Tieteen stiiknafuuliaa

Haloo, ET?

Jos jokin toinen sivilisaatio soittaa meille vaikkapa huomenna, niin olisi kiva tietää jo etukäteen, mistä kosminen puhelu todennäköisimmin tulee. Tai jos haluamme itse ottaa selvää naapureistamme avaruudessa, niin tietäisimme minne huhuilla. Tässä auttaa tähtitieteilijä Margaret Turnbull: hän on kartoittanut asiaa listaamalla kymmenen lähellä meitä olevaa tähteä, joita mahdollisesti kiertävillä planeetoilla voisi olla älyllistä elämää. Hän esitteli listansa parhaillaan St. Louisissa, Yhdysvalloissa, meneillään olevassa suuressa tiedekokouksessa.

Maapallo on pieni sinivihreä planeetta, joka kiertää tavallista taivaan tähteä Linnunradaksi kutsutun kotigalaksimme erään kierteishaaran ulkolaidalla. Kaikkiaan Linnunradassa on noin 200 000 miljoonaa tähteä, ja vaikka elämän kehittyminen olsi erittäin harvinaista, olisi varsinainen ihme, ettei elämää olisi muualla omassa galaksissamme.

Linnunrata puolestaan kuuluu paikalliseen galaksiryhmään, jossa on 15 muuta galaksia (muun muassa Andromeda) ja tämä galaksijoukko kuuluu puolestaan suuremman joukkoon, jossa on tuhatkunta galaksia. Mutta tuskin tässä kuitenkaan kannattaa ajatella omaa Linnunrataamme kauemmaksi, sillä tällä haavaa emme pysty millään kuvittelemaankaan tapoja, joilla voisimme havaita lähitienoitamme kauempaa planeettoja. Yhteydenpito nillä olevien elämänmuotojen kanssa olisi sitten vieläkin hankalampaa.

Washingtonissa olevan Carnegie-instituutin tutkijan Margaret Turnbullin listassa onkin siten vain lähinaapureitamme, eli muutamien kymmenien valovuosien päässä meistä sijaitsevia tähtiä. Niitäkin on kaikkiaan 17 129, joista Turnbull raakkasi ensiksi pois tähdet, jotka eivät olisi sopivia elämän kehittymiselle. Tähden pitäisi olla vähintään 3 miljardia vuotta vanha, jotta sitä kiertävät planeetat ennättävät tasaantua ja niiden pinnalle ehtisi kehittyä elämää. Monet tähdet ovat ns. muuttuvia tähtiä, joiden kirkkaus vaihtelee elämän kannalta liikaa ja jotka ovat liian lyhytikäisiä. Yli puolitoista kertaa Aurinkoamme raskaammat tähdet loistavat myös liian lyhyen aikaa.

Koska todennäköisesti miltei jokaisen tähden ympärille kehittyy jonkinlaisia planeettoja, Turnbull poimi tähtijoukosta esiin erityisesti sellaisia tähtiä, jotka ovat tarpeeksi metallipitoisia, jotta niillä voisi olla maankaltaisia rautasydämisiä planeettoja. Jos tähtienvälinen kaasupilvi, josta tähti muodostuu, ei sisälltä tarpeeksi rautaa, on hyvin epätodennäköistä, että rautaa riittäisi planeetoille. Turnbull laittoi rajaksi 50% Auringon sisältämästä raudasta: jos metallia on vähemmän, tähti putosi listalta.

Oikeastaan kriteerit elämän synnylle ovat varsin yksinkertaiset: pitää olla pitkäikäinen, tasaisesti loistava tähti, sitä sopivalla etäisyydellä kiertävä elämän kannalta sopiva planeetta. Planeettahavaintojen puutteessa Turnbull koitti siis etsiä mahdollisimman sopivat tähdet, jotta kokonaisuus toimisi.

Kaikkein kiinnostavimmaksi tähdeksi nousi lopulta hyvin paljon Aurinkoa muistuttava tähti 26 valovuoden päässä. Ajokoirien tähtikuviossa sijaitsevalta beta CVn-tähdeltä ei ole toistaiseksi löytynyt planeettoja, mutta toistaiseksi olemme pystyneet havaitsemaan vain suhteellisen suuria planeettoja, ja niitäkin vain epäsuorin menetelmin. Siksi Turnbull ehdottaa, että beta CVn otettaisiin nyt erikoistarkkailuun ja siltä koitettaisiin etsiä planeettoja parhain käytössä olevin menetelmin.

Seuraavana listalla on HD 10307, toinen auringonkaltainen tähti 42 valovuoden päässä. Kolmantena on hieman kauempana sijaitseva HD 211415. Kaksi seuraavaa tähteä ovatkin jo astronomipiireissä kuuluisia: Skorpionin tähdistössä sijaitseva 18 Sco on liki identtinen Aurinkomme kanssa ja planeettaetsijöiden vakikohde, kun taas Pegasuksessa oleva 51 Pegasus oli ensimmäinen tähti, jonka ympäriltä havaittiin planeettoja. Vuonna 1995 sitä kiertämästä löydettiin Jupiterin kokoinen planeetta, mutta kuten omassa aurinkokunnassamme, on täälläkin Jupiterin lisäksi paljon muitakin planeettoja.

Listauksen lukeminen on – kuten varmasti sen tekeminenkin – kiinnostavaa myös siksi, että se näyttää hyvin kuinka erinomainen emotähti Aurinko on ja kuinka täydellinen planeetta Maa on elämän kannalta. Listaus toki on tehty tästä näkökulmasta, eli lähtökohdaksi on otettu juuri Maa ja meidän kaltainen elämä, mutta ne ovat toistaiseksi ainoat tuntemamme esimerkit elämästä avaruudessa.

Mitä taas tulee elämän etsimiseen avaruudesta yleisesti, niin se on tyypillisesti juuri sellaista toimintaa, joka ei tuota senttiäkään rahaa, mutta joka kuitenkin on tärkeää yleisesti ihmisyyden kannalta. Koska kosmisesti mitattuna oma taloudellinen aktiviteettimme maapallon pinnalla on tyhjänpäiväistä nypertämistä ja esimerkiksi kaikki koskaan tuottamamme energia on vähemmän kuin Aurinko sylkee avaruuteen keskikokoisessa protuberanssissa, eipä meille oikein jää juuri muuta pitkällä tähtäimellä mielekästä tehtävää kuin luonnon ja oman itsemme salaisuuksien selvittäminen.

Tai tietysti voisi ajatella, että saisimme yhteyden kosmisiin naapureihimme, jotka ovat meitä edellä tekniikassa ja tieteessä, ja he kertoisivat meille heti miten esimerkiksi energiaa tehdään helposti ja saasteettomasti, miten autot saadaan lentämään, kuinka kasvihuoneilmiö pysäytetään ja kuinka tietokoneiden teho saadaan miljoonakertaistumaan kätevästi, niin tietysti sitten saisimme tähtietsintäänkin käytetyt rahat korkojen kanssa takaisin. Niin, ja kertoisivat vielä miten elää rauhassa ja sovussa – edes täällä maapallolla.

* * *

Turbull on muuten ruotinut tähtiä jo pitkään. Edellisen kerran hän pohti asiaa julkisesti vuonna 2003 yhdessä SETI-ohjelman vetäjän Jill Tarterin kanssa. Sen perusteella Astrobiology Magazine kirjoitti kiinnostavan jutun HabStars: Speeding Up In the Zone, joka tarjoaa hyvää taustatietoa myös tähän uuteen tähtilistaukseen.

0 kommenttia

Teleyhtiöt kriisissä – omasta syystään

0 kommenttia

Aamun Helsingin sanomien pääkirjoituksen otsikko sai ainakin minut heräämään: "Internetistä kasvaa uhka teleoperaattoreille". Miksi uhka? Miksi ei mahdollisuus? Kirjoitus sinällään oli asiallinen, mutta otsikko sai viime viikon matkani aikana patoutuneen teleyhtiövastaisen paineen kuohumaan. Mielestäni teleyhtiöt ovat itse olleet aiheuttamassa omaa kriisiään ja elleivät ne muutu, niin ne kuolevat. Tästä France Telecomin massiviset irtisanomiset ovat esimakua, eivätkä Soneran jatkuvat vaikeudet ole varmasti vielä päättyneet.

En tiedä olenko omituinen langattomalla verkkoyhteydellä varustettua kannettavaa tietokonetta mukanaan pitävä, nettiin matkallakin haluava kännykkäliittymäasiakas, sillä haluaisin päästä nettiin kaikkialla yhtä yksinkertaisesti kuin kotona ja työpaikalla. Klik vain, ja yhteys tulisi tietokoneen tai kännykän kautta.

Periaatteessahan asia on yksinkertainen ja toimii nytkin. 3G- tai GPRS-kännykkä muodostaa tietokoneen kanssa yhteyden parissa sekunnissa, jos olet omassa verkossasi Suomessa. Jos sen sijaan olet ulkomailla (ja etenkin verkossa, joka ei välttämättä ole oman operaattorisi yhteistyökumppani), niin yhteys ei välttämättä muodostukaan, tai sen saaminen vaatii aina omat hammastenkiristysten säestämät säätötoimensa.

Jos taas olet hyvässä hotellissa, lentoasemalla tai muissa liikemiesten suosimissa kohteissa, niin joku teleyhtiö on ystävällisesti järjestänyt sinne langattoman tietokoneverkon, WiFi:n. Silloin yhteys on nopea ja toimiva, mutta maksaa maltaita; kenties jopa parikymmentä euroa tunnilta. Kahviloita ja muita meidän muiden kuin liikemiesten suosimia paikkoja, joissa WiFi olisi, on yhä enemmän, mutta silti tuskastuttavan vähän. Tässä suhteessa en onneksi ole turistina Helsingissä, mikä langattomien verkkojen suhteen on kehitysmaatasoa...

Vaikka kaikki periaatteessa toimii, niin paino on sanalla "periaatteessa" ja kun se toimii, niin yhteydet maksavat valtavasti. Ulkomaanpuhelut olivat aikanaan kalliita, arvattavasti ihan syystäkin, mutta nyt kun kaikki on verkottunutta, niin elektronit kipittävät verkossa yhtä kätevästi Sydneystä Suomeen kuin Pasilasta Hauholle. Ja on kyse sitten kännykkäpuhelusta, tekstiviestistä, sähköpostista, nettisivuista tai videopalasta, on se samanlaista sähköisestä mössöä, jota verkossa siirretään. Ajalla, paikalla ja sisällöllä ei teknisesti ole merkitystä; voisin lähettää sähköpostin jopa avaruuteenkin.

Tässä nykytilanteessa teleyhtiön rooli on varsin kaukana siitä sadunhohtoisesta ja ylimaallisesta mielikuvasta, jota yhtiöt haluavat yhä edelleen kantaa. Kännykät ja matkapuhelinverkot olivat 1980- ja 1990-luvuilla uutta ja ihmeellistä, mutta nyt ne ovat yhteiskunnan perusinfrastruktuuria siinä missä esimerkiksi pöntöt ja viemäriverkostot.

Internet on suurin syy siihen, miksi teleyhtiöt joutuvat nyt sopeutumaan näinkin rajusti uuteen markkinatilanteeseen. Netti sinällään ei ole niille vieras, mutta yhtiöt ovat koittaneet pitää kännykkäverkkoja ja internetiä väkipakolla erossa toisistaan, vaikka kaikki järkisyyt ovat jo kauan kuljettaneet niitä kohti toisiaan. Kätevät ja joustavat langattomat nettiyhteydet ovat nyt osoittaneet nopeasti, miten jäykkiä, hitaita ja hankalia vanhat kännykkäyhteydet ovat. Ja kuinka kalliiksi niiden pitäminen ja rakentaminen itse asiassa tulee.

Puhelinvalmistajat ovat heränneet WiFi-aikaan ja liittävät pian uusiin luureihin mahdollisuuden valita mitä kautta yhteys otetaan, netin vai kännyverkon, mutta nyt teleoperaattorien tulisi seurata perässä, ja pian. Ainakin oma toiveeni on se, että WiFi-verkkoja olisi joka puolella, voisin käyttää niitä kaikkia, kännykkäni kuuluisi (kuten nyt) näiden verkkojen ulkopuolella ja että voisin leipoa kaikki yhteyteni samaan kohtuuhintaiseen laskuun. Maksaisin mielelläni jopa hieman lisää, jos tämä unelma olisi mahdollinen.

Tai sitten: mitäpä jos suurien teleyhtiömöhkäleiden sijaan olisi paikallisia ja pieniä, internetin kautta keskenään hyvin verkottuneita lähioperaattoreita, jotka laskuttaisivat vaikkapa kännykässäni olevasta rahapussista vain siitä palvelusta, joka milloin missäkin käyttäisin? Tai jos kaikki lähiverkot olisivat avoimia? Tai jos eivät aivan avoimia ja maksuttomia, niin ne voisivat automaattisesti laskuttaa sentin tai pari megalta kauttaan kulkevasta tiedosta. Voisin vaikkapa itse laittaa kotonani olevan WiFi-verkon julkiseksi ja laskuttaa omaan taskuuni pari senttiä sitä päiväsaikaan ohi kävellessään käyttävältä turistilta. Koska asun Helsingin keskustassa, niin siitä voisi tulla kuukaudessa liittymäni kuukausimaksun verran euroja – ellei naapurini sitten laskuttaisi vähemmän.

Mutta siitähän eivät Sonera, Elisa, DNA, zeroforty, Kolumbus, Saunalahti, Tele Finland, Cubio ja muut olisi oikein iloissaan.

0 kommenttia

Voidella vai ei?

0 kommenttia

Kerroimme tällä viikolla Prisma Studiossa, että ruotsalaistutkimuksen mukaan liukuvoiteen laittaminen suksiin on turhaa. Se auttaa vain aluksi ja antaa sen vaikutelman, että voide toimii, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen paakkuuntunut ja likaantunut voide hidastaa matkantekoa enemmän kuin puhdas suksenpohja. Suomalaisasiantuntija ei ollut ohjelmassamme samaa mieltä, mutta millä perustein? Voidellaanko Torinossakin suomalaissuksia samalla "musta tuntuu" -linjalla?

Ruotsalaiset olivat tehneet laajahkon kokeen - kuten tieteessä on tapana - missä eri tavalla voideltujen suksien kanssa hiihdettiin samaa reittiä eri sääoloissa ja tulokset mitattiin tarkasti. Ja tulos oli selvä: liukuvoide hidastaa menoa. Suomen Ladun voitelupalvelun asiantuntija lyttäsi ruotsalaistulokset toteamalla, että hän on voidellut suksia jo vuosikymmenien ajan ja tietää miten ne voidellaan. Kumpaa uskoa, kokemusta vai mittauksia?

Aina välillä eteen tulee tutkimuksia, joissa uusi tulos on ristiriidassa arkipäivän kokemuksen kanssa. Tutkijat näyttävät ryttäävän sen, mikä vaikuttaa täysin selvältä. Mutta onko arkikokemus aina oikeassa? Monastihan jotain asiaa on tehty tietyllä tavalla niin kauan kuin muistamme, tosin samalla emme muista olisiko koitettukaan muita keinoja. Tutkijoilla on se omituinen taipumus, että he tupaavat epäilemään asioita ja pohtimaan vaihtoehtoja. Toisinaan tuloksena on itsestään selviltä tuntuvia tuloksia, joissa pinttynyt tapa havaitaan hyväksi, mutta toisinaan käy juuri päinvastoin. Kuten tässä voitelutapauksessa.

Toisinaan arkisia, sinänsä yksinkertaisia toimia halutaan muuttaa tieteelliseltä tuntuviksi. Kosteusvoiteet, kosmetiikka, hammaskarjat ja niin edelleen - ne ovat tyypillisesti tuotteita, joita mainostetaan lääketieteen viimeisen tutkimuksen tuloksena. Laittaisin itse suksien voitelun myös samaan sarjaan, sillä siitä on viime aikoina tehty lähes salatiedettä, missä erilaisia voiteita lämmitetään, levitetään ja tasoitellaan lähes samalla tarkkuudella, jolla aikanaan alkemistit koittivat synnyttää kultaa.

Voitelu on toki tyypillinen esimerkki fysikaalis-kemiallisesta ongelmasta, missä moni asia vaikuttaa toisiinsa ja kun voitelua tehdään huipputasolla, on kokemus ja tieto tarpeen. Mutta silti: oletan, että voitelusta halutaan antaa monimutkaisempi ja tieteellisempi vaikutelma kuin se oikeasti on - etenkin harrastajatasolla. Siksi Suomen Ladun voiteluasiantuntija oli peräti loukkaantuneen tuntuinen, kun hänelle kerrottiin ruotsalaistuloksesta, jossa neuvottiin käyttämään voiteluun aiottu aika hiihtämiseen. Vain vähän pitovoidetta pohjaan ja menoksi!

Mitä kymmenen euroa voitelulta palvelustaan laskuttava voitelija sitten tekee?

Tulossa on viikonloppu ja monet lykkivät varmasti lylyä tulevina päivänä. Laitetaanpa ruotsalaistutkimus testiin ja koitetaan hiihtää ilman luistovoidetta. Miten suksi luistaa silloin? Tuloksia otetaan vastaan täällä ja välitämme ne mielellämme maamme voiteluasiantuntijoille.

0 kommenttia

Tähtitaivas

0 kommenttia

Tähtiharrastajan voi tunnistaa suuresta ihmisjoukosta hyvin helposti: katsoo vain kuka ulko-ovesta avoimen taivaan alle päästyään katsoo heti ylöspäin. Katse on paitsi automaattinen, niin myös nopea, sillä pikaisella vilkaisulla näkee jo onko mitään erityistä näkyvissä. Eilen illalla oli taas katsottavaa, joten ihastelin niska kenossa taivasta pitkän tovin.

Ensiksikin hyvin usein pakkasyön taivas on sinällään jo nätti, sillä kylmyys värjää taivaan aivan omalla tummansinisellä sävyllään horisontissa ja tähtien valo on kerrassaan rapeaa, kun erilaiset lämpimät ilmavirtaukset eivät ole valoa sotkemassa. Näin oli eilenkin, parinkymmenen pakkasasteen voimalla: itätaivaan musta muuttui majesteettisesti lännessä kajastavaan tummaan sineen, joka muistutti vielä monia tunteja aikaisemmin mailleen painuneesta Auringosta. Ja tähdet olivat kirkkaita, koko pohjoinen taivas levittäytyi kauneimmillaan Helsingin päällä.

Eilisillasta teki erikoisen kuitenkin puolikuu ja sen vieressä ollut Mars. Mars oli selvästi punainen, kirkkaudeltaan huomattavasti heikompi kuin syksyllä ollessaan lähempänä maapalloa, mutta silti sen verran kirkas, ettei sitä vahingossakaan voinut pitää tavallisena taivaan tähtösenä. On kerrassaan kiehtovaa ja sävähdyttävää katsoa punaista planeettaa taivaalla ja miettiä, kuinka siellä on koko joukko ihmisen lähettämiä laitteita toiminnassa. Kolme kiertoradalla ja kaksi planeetan pinnalla. Ja yksi kiertolainen on parhaillaan matkalla - jossain siellä taivaan tummuudessa suuntanaan Mars. Kuun pinnalla ovat puolestaan ihmisetkin jo käyneet ja sinne suunnitellaan taas uusia lentoja. Ja jo nyt sen ympärillä on pieni eurooppalaisten SMART-1 -satelliitti, mukanaan pari suomalaista tekoa olevaa mittalaitetta; pääsin ennen satelliitin laukaisua parikin kertaa katsomaan sitä puhdastilassa ja sain koskettaa sitä. Niinpä ainakin henkisesti olen myös itse Kuun kiertoradalla.

Kolmas eilisen iltataivaan koristus oli Orionin tähdistö, joka näin talvella keikkuu aina iltaisin eteläisellä taivaalla. Orionin keskellä on Väinämöisen viikate, sen yläkulmassa punainen Betelgeuze-jättiläistähti ja Orionin, metsästäjän, perässä kipittää alavasemmalla Ison koiran tähdistö pohjoisen taivaan kirkkain tähti Sirius silmänään. Sirius on niin kirkas, koska se on naapurimme; matkaa sinne on "vain" 8,5 valovuotta. Lisäksi Orionin suuri kaasusumu M42 näkyy selvästi Orionin tiimalasimaisen tähtikuvion keskellä olevan lantion, kolmesta tähdestä muodostuvan Orionin vyön alapuolella.

Monasti kuulee sanottavan, että kaupungissa ei voisi tähtiä katsoa. Se on kuitenkin puppua, sillä jopa Orionin sumu näkyy keskeltä Helsingin valoja paljain silmin. Samoin näkyvät monet muutkin tähtitaivaan kohteet. Mitään tarkkoja tähtitieteellisiä havaintoja ei kaupungista voi tehdä ja monet heikoimmat taivasmaisemat jäävät katuvalojen loisteen alla näkymättömiin, mutta ihailla voi taivasta missä vain. Revontulet loimuavat, meteorit syöksyvät, halot tekevät komeita kaariaan ja pimennykset näkyvät myös kaupunkitaivaalla - kunhan niitä vain vaivautuu katsomaan.

Pimeässä tähdet näkyvät toki paremmin ja niiden paljous saa kaupunkilaisen jopa sekaisin. Pohjoisella taivaalla näkyy noin 6000 tähteä paljain silmin hyvissä olosuhteissa, ja niitä kannattaa käydä joskus katsomassa. Tähdet saavat myös herkäksi, sillä tähtitaivasta ihaillessa voi helposti mieltää paikkamme avaruudessa. Olemme pienen sinivihreän planeetan pinnalla, kiertämässä yhdeksän muun planeetan kanssa yhtä keskikokoista tähteä, joka kauempaa katsoessa on samanlainen valopiste taivaalla kuin tähdet meidän taivaallemme. Avaruuden ja Maan pinnan välissä on vain ohut ilmakehä, jonka alimmat parikymmentä kilometriä erottavat meidät avaruuden ilmattomasta kylmyydestä.

Tähtitaivasta katsoessa ymmärtää hyvin, kuinka olemme kaikki avaruusmatkaajia.

-----

Kuu ja Mars ovat lähekkäin vielä nyt maanantaina illalla, ja samoin Orion on etelätaivaalla iltaisin pitkälle kevääseen saakka. Sen sijainnista, ja muistakin taivaan ilmiöistä, saa nopeasti tietoa Ursan nettisivuilta osoitteesta http://www.ursa.fi/extra/taivaalla. Kerran kuukaudessa YLE Radio 1:ssä lähetettävä Markku Poutasen tähtitaivaskatsaus on puolestaan täällä.

0 kommenttia

Ihmisiä ja hyttysiä

0 kommenttia

Lintuinfluenssa saattaa laajeta joskus maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, mutta parhaillaan maapallolla on valloillaan koko joukko vaarallisempia ja haitallisempia kulkutauteja. Kuten esimerkiksi chikungunya, tai "chik", kuten sitä tuttavallisesti kutsutaan.

Törmäsin tähän virustautiin suunnitellessani matkaa Ranskalle kuuluvalle Réunion-saarelle; saaren keskellä oleva suuri tulivuori on purkautumassa ja olisin päässyt seuraamaan ranskalaistutkijoiden kanssa tulivuoritutkimusta niin paikan päällä kuin mahdollista. Réunion sijaitsee Afrikan eteläosan itäpuolella Madagaskarin vieressä, joten se olisi näin talven kylmyyden keskellä myös varsin sopiva paikka parille lomapäivälle.

"Täällä on muuten paljon hyttysiä", kuulin saarelta ja ajattelin, että kyllä suomalainen hyttyset kestää, mutta kun tarina jatkui, niin ryhdyin empimään. Hyttysiä on kuulemma niin paljon, että Ranska on lähettänyt sotilaita niitä tuhoamaan. Lisäksi hyttyset levittävät tätä chik-virusta, joka saa aikaan erittäin epämukavan flunssan kaltaisen sairauden, minkä seurauksena nivelet voivat olla kipeitä kuukausien ajan. Ja kaksi kolmasosaa saaren väestöstä on sairastunut tautiin, mikä näkyy jo saaren toiminnassa - sekä hotellien hinnoissa, jotka olivat yllättävän edullisia.

Sairauden nimi chikungunya tulee swahilin kielestä, missä se tarkoittaa kumarassa kulkevaa. Nimi viittaa suoraan nivelien turpoamiseen ja kipeytymiseen, minkä vuoksi sairas ihminen joutuu kävelemään kumarassa. Tautia aiheuttava alfavirus ei tartu ihmisestä toiseen, mutta hyttyset levittävät sitä tehokkaasti. Virus on liikkunut vuosien ajan itäisessä Afrikassa, missä se on aiheuttanut laajoja epidemioita vuodesta 1952 alkaen. Noin vuosi sitten se levisi Réunionin saarelle. Paikallisesti tautia on tavattu myös Amerikassa, missä se diagnosoitiin ensimmäiseksi Oklahomasta, Buggy Creekin alueelta. Nyttemmin tautia on myös Aasiassa trooppisella vyöhykkeellä.

Chikungunya on hyvä esimerkki pääasiassa kehitysmaissa ja rikkaiden länsimaiden näkökentän ulkopuolella olevista sairauksista, jotka eivät ylitä uutiskynnystä. Paitsi tässä tapauksessa Ranskassa, jonka merentakainen territoorio Réunion on. Chik on kuitenkin varsin pieni tekijä toiseen hyttysten välittämään tautiin verrattuna: malariaan sairastuu vuosittain useita satoja miljoonia ihmisiä ja pari miljoonaa ihmistä kuolee siihen, kun taas Chikiin on Réunionilla tiettävästi kuollut vain kuusi ihmistä - hekin vanhoja ja sairaita, joille sairaus on ollut vain viimeinen tekijä.

Malariaan siis kuolee noin puolet suomalaisten väkimäärästä vuodessa. Jopa kehittyneessä Brasiliassa malaria tapaa 8000 ihmistä vuodessa, mikä on enemmän kuin AIDS ja kolera yhteensä. Mikäli lintuinfluenssa leviäisi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, kuolisi siihen rajuimpien arvioiden mukaan 100 miljoonaa ihmistä. Se on paljon, mutta luulisi lääketeollisuuden ja länsimaiden terveysjohtajien olevan kiinnostuneita myös malariasta. Yhden mahdollisen pandemia-aallon sijaan se koskettaa jatkuvasti hyvin suurta osaa ihmiskunnasta, mutta lintuinfluenssasta poiketen tuo osa ihmiskunnasta on se kaikkein köyhin. Raha siis ratkaisee. On tärkeämpää kehittää laihdutuslääkkeitä lihaville länsi-ihmisille, kuin elintärkeitä rokotteita kehitysmaiden asukkaille.

Malaria tulee muutenkin mieleen chik-asiaa seuratessa, sillä ennen 1960-lukua malaria kosketti vain kymmentä prosenttia maapallon väestöstä. Silloin hyttysiä alettiin tuhota tehokkaasti erilaisilla kemiallisilla yhdisteillä, muun muassa DDT:llä, minkä seurauksena hyttyset kehittivät nopeasti kyvyn vastustaa myrkkyjä. Ja siitä sitten malarian leviäminen alkoi ja nyt malariahyttyset surisevat jo Euroopankin rajamailla.

Toivottavasti hyttystykein ja ötökkämiinoin varustautunee ranskalaissotilaat osaavat nyt tappaa inisijöitä siten, etteivät mutanttihyttyset kehitä itselleen myös kykyä sietää viileämpiä oloja ja hyökkää sitten vaikkapa tänne Suomeen. Siinä olisi kesämökillä saunaoluita nauttiessa suru puserossa.

0 kommenttia

Tutkijat ja vippaskonstit

1 kommentti

YLEn tiedeohjelmat astuvat blogistaniin yllekirjoitetun myötä. Aikomukseni on kirjoittaa säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisista tiedettä, tekniikkaa ja niitä läheltä liippaavista aiheista, mutta ennen kaikkea toivon, että tämän kautta katsojien ja kuuntelijoiden kynnys ottaa yhteyttä ohjelmantekijöihin madaltuu; paitsi että pystymme blogin herättämien vastausten ja kommenttien kautta reagoimaan paremmin tiedemaailmassa liikkuviin asioihin ja löytämään jopa juttuaiheita, niin tämä paikka on myös hyvä foorumi yleiselle keskustelulle ohjelmiemme tiimoilta. Nostan siksi aina silloin esiin pääasiassa Prisma Studiossa olevien studiokeskustelujen aiheita, sillä näin saamme keskustelun laajenemaan pientä kolmosstudiota ja studiotalon kahvilaa laajemmalle.

Aloitetaan blogi tämän viikon Prisma Studion keskustelun aiheella: tiedevilppi. Otimme asian esille, koska viime viikkoina on tullut ilmi monia vakavia tieteellisiä väärinkäytöksiä. Etelä-Korean kansallissankarin Hwang Woo-Sukin kantasolututkimukset paljastuivat väärennetyiksi, norjalainen syöpätutkija Jon Sudbø oli tekaissut koko tutkimuksensa potilastiedot ja Ruotsissa Karoliinisen instituutin professori jäi kiinni häikäilemättömästä plagioinnista. Ja vielä nyt tiistaina kerrottiin törkeistä väärinkäytöksistä Japanissa. Voisi ajatella, että tiukentuva kilpailu määrärahoista, viroista ja maineesta ajaisi yhä useammin tutkijoita turvautumaan epärehellisiin keinoihin.

"Vilppi voi nopeuttaa urakehitystä, mainetta, kunniaa tai johtua siitä, että tutkija pelkää oman tutkijanuransa loppua. Tutkijan rahoitus saattaa esimerkiksi olla loppumassa, eikä tuloksia ole tullutkaan", totesi professori Veikko Launis keskustelussa.

Tiivistelmä ohjelman keskustelusta on Prisma Studion sivuilla, mutta kuten aina, juttelimme aiheesta myös ennen ohjelmaa studiotalon kahvilan puolella. Launis vertasi tiedevilppiä urheilun dopingiin, sillä tiede on monessa mielessä kuin urheilua. Suuresta tutkijajoukosta nousee esiin aina vain muutama lahjakkuus, voittaja, joista kaikki ovat kiinnostuneita ja jotka saavat tutkimukselleen muita helpommin rahoitusta. Tieteen tavalliset puurtajat jäävät normaalisti vähemmälle huomiolle. Siksi syyt huijaamiseen ovat samoja kuin dopingissa: halutaan voittaa helposti tai vain yksinkertaisesti paistatella huomion keskipisteessa. Vaikka kiinni jääminen tietäisi uran katkeamista.

Tieteessä ei ole doping-testejä, mutta tiede itsessään menee eteenpäin jatkuvan kontrollin kautta. Tutkijat arvioivat koko ajan toisiaan ja tutkimuksia pyritään toistamaan riippumattomissa olosuhteissa varmuuden saamiseksi. Siten törkeimmät tapaukset jäävät lopulta kiinni, mutta kiinnijääneiden varjossa on paljon pikkupuuhastelijoita. Heidän tekojaan hillitsee tai rohkaisee tutkijan välitön lähipiiri. Samoin lienee urheilussa suhtautuminen vippaskonsteihin jo seuratasolla. Vaikuttamisen täytyy tapahtua jo ruohonjuuritasolla.

Vaikka me tiedetoimittajat esitämme ohjelmissamme – osin tarkoituksella, mutta pääosin sitä enemmän ajattelematta – tutkijat yleensä pyyteettömästi ja puhtaasta tiedonhalusta ihmisen, yhteiskunnan ja koko maailmankaikkeuden asioita selvittävinä henkilöinä, ovat tutkijatkin silti tavallisia ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen. Siksi tiedemaailmassakin on kaunaa, kateutta, kunnianhimoa ja kaikkea muuta sellaista aivan yhtä paljon kuin muuallakin yhteiskunnassa. Yksi musta lammas pilaa koko lauman maineen.

Suomessa on vuodesta 1992 lähtien toiminut tutkimuseettinen neuvottelukunta, jonka ohjeita vilppiepäilyjen selvittämiseksi kaikki yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat sitoutuneet noudattamaan. Neuvottelukunnan aloitteesta on tehty kaksi teosta, vuonna 2002 julkaistu Tutkijan eettiset valinnat ja tänä vuonna ilmestyvä Etiikkaa ihmistieteille, jotka osoittavat ongelman koskevan kaikkia tieteenaloja. Tieteen kansainvälistyminen ja tutkijoiden kasvava verkostoituminen lisäävät tarvetta pelisääntöjen ja sopimusten selkiyttämiseen ja tutkimusetiikan opetuksen lisäämiseen niin perus- kuin jatkokoulutustasolla.

Ilkka Niiniluoto, Helsingin yliopiston rehtori, on kuitenkin todennut, ettei neuvottelukunta kuitenkaan riitä vilppiä vastaan taistelemiseen. Samanlaisia ääniä on kuulunut muualtakin. Mitä mieltä blogin lukijat ovat? Tarvitaanko lisää valvontaa, vai pitäisikö tutkijoiden luottaa toisiinsa, kuten tähän saakka? Ja onko vilppi tiedemaailmassa edes ongelma?

Entä mitä suomalaisessa tiedeympäristössä tapahtuu vilpistä kiinni jääneelle tutkijalle? Voiko maineensa pilannut tutkija tehdä parannuksen?

PS. Internet on mainio tapa paitsi muiden tutkimusten kopiointiin ja hyväksikäyttöön, niin myös niiden paljastamiseen. Tässä jutussa on netistä lainattu palanen, jonka sanoja on muutettu hieman omaan tyyliini sopiviksi. Jos hakukoneessa etsii satunnaisesti muutamia tekstinpalasia edeltä, niin tekstin "vilppiepäilyjen selvittämiseksi kaikki yliopistot" sisältävän kappaleen alkuperäksi paljastuu heti Turun yliopiston nettisivuilla oleva Rami Niemisen juttu, joka on julkaistu 23.01.2006. Monet tieteelliset julkaisut karsivat samaan tapaan mahdollisia kopioituja tutkimuksia.

PS2. Blogin nimi "Tieteen stiiknafuuliaa" on lainattu 1990-luvun alussa Radio Ylen Ykkösessä lähetetyltä tiedeohjelmalta. Ennätin olla vähän aikaa ohjelman avustajana, ennen kuin sen seuraajaksi perustettiin nykyisestäkin ohjelmakartasta tuttu Radiaattori, jonka tekemisessä olenkin ollut mukana enemmän tai vähemmän siitä alkaen. Sana "stiiknafuulia" on lainattu Teuvo Pakkalan vuonna 1895 kirjoittamasta novellista Mahtisana, mistä tietääkseni ohjelman nimeen sen keksi Aarre Nyman. Hänelle, sekä kaikille muille Tieteen Stiiknafuulian tekijöille terveisiä, sekä kiitos ja anteeksi.

1 kommentti

Sivut

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.