalliota ei voi kaivaa ilman pientä haittaa. Kummassakin kaivettavan aineen erottamiseen muusta kiviaineksesta käytetään järeitä kemikaaleja, jotka luontoon päästessään ovat haitallisia. Kummassakin tapauksessa rekat jyräävät lastejaan pois metsän keskeltä ja maan alla räjäytellään. Mutta toisessa tapauksessa kaivetaan maineeltaan miellyttävää kultaa ja toisessa taas uraania, jonka mielikuva on kaikkea muuta kuin mairea.

Toinen ero on se, että kulta ei säteile, mutta uraani säteilee. Se on radioaktiivinen aine, joka tosin kaivettaessa on sen verran matala-aktiivista, ettei siitä ole olennaista haittaa. Sen sijaan maan alla muhiessaan se tuottaa jatkuvaa ja tasaista lisää normaaliin taustasäteilyymme. Kollegani Marko Hamilo kirjoitti joku kuukausi sitten iskevästi omassa blogissaan Uudenmaan uraanista, että jos alueella noudatettaisiin samaa periaatetta kuin Tshernobylin ydinonnettomuusalueella, niin Itä-Uudenmaan uraanialueilla sijaitsevat kunnat pitäisi evakuoida jo nyt: rajana Tshernobylissä pidettiin odotettavissa olevaa elinikäikäistä 350 millisievertin säteilyannosta. Siis olisi itse asiassa hyvä, jos uraani kaivettaisiin sieltä pois ja kuljetettaisiin maailman atomipannuissa käytettäväksi.

Mitä kaivoksiin sinänsä tulee, niin lyhyt visiittini kuvaaja Isto Janhusen ja tutkijoiden Timo Enqvist ja Pasi Kuusiniemen kanssa kaivoksessa oli kiinnostava paitsi ohjelmanteollisesti (myoniprojekti on syksyllä kuvaruudussa), niin myös siksi, että en ole aikaisemmin katsellut peruskalliotamme sisältäpäin. Kuinka kauniita värejä ja kiteitä kalliossa olikaan! Lisäksi insinööritaidollisesti kaivos on jännittävä, sillä Pyhäsalmessa tunnelia on maan alla noin puolentoista kilometrin syvyyteen. Pinnalla sen sijaan on vain pari hallimaista rakennusta sekä kaivoshissitornit - siis kuin mikä tahansa tehdas. Vieressä liplattaa järvi ja metsä suhisee hallien takana.

Avolouhos on toki asia erikseen. Se on kuin arpi maanpinnassa, ja sen ympäristövaikutukset ovat huomattavasti tunnelityyppistä kaivosta suuremmat. Kittilän Suurikuusikkoon tulossa oleva kultakaivos on (ainakin ympäristöluvan mukaan) avolouhos, minkä lisäksi GTK:n aikaisemman tutkimuksen mukaan "kullan esiintyminen refraktorikultana sekä sulkeumina kiisuissa aiheuttaa huomattavia vaikeuksia rikastus- ja jalostusprosesseissa", mikä tietää paljon vähemmän miellyttäviä aineita kaivoksella.

Ei, en suinkaan ole Kittilän kultakaivosta vastaan, mutta todennäköisesti se on uraanikaivosta pahempi, vaikka kuntalaiset sitä enemmän kiittävätkin. Siis suhteellisuutta, pyydän!

Eurobot 2006 -robottikilpailun toinen päivä on käynnistymässä. Suomalaiset ovat hyvin mukana kisassa, mutta jääneet kauaksi kärjestä. Tulolistan yläpää yllättää, sillä mukana belgialaisten ja ranskalaisten lisäksi kärjessä komeilee Serbia ja Tshekki.

Kilpailussa pelataan periaatteessa golfia, mutta peli on varsin kaukana oikeasta golfista: robotit hyrräävät pienellä vihreällä pelikentällä ja vievät palloja reikiin sekä imevät niitä pois rei'istä. Kilpailun organisaattorit tunnustavat, että edellisvuosien näyttävien tehtävien jälkeen kyseessä on hieman tylsemmän näköinen kilpailu, koska suurin osa pallojen kanssa pelaamisesta tapahtuu yleensä laatikkomaisten robottien sisällä. Insinööri (ja insinööriopiskelija) pyrkii aina löytämään yksinkertaisimman ja tehokkaimman tavan toteuttaa tehtävä, ja normaalisti laatikkomainen ratkaisu on kätevin. Niin kisassakin, vaikka mukana on selvästi myös muotoiltuja ja näyttäviksi suunniteltuja robotteja. Ja jännittäviä välimuotoja, kuten tunisialaisten pahvilaite ja tshekkien puurobotti.

Robotit toimivat yleensä kahdella periaatteella: ne joko lakaisevat palloja sisäänsä ja edelleen reikiin, tai sitten ne imevät imurimaisesti palloja ja puhaltavat niitä alas reikiin. Suomalaisista TKK:n mekatroniikkakurssilaisten robotti luottaa imemiseen, Tampereen teknillisen yliopiston Roboteam lakaisuharjaukseen ja Arcadan Paavo-niminen robotti on hieman välissä, sillä se ottaa pallot sisäänsä edessä olevan suuaukon kautta ja iskee ne ylös pleksilasista putkea.

Tuloksissa suomalaisryhmistä parhaiten on menestynyt TKK:n robotti, joka on 15 pisteellään 22. sijalla ensimmäisen kilpailupäivän lopussa. Pisteitä annetaan reikiin saaduista palloista, vastustajan rei'istä poistetuista palloista sekä pahoista törmäyksistä vastustajaan saa miinuspisteitä. Johtavalla belgialaisrobotilla on 35 pistettä, toisena olevalla ranskalaisella 35, kolmantena olevalla niin ikään ranskalaisella robotilla 34. Neljättä sijaa pitää Serbian robottimaisella nimellä BVP-M86 ristitty laite, joka on kerännyt 30 pistettä, ja viidennen sijan tshekkilaite pitää sijaansa 29 pisteellä. Tamperelaisten robotti on 35. sijalla 9 pisteellään ja Arcadan Paavo 44. sijalla neljällä pisteellään. Heidän perässään on vielä kymmenkunta robottia, joista jotkut joutunevat tyytymään nollaan pisteeseen. Valitettavasti.

Tänään ovat vuorossa semifinaalit ja lopulta illalla finaali, minkä lisäksi järjestämme myös suomalaisrobottien keskinäisen kamppailun; kuka korjaakaan Eurobot-robottikisan epävirallisen suomenmestaruuden?

Se selviää blogin seuraavassa osassa tänään illalla tai huomenna aamulla!

Kerroin toukokuun alussa komeetta Schwassmann-Wachmann 3:sta, joka hajosi osiin ja jonka kuutisenkymmentä palasta viilettivät parin viime viikon aikana maapallon ohitse. Nyt komeetta tulee uudelleen: sen palasia saattaa näkyä taivaalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Tähdenlennot syntyvät pienen hiekanmurusen, jäänpalasen tai muun avaruudesta tulevan pikkukappaleen iskeytyessä ilmakehään, jolloin pahaa aavistamaton kappale kuumenee ilman kitkan vuoksi niin kovasti, että se palaa ja höyrystyy komeasti valoa loistaen. Mitä isompi kappale on, sitä suurempi tähdenlento syntyy - nyrkin kokoinen murikka saa aikaan jo ison näytelmän ja isommat palasen jättävät taivaalle jopa pienen savukiehkuran.

Suuri osa tähdenlentoja synnyttäneistä hitusista on peräisin komeetoista, joiden koko komea pyrstö on niiden ytimestä avaruuteen irtoavaa kaasua ja ainetta. Kun maapallo menee komeetan radan läpi, näkyy taivaalla meteoriparvi, ja jos komeetta on pyyhältänyt juuri aikaisemmin kyseisestä avaruuden kohdasta tai jättänyt jälkeensä varsin paljon tavaraa, on tuloksena peräti meteorimyrsky. Sellainen kuin Leonidien kuuluisa myrsky, jotka olivat hyvin aktiivisia vuosituhannen vaihteen aikaan.

Kun Schwassmann-Wachmann 3 hajosi ensimmäisen kerran vuonna 1995, syntyi halkeamisen yhteydessä myös tavallista enemmän roiskemateriaalia. Ja nyt tulossa oleva meteorisade liittyy juuri tuohon tapaukseen: suomalainen matemaatikko Esko Lyytinen, joka on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta meteorimyrskyjen tarkkana ennustajana, on laskenut, että tuosta vuoden 1995 hajoamisesta peräisin olevia tähdenlentoja saattaa näkyä taivaalla 31.5. ja 1.6. välisenä yönä, mutta mitään myrskyä ei ole tulossa. SW3:n pikkupalaset ovat pikemminkin hajameteoreja. Lisäksi täällä Suomessa yöt ovat jo niin valoisia, ettei tähdenlentoja todennäköisesti näy - ellei joukossa ole sitten muutamia kirkkaita sellaisia.

Suurempaa tulitusta on sen sijaan luvassa vuonna 2022, jolloin Maa kulkee tämän keväisen hajoamisen jätepilven läpi. Koska palaset hajosivat yli 60 osaa ja suurin osa palasista tulee vielä murskautumaan pienemmiksi ja pienemmiksi, kunnes tuloksena on pelkkää pölyä, on tiedossa varmasti varsin komea taivaallinen näytelmä.

Kun Leonidit äityivät vuonna 1998 suureksi myrskyksi, olin sattumalta juuri oikeaan aikaan Atlantin päällä lentokoneessa, mistä koko taivaan valaisseet tähdenlennot näkyivät hyvin. Ennusteen mukaan meteorimyrskyn maksimi olisi ollut vasta seuraavana päivänä Siperian yläpuolella ja olimme järjestäneet Finnairin kanssa yhteistyössä kyseisenä yönä Tokioon lentävän koneen meteoriobservatorioksi. Siperian päällä ei näkynyt juuri mitään; komeita meteoreja oli, mutta ei lainkaan sitä mitä odotettiin. Sen sijaan ilotulitus oli Atlantin päällä vuorokautta aikaisemmin, ja kun heräsin ikkunapaikallani kesken lennon ja katsoin ulos, niin oletin kyseessä olevan vain varsinaisten Leonidien ennakkonäytöksen. Meteoreja oli paljon, niitä suorastaan suihkusi taivaalta alas ja samanaikaisesti saattoi näkyä moniakin kirkkaita tähdenlentoja, jotka kestivät kymmenenkin sekuntia ja ylitse.

Pyysin päästä ohjaamoon katsomaan taivasta suurempien ja parempien ikkunoiden kautta, ja pääsinkin. Lentoperämies kertoi ilotulituksen jatkuneen jo puolen tunnin ajan ja totesi myös komeetan ilmestyneen näkyviin taivaalle: ei, se ei ollut pyrstötähti, vaan suuren ja kirkkaan meteorin loistava savuvana, joka pysyi näkyvissä parinkymmenen minuutin ajan. Se oli upea näytös! Kiitos vielä jälkikäteen piloteille pääsystä ohjaamoon.

Myös Tokion mennessä ohjaamossa kävi vilske ja kapteeni Visa Hietalahdella oli varmasti kova työ paimentaa selkänsä takana hihhuloinutta tähtiharrastajajoukkoa - koneen turvallisuuden ja Siperian ylilennon määräykset huomioiden.

No, jotain tällaista varmastikin on luvassa sitten vuonna 2022, kun SW3 tekee näyttävän comebackin, jos vain laskelmat menevät nappiin. Joka tapauksessa kannattaa pitää silmät auki nyt keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja jos asia kiinnostaa enemmänkin, niin lisäksi suosittelen korvien ja radion pitämistä auki nyt keskiviikkona YLE Radio 1:n taajuudella klo 10.03 tai 22.05. Silloin Avaruusradiaattori -ohjelmassani on mm. SW3:n ensimmäistä hajoamista todistaneen komeettatutkija Gerhard Schwehmin haastattelu ja lisää asiaa niin komeetoista yleisesti kuin SW3:sta erityisesti.