Varsin totaalisesti muissa maisemissa vietetyn pariviikkoisen jälkeen olen saapunut juuri Kuhmoon, sadan kilometrin päähän Kajaanista, missä nyt klo 17 alkaa Ihminen ja Kosmos -tapahtuma. Kyseessä on järjestyksessään jo 12. tapahtuma ja toinen, jota minulla on ilo ja kunnia olla vetämässä. Mutta Kuhmosta ja Kosmoksesta hetken kuluttua enemmän, sillä ensin tärkeää muuta asiaa.

Vaalit. Tiede ei ole noussut keskustelussa kovinkaan suureen osaan, vaikka tuleva Eduskunta joutunee ottamaan kantaa ja päättämäänkin varsin monista erilaisista suorasti ja epäsuorasti tieteeseen, tekniikkaan ja muuhun sellaiseen liittyvistä asioista. Tärkein lienee ilmastonmuutos, joka vaatii Suomeltakin toimia, ja nimen omaan toimia kansallisella tasolla. Siihen liittyvien prosessien tarkemman ymmärtämisen kannalta olisi tärkeää valita ehdokkaita, joille tieteellistyyppisten asioiden ajattelu ei tuota vaikeuksia. Lisäksi Suomen pärjäämisen kannalta on tärkeää panostaa tulevaisuudessa yhä enemmän tieteeseen ja tekniikkaan; kun katsotaan millä avuin nykyinen hyvinvointimme on rakennettu, niin kaiken taustalla on tieteellinen tutkimus. Kiinassa ja muualla ns. kolmannessa maailmassa ymmärretään tieteen tärkeys, joten pian käy niin, että Kiina-ilmiössä kyse on siitä, että kaikki vähän ammattitaitoa ja pientä innovaatiokykyä vaativa työ tuodaan esimerkiksi Suomeen.

Ihan lähitulevaisuudessa on tärkeää myös se, että Suomesta tulisi _oikeasti_ kansainvälinen maa. Siksi mielestäni ei kannattaisi äänestää nurkkapatrioottisia tiukkapipoja; ovet auki kaikkialle ja erilaisuus kunniaan!  Suomi ei ole enää saari kaukana muusta maailmasta (ja sen potentiaalisesta pahuudesta), vaikka mökkirannassa makkaraa paistaessa se siltä saattaa vaikuttaakin. Ulkopolitiikka nousee siis tässäkin esiin, vaikka EU:n jäseniä ollaankin.
Pyydänkin siis omasta puolestani pohtimaan tarkasti ehdokasta ja miettimään asiaa hieman laajemmin; suuret lupaukset ja kaiken hyvän haluaminen eivät valitettavasti riitä, kun tulossa on oikeasti vaikeita päätöksiä, jotka leikkaavat meidän kaikkien mukavuuttamme ja käyvät kiinni luutuneisiin tottumuksiimme. Ellei tämä uusi Eduskunta vielä joudu pohtimaan isoja asioita, niin seuraavalla ne ovat edessä, ja ellei mitään tehdä nyt, niin sitä vaikeampia päätökset ovat silloin.

Koska monet ovat jo äänestäneet, minä mukaan luettuna, ja koska vaalipäivä on jo ylihuomenna, voinen myös ilman paheksuntaa kertoa ketä olisin äänestänyt, jos olisin vain ollut oikeassa vaalipiirissä: Oran Tynkkystä. Kehumiset jätän muille ja totean päätyneeni hänen hengenheimolaiseensa pääkaupunkiseudulla.

Ja sitten takaisin tänne Kuhmoon, missä hotellin ikkunasta avautuisi maisema jään peittämälle järvelle, ellei edessä olisi yhtä punatiilistä laatikkotaloa. 40 minuutin päästä käynnistyy Ihminen ja Kosmos -tapahtuma Suomen Akatemian tiedekahvilalla, missä Kai Savolainen kertoo nanotekniikasta ja sen mahdollisista terveysvaikutuksista otsikolla "Meneekö nano nenään?", sitten avataan Kai Bremerin valokuvanäyttely ja ilta päättyy konserttiin. Tapahtuma rakentuu aina sympaattisesti keskustelujen ja musiikkiesityksen välille, ja sekä tänään että huomenna Kuhmo-talossa on siis oikein kunnollinen konserttikin: esiintyjänä ei sen vähempää kuin Uusi Helsinki -kvartetti. Kuhmon Kamarimusiikin taustavoimat järjestävät hyvää kuultavaa ja Akatemia puolestaan kiinnostavaa keskusteltavaa.

Täällä Kuhmossa nimittäin avainsana on "keskusteltavaa", sillä nimekkäät esiintyjät pitävät alustuksia pareittain, ja sen jälkeen yleisö pääsee mukaan: jos viime vuoden tapahtumat toistuvat, on tiedossa jänniä ajatuskulkuja ja yllättäviä ideoita, joita on hyvä poistua aina keskustelun jälkeen naapurisaliin miettimään musiikin kanssa. Tänä vuonna teemana on "Vapaus, veljeys, tasa-arvo – Vallankumous NYT!" ja aihetta lähestytään monelta eri kantilta. Alustajina ovat mm:

- Valokuvataiteilija Stefan Bremer
- Emeritusprofessori Reijo E. Heinonen, Joensuun yliopisto, yleinen teologia; Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtaja
- Dosentti Helena Helve, Helsingin yliopisto, uskontotiede, sosiologia; Suomen Akatemian BeSS-tutkimushankkeen johtaja
- Lehtori Veijo Hietala, Turun yliopisto, mediatutkimus; elokuva- ja televisiotieteen dosentti
- näytelmäkirjailija Juha Hurme
- Professori Kimmo Katajala, Joensuun yliopisto, Suomen historia
- Professori Frans Mäyrä, Tampereen yliopiston hypermedialaboratorio
- Minna Canth -akatemiaprofessori Kevät Nousiainen, Helsingin yliopisto, naisoikeus
- Professori Kai Savolainen, Työterveyslaitos; Suomen Akatemian Nanohealth-tutkimushankkeen johtaja
- Säveltäjä Harri Wessman

Siis tiedettä ja taidetta hyvässä sekoitussuhteessa – suosittelen lämpimästi tapahtumaa, jos satutte olemaan tänään, huomenna tai sunnuntain aamupäivänä Kainuussa!

Jos ennätän, niin kirjoitan päivien kulusta kommentteja myös tänne, mutta nyt on aika laittaa kone kiinni ja saapastella tuonne parin sadan metrin päähän Kuhmo-talolle...

Eilen sunnuntaina Iran ilmoitti laukaisseensa avaruusraketin ja moni media kiirehtikin kertomaan tästä saavutuksesta.  Missä määrin kyseessä oli oikea avaruusraketti, on sitten toinen asia.
<!--break-->
YLEn arkistossa on jännittävä uutispätkiä 1960-luvulta, avaruuskilpailun kuumilta vuoksilta, jossa kerrotaan Ruotsista laukaistusta oikeasta avaruusraketista. Uutinen piti paikkansa ja vastaavia juttuja voitaisiin tehdä nytkin useita kertoja vuodessa, sillä Ruotsin Lapista, Kiirunasta, laukaistaan avaruutta tutkimaan raketteja. Ne nousevat jopa yli 700 kilometrin korkeuteen ja niiden avulla tutkitaan niin painottomuutta, ilmakehää kuin erilaisia avaruuden ilmiöitä, joita täältä ilmakehän alaosasta ei voi tutkia. Ruotsin lisäksi sellaisia laukaistaan lähialueillamme myös Norjan Andøyasta ja Venäjän Plesetskistä.

Ilmakehän yläpuolelle avaruuteen ylettävä raketti ei sinällään ole mikään ihmeellisyys, mutta voimakas sellainen on paitsi tehokas tapa avaruustutkimukseen, niin myös vaarallinen laite pommien sinkoamiseen. Avaruusajan alussa kaikki avaruusraketit olivat käytännössä mannertenvälisiä ohjuksia, joissa ydinpommin tilalle oli laitettu miehitetty avaruuskapseli tai kiertoradalle laukaistava satelliitti. Venäläiset käyttävät nykyisin erilaisia käytöstä poistettavia ohjuksia edullisina kantoraketteina ja niillä lennätetään etenkin piensatelliitteja lähes rutiininomaisesti avaruuteen.

Avaruusajan alusta tässä Iran-tapauksessa muistuttaa myös se, että todennäköisesti täysin sotilaallinen koe oli verhottu tieteellisyyden kaapuun. Raketilla sanottiin tehdyn tieteellisiä tutkimuksia, mikä saattaa tietysti olla mahdollista ja lienee todennäköistäkin, mutta käytännössä kyse oli ohjuskokeesta.

Huomio tässä uutisessa kiinnittyy paitsi todelliseen ohjusuhkaan, niin myös siihen mikä voima sanalla "avaruus" on. Kyseessähän oli juuri tuollainen luotausrakettityyppinen laukaisu, missä keskipitkänmatkan ohjuksella singottiin jokin tutkimuslaitteeksi sanottu lasti ilmakehän yläpuolelle, mistä lasti laskeutui laskuvarjon varassa alas. Suoritus on teknisesti haastava, mutta ei mikään ydinaseeseen verrattava temppu.

Tarkkaa rajaa ilmakehän ja avaruuden rajalle on vaikea laittaa, koska ilma vain vähenee ja vähenee, kunnes sitä ei ole, ja ihmisen näkökulmasta 30 km:n korkeudessa tunnelma on jo hyvin avaruudellinen. Ilma on erittäin harvaa ja taivas on musta. Koska sielläkin voi lentää vielä ilmapalloilla, on avaruuden virallinen raja asetettu asettajasta riippuen 80 km:n tai 100 km:n korkeuteen. Matalin pysyvä satelliittirata on kuitenkin vasta 180 km:n korkeudessa, ja satelliitin siellä pysyminen vaatii korkeuden lisäksi suurta ratanopeutta.

Kuvissa käytetty raketti on ollut varsin rotevan näköinen ja iranilaistietojen mukaan se nousi 150 kilometrin korkeuteen. Se on lähes Helsingin ja Tampereen välinen etäisyys, eli ei mikään valtava matka. Avaruus itse asiassa ei ole kovin kaukana! Käytännössä tuolle korkeudelle yltänyt raketti voidaan ampua Maan pinnalle kauemmaksikin, usean sadan kilometrin päähän. Raketin täysistä kyvyistä ei tuon uutisen perusteella voi sanoa paljoakaan, mutta muutama sata kilometriä riittää yltämään Iranin alueelta paitsi Irakiin, niin myös Syyriaan, Saudi-Arabiaan, Yhdystyneisiin Arabi-Emiirikuntin, Quatariin, myös ohjuskokeen taannoin tehneeseen Pakistaniin sekä mahdollisesti myös Jordaniaan, Libanoniin ja Israeliin. Kyseessä on siis vaarallinen ase, jos sen nokkaan voidaan laittaa räjähde. Sopivan pienen ydinaseen tekeminen sen sijaan on vaikeaa, jos ylipäänsä sellaisen tekeminen on vaikeaa. Mutta ei mahdotonta. Tosin kannattaa muistaa, että tavallinenkin pommi tekee karmeaa tuhoa...

Uutinen ei olisi ollut lainkaan yhtä iskevä, jos "avaruusraketin laukaisun" sijaan siinä olisi sanottu totuudenmukaisemmin "ohjuskoe". Ja Iranin väite Iranin "liittymisestä avaruusvaltojen joukkoon" on sekin lievästi liioiteltu, koska vie ajatukset heti satelliitin avaruuteen laukaisseiden maiden joukkoon. Se olisikin enemmän uutisen paikka. Selvästi sanavalinnoilla - jotka ovat peräisin Yhdysvalloista - on tarkoitus ainakin puolitietoisesti kasata Iranin niskaan hieman totuutta suurempia uhkakuvia. En vähättele Iranin mahdollista sotilaallista uhkaa, mutta ainakin tässä tapauksessa puheet ovat olleet totuutta suurempia.
 
PS. Koitin etsiä YLEn Elävästä arkistosta noita ruotsalaislaukaisusta kertoneita vanhoja nauhoitteita, mutta niitä ei oltu laitettu ainakaan esille. Sen sijaan sieltä löytyi nauhoitteita Kiinan ensimmäisestä satelliittilaukaisusta. Siis "oikeasta avaruuslaukaisusta". Soitan uutisen ruotsalaisesta avaruusraketista nyt keskiviikkona Avaruusradiaattorissa (klo 11.00 YLE Radio1 ja sen jälkeen netissä.)

Viime päivinä olemme kuulleen YK:lle tehtävästä ehdotuksesta, jossa suositellaan varautumista suuren meteorin Maahan törmäämisuhkaan. Samalla monissa tiedotusvälineissä - myös meillä Prisma Studiossa tänään - on kerrottu, miten Yhdysvaltain kongressi onkin pyytänyt NASAa auttamaan. Huh, olemme pelastettuja!

Mistä oikeasti on kyse? Viime viikonloppuna päättyi San Franciscossa Kaliforniassa suuri Yhdysvaltain tieteenedistämissäätiön AAAS:n vuosikokous, missä kerrottiin monista erilaisista tutkimuksista ja tieteeseen liittyvistä asioista. Yksi monista samanaikaisesti kokouspaikalla pidetyistä esityksistä oli lauantaina 17.2. klo 9.30 paikallista aikaa alkanut pieni symposium asteroidin nimeltä Apophis Maahan kohdistamasta uhasta. Tämänhetkisten ratalaskujen mukaan on mahdollista, että Apophis saattaa osua planeettaamme vuonna 2036. Tämä 300-metrinen asteroidi tosin viilettää Maan ohi jo huhtikuussa 2029 ja jo sitä ennen sen radasta saadaan tarkempaa tietoa. Rata saattaa tosin muuttua tässä väliaikana, mutta silti kyseessä on todellinen uhka. Jotain siis pitäisi tehdä.

Toimintamalleja on kaksi: joko odotamme tarkempaa tietoa tai alamme varautua asteroidin sivuun sysäämiseen jo nyt. Mikäli puuttuisimme taivaallisen vipeltäjän rataan jo nyt, saisimme varsin pienellä vaivalla sen pois törmäyskurssilta, kun taas myöhemmin temppu vaatisi suurempia panoksia. Tämän vuoksi astronauttien ja kosmonauttien "ammattiyhdistys" Association of Space Explorers on tekemässä ehdotuksen Yhdistyneille kansakunnille tarkemman toimenpideohjelman kasaamiseksi. Yhdistyksellä on ollut jo vuosien ajan mahdollisia maahantörmääjiä käsitellyt työryhmä, joka on kiinnittänyt eri tahojen huomiota asiaan, ja nyt Apophis tarjoaa konkreettisen kohteen.

Avaruuslentäjät eivät ole parhaimpia tahoja uhkan todelliseen arviointiin ja poliittisten päätösten muovaamiseen, vaikkakin olisivat varmasti valmiita lähtemään Armageddon-elokuvan hengessä maapalloa pelastamaan. Siksi he ovat koonneet tutkijoista, juristeista, diplomaateista ja vakuutusasiantuntijoista ryhmän, joka pohtii asiaa. Se kokoontuu ensimmäisen kerran toukokuussa Strasbourgissa Kansainvälisessä avaruusyliopistossa (taas yksi hiljainen, mutta toimiva avaruusalan yhteistyöelin) ja ryhmän odotetaan antavan konkreettisen toimenpide-ehdotuksen vuonna 2009 YK:n "Ulkoavaruuden rauhanomaista käyttöä käsittelevälle komitealle", joka tunnetaan nimellä COPUOS (UN Committee on Peaceful Uses of Outer Space).

Avaruuslentäjien yhdistyksen kiinnostava asiaa käsittelevä paperi on ohessa pdf-muodossa (308kB).

Mistä sitten NASA tuli mukaan uutiseen? Ensimmäinen syy on tietysti se, että NASA tutkii lähiavaruuden kappaleita ja pyrkii kartoittaman mahdollisia törmääjiä. Se ei ole ainoa taho, ei tällä haavaa edes johtava sellainen, mutta se on mukana tutkimuksessa ja monet NASAlta palkkansa saavat tutkijat ovat mukana myös paremmissa astreoidimetsästysprojekteissa. Toinen syy on se, että Yhdysvaltain kongressi on vuonna 1998 perustanut Spaceguard -nimisen ohjelman ja määrännyt  NASAn osaltaan johtamaan sen toimintaa, jonka tarkoituksena oli kartoittaa kymmenessä vuodessa 90% yli kilometrin kokoisista mahdollisista maahantörmääjistä. Yhdeksän vuoden aikana NASAn johtama Spaceguard kartoitti 4500 kohdetta, joista 703 on kooltaan yli kilometrin. Vuonna 2005 kongressi asetti uuden päämäärän: 90% yli 140 metriä halkaisijaltaan olevista kohteista vuoteen 2020 mennessä.

NASAn tehokkain havaintosysteemi on NEAT, Near Earth Asteroid Tracking, joka koostuu kahdesta tehokkaalla kameralla varustetusta kaukoputkesta Havaijilla ja Palomarin Observatoriossa San Diegon luona. Sen lisäksi työtä on tehty ja tehdään etenkin jatkossa myös muualla. Spaceguad on nimenä myös monien maiden ja kautta maapallon sijaitsevien tähtitornien sekä amatööritähtitieteilijöiden verkostolla, joka on tehnyt havaintoja vuodesta 1995 alkaen. Pan-STARRS on puolestaan rakenteilla oleva neljän robottiteleskoopin rypäs, joka tulee seulomaan taivasta automaattisesti. Varovaisestikin arvioiden se tulee löytämään ainakin 100 000 uutta ns. Troijalaista asteroidia (nyt niitä tunnetaan 1800) ja 20 000 kaukaisempaa Kuiperin vyöhykkeen kohdetta (joita tunnetaan nyt 800). Lisäksi sen kuviin tarttuu vähintään tuon NASAlle asetetun tavoitteen mukaisesti mahdollisia maahantörmääjiä. Toinen vastaava laite on LSST, Large Synoptic Survey Telescope, joka valmistunee vuonna 2013.

Tärkeintä on tietysti se, että kohteet havaitaan, eikä se kuka ne havaitsee. NASAlle kuuluu suuri kunnia, mutta julkisuudessa sille annettu maine ei ole aivan aiheellinen. Tässä tuleekin mukaan kolmas tekijä siihen, miksi NASA on mukana tässäkin uutisessa: tehokas tiedottaminen. NASAn tiedotteet leviävät laajalti, niitä siteerataan monissa paikoissa ja tietotoimistot, joista meikäläisetkin toimittajat monet uutisensa ottavat sen enempää ajattelematta, ottavat NASAn tiedotteet listoilleen lähes sellaisinaan. Lisäksi lähes kaikki, mikä liittyy avaruuteen, laitetaan NASAn piikkiin - myös sellaiset asiat, missä NASA on vain marginaalisesti mukana.

Tietysti kyse on paitsi puhtaasta tiedottamisesta ja avaruusasioiden popularisoimisesta, niin myös avaruusalan intressien turvaamisesta. Siis rahoituksen järjestelemisestä, minkä vuoksi etenkin budjettia Yhdysvalloissa tehtäessä NASA kertoo merkittävistä asioista, joiden perusteella sille kuuluu lisää rahaa. Ja tämä menee myös alemmalle tasolle: kun aikanaan NASAn Mars-ohjelman tulevaisuus oli vaakalaudalla, vedettiin hieman mutkia suoraksi ja julkistettiin hieman kyseenalaiseen maineeseen joutunut uutinen Mars-meteoriitista löytyneestä elämästä. Samanlaista markkinointia toki harrastetaan muuallakin, ei vain avaruudessa ja tieteessä.

Erityisesti NASAn maine nyrppii Euroopan avaruusjärjestöä ESAa, koska monet eurooppalaisella rahalla tehdyt, monasti jopa suomalaistakin osaamista käyttäneet avaruussaavutukset menevät automaattisesti niin suuren yleisön kuin toimittajienkin mielissä NASAn ja amerikkalaisten tekemiksi. NASAn määrärahat niin avaruuslentojen tekemiseen kuin tiedottamiseenkin ovat paljon eurooppalaisia suuremmat, mutta ESAlle soisi suuremman painoarvon myös täällä mediassa. Toisaalta ESAn hankaluus on sama kuin sen vahvuus: eurooppalaisuus. ESAn jäsenmaat pitävät yleensä ainakin kansallisesti niin suurta ääntä omasta osuudestaan, että yleiseurooppalainen aspekti jää pimentoon. Lisäksi ESAn tiedotuksessa on hieman EU:sta tuttua kankeakielisyyttä ja tarvetta monien eri kansallisten painotusten ja kompromissien tekemiseen - sekä yleistä eurooppalaista vaatimattomuutta. Kun jotain asiaa toistetaan itsetietoisesti komeilla teksteillä ja upeilla värikuvilla, niin asia kyllä menee läpi lopulta.
 
Tästä hyvä esimerkki on NASAn kuuohjelma, sillä samalla kun monet näkevät jo ihmiskunnan (anteeksi: NASAn ja amerikkalaiset) palaamassa Kuun pinnalle piankin, on aikajänne oikeasti yli vuosikymmenen mittainen, kuualuksia ei ole alettu suunnittelemaan alustavia hahmotelmia pitemmälle, niitä edeltävät alukset ovat myöhästymässä ja koko kunnianhimoinen suunnitelma on vaakalaudalla.  NASA tietää, että jos tappiota alkaa ennustaa, se tapahtuu varmasti, ja että ainoa tapa pitää projekti hengissä on kertoa siitä säännöllisin väliajoin suurilla otsikoilla.

Jos voisin, lähettäisin ystävänpäivän kunniaksi kaikille ystävilleni terveisten lisäksi Kiinassa kaupan olevia avaruusbataatteja.
<p>
Alkuviikosta Kiinan kansallinen uutistoimisto Xinhua kertoi, että lokakuussa 2005 lentäneessä Kiinan toisessa miehitetyssä avaruusaluksessa, Shenzhou 6:ssa oli mukana bataatin siemeniä. Bataateista en tiennyt aikaisemmin, mutta lennon aikaan kerrottiin kyllä, että taikonauttien Fei Junlongin ja Nie Haishengin mukana oli paljon erilaisia kasvien siemeniä. Nyt siis uutisen mukaan näistä bataattisiemenistä on löytynyt yksi sellainen mutaatio, joka tuottaa erityisen maukkaita vaaleanpunaisen värisiä bataatteja. Bataattihan on enemmän tain vähemmän vaaleanpunainen sisältään ja pinnaltaan oleva perunansukuinen mukulakasvi, jonka maku on perunaan verrattuna hieman makeampi - mistä sen englanninkielinen nimi "sweet potato".

Koska itse pidän paitsi avaruudesta, niin myös bataateista, niin Xinhuan uutinen kiinnosti ja klikkasin katsomaan asiasta lisää. Xinhuan mukaan bataattisiemenen mutaatio tapahtui avaruuslennon aikana, ja sen vuoksi Kiinan eteläisimmässä maakunnassa Hainanissa normaalisti kasvava Haikoun vaaleanpunainen orkidea -nimisen bataatin väri on normaalia huomattavasti vaaleanpunaisempi. Sen vuoksi tätä uutta bataattimuunnosta ryhdyttiin kasvattamaan ja markkinoimaan ennen kaikkea ystävänpäivänä. Shanghaissa 30 paikallisesti tunnettua keittiömestaria otti ystävänpäiväbataatin listoilleen ja tarjoaa tänään yli 60 ruokalajia, joissa alleviivatusti käytetään avaruusbataattia. "Käytännössä jokainen pöytäkunta maistaa yhtä tai kahta ruokaa, joissa on bataattia", väittää Carnation-ravintolan tarjoilija Peng Yuan uutisessa.

Tällaiset arkiset asiat ovat erinomaisia tapoja kertoa avaruuden hyödyllisistä käytöistä, sillä vaikka satelliiteilla ja avaruustekniikalla on paljonkin arkielämän kannalta elintärkeitä tehtäviä, eivät ne ole ns. seksikkäitä. Kuka muu kuin insinööri jaksaa innostua tietoliikenteen tai satelliittipaikannukset autuudesta? Sen sijaan avaruusbataatti, jota voi oikeasti syödä, on konkreettinen asia. Samoin on japanilaisen kosmetiikkayhtiön markkinoima hajuvesi, jossa käytettävät ruusut on risteytetty avaruudessa: japanilaisastronautti Chiaki Mukailla oli mukana sukkulalennolla vuonna 1992 ruusuja osana yhtiön sponsoroimaa koetta, jossa koetettiin kehittää uudenlaista ruusua. Tarkoituksena oli myös testata tuoksujen käyttöä avaruusasemilla, sillä usein pitkään avaruudessa olleen aluksen sisällä on (lievästi sanottuna) kiinnostava lemu. Tuoksut voisivat muuttaa hajumaailma ja toimia myös psykologisena piristeenä karuun arkiolemiseen. Ja tietysti ruusukoe meni läpi mediassa, teinpä siitä itsekin ison jutun aikanaan radioon sympaattisen Chiakin kanssa.

Toinen tapa markkinoida avaruutta arkiympyröihin on ESAn viime aikoina harrastama yhteistyö kilpaurheilijoiden kanssa. Avaruuteen kehitetty materiaali on auttanut vammaisurheilijoita ja formulatalli McLaren on käyttänyt vuodesta 2002 alkaen avaruuspukujen tekniikkaa huoltojoukkojensa asustuksessa - osa Kimikin menestyksestä on siis avaruustekniikan ansiota. Niin, ja kiertäähän Marsia parhaillaan myös tilkka Ferrarin kuuluisaa punaista väriä...