Ma 26.05.2008 @ 05:28admin

Terveisiä Marsista! - ensimmäiset kuvat saapuivat

Tärkein asia: aurinkopaneelit ovat auki. Lisäksi laskeutuja on turvallisesti kiinteällä pinnalla, kamerat toimivat, kaikki systeemit ovat kunnossa ja lennonjohdossa sekä täällä Arizonan tutkijoiden keskuudessa ollaan pelkkää hymyä.

Kuvista kiinnostavin on luonnollisesti ympäröivää maisemaa esittävä kuva. Siinä näkyy laakea tasanko, hyvin tasainen sellainen, ja sen pinnassa on etelämantereelta tuttuja painautumia. Pinnalla on myös pieniä kiviä, mutta ei mitään suurempia kappaleita. Tätä täydellisempää laskeutumispaikka on vaikea kuvitella - ainakaan laskeutumisen turvallisuuden kannalta. Kallistusmittarin mukaan Phoenix on vain noin 0,25° kallellaan, eli käytännössä vaakasuorassa.

Myös laitteisto, jonka tehtävänä oli juuri ennen pinnalle osumista kääntää laskeutuja mahdollisimman tarkasti itä-länsi-suuntaan näytti toimineen hyvin, sillä laskeutuja on käytännössä katsottuna täsmälleen tuossa suunnassa. Silloin aurinkopaneelit osoittavat mahdollisimman suoraan kohti Aurinkoa.

Insinöörit olivat iloisia myös siksi, että pinnalle saapumisen aikaan akuissa oli 90% täysi varaus. Mikäli aurinkopaneelit eivät olisi olleet auki suunnitellulla tavalla, olisi aluksella ollut virtaa niiden auki keplotteluun. Mutta tähän ei nyt tarvetta.

Phoenixin laskeutumisen aikana lähettämiä tietoja käytiin läpi heti laskeutumisen jälkeen ensimmäisiä kuvia odottaessa. Alus oli osunut pintaan noin 21 kilometrin tuntinopeudella, eli kohtalaisen kovaa, mutta täysin suunnitellulla tavalla. Laskuvarjo oli nähtävästi avautuneet seitsemän sekuntia aiottua myöhemmin, mutta tässä ei sinällään ollut mitään omituista, koska systeemi oli rakennettu ottamaan huomioon ilmanpaine ja vallitsevat olosuhteet.

Tästä eteenpäin kuvia tulee ripotellen, mutta pian luotain asettuu myös horrokseen ja sen laitteiden käynnistämistä jatketaan seuraavan solin aikana. Sol on Marsin vuorokausi, 24 tuntia ja 39,5 minuuttia, ja tästä eteenpäin Phoenixin tutkijat elävät Marsin vuorokausisysteemin mukaan luotaimensa mukana. Tätä jatkuu ainakin kolmen kuukauden ajan, mutta mikäli kaikki sujuu yhtä hyvin kuin nämä ensimmäiset hetket Marsissa, voi työrupeama jatkua viidenkin kuukauden ajan. Silloin Phoenix hiipuu, kun Auringon valoa on koko ajan vähemmän ja etelään levittäytyvä hiilidioksidijää peittää laskeutujan. Mutta ei ajatella sitä nyt: tässä vaiheessa jokainen kuva on pieni mullistus Mars-tietämyksessä, sillä tällaisella alueella naapuriplaneettamme pinnalla ei olla koskaan oltu ja kaikki on uutta sekä ihmeellistä.

Tästä tulee jännittävä kesä!

PS. Mitä tulee kesään, niin vieressäni laskeutumisjuhlassa ollut Arizonan yliopiston opiskelija totesi, että onnistuneen laskeutumisen ansiosta hänelläkin on kesätöitä. Hän on eräs heistä, jotka rakentavat laskeutujan kaksoiskappaleen ympäristöä sellaiseksi kuin kuvissa se näyttää. Jos laskeutuminen olisi epäonnistunut, ei hänellä olisi ollut työtä, mutta nyt työt alkoivat saman tien. Palaan kivisirkukseen varmasti vielä lähipäivinä.

Ma 26.05.2008 @ 03:13admin

Marsissa ollaan - laskeutuminen onnistui!

Tällä hurrataan. Phoenix on laskeutunut onnistuneesti Marsin pinnalle ja jos kaikki käy edelleen yhtä hyvin kuin tähän saakka, on laskeutuja avaamassa tätä parhaillaan aurinkopaneeleitaan.

Laskeutumisen aikana kaikki kävi kuten pitikin, paitsi että signaali laskeutujasta oli oikeastaan parempi kuin odotettiin. Niinpä tapahtumia voitiin seurata lähes reaaliajassa, vaikkakin todellisuudessa kaikki oli tapahtunut jo noin varttituntia aikaisemmin, sillä radiosignaalilta kesti sen ajan taittaa matka Marsista Maahan. Laskeutuja irtosi sitä avaruuslennon ajan paimentaneesta osasta suunnitellusti, sen vauhti hidastui kaasukehässä kuten pitikin, laskuvarjo avautui odotetulla tavalla ja viimeisiä metrejä ennen laskeutumista pinnalle laskettiin ääneen aivan kuin lennonjohto olisi istunut kyydissä. Ihmeellistä laskeutumisessa oli oikeastaan se täsmällisyys, millä kaikki tapahtui, ja kuinka tapahtumia todellakin voitiin seurata koko ajan.

Vahvistus sille, että laskeutuja oli toimintakuntoisena pinnalla, saatiin käytännössä välittömästi laskutelineiden osuttua punaiseen pintaan (jos se nyt on punainen laskeutumispaikalla).

Peter Smith, Arizonan yliopiston professori ja lennon tieteellinen johtaja, ihasteli kuinka suoraan ja tasaisesti laskeutuja näytti alustavien tietojen mukaan laskeutuneen pinnalle ja odottaa nyt innokkaasti ensimmäisiä kuvia noin tunnin kuluttua.

Ohessa lyhyt, nopeasti tietokoneen kameralla napattu video, missä tutkijat ja heidän perheensä juhlivat onnistunutta laskeutumista täällä Tucsonissa, kemuja varten tyhjennetyssä hallissa yliopiston planeettatutkimuskeskuksessa.

Su 25.05.2008 @ 23:08admin

Nyt vain odotetaan

Laskeutumiseen on noin neljä tuntia ja Kaliforniassa JPL:n auditoriossa pidettiin juuri viimeinen tiedotustilaisuus ennen laskeutumista. Selvästi jännittyneet, hieman hermostuneet ja hieman väsyneiden näköiset projektipäällikkö Barry Goldstein ja tiedejohtaja Peter Smith kertoivat tilanteesta. Tilanne on lyhyesti sanottuna niin hyvä kuin mahdollista.

Mars nappasi aikaisemmin tänään toden teolla painovoimallaan kiinni Phoenix-laskeutujasta, jonka nopeus kasvaa parhaillaan kovaa vauhtia. Aamulla kahdeksan aikaan tätä länsirannikon aikaa (kymmenen tuntia Suomen aikaa jäljessä) oli laskeutujan nopeus 10 139 km/h, nyt puolelta päivin se oli 13 679 km ja kun alus iskeytyy Marsin ilmakehään noin klo 16:30, on vauhtia silloin jo 19312 km/h. Ja vain noin vartin kuluttua siitä, klo 16:38 (02:38 yöllä Suomen aikaa maanantain puolella), pitäisi nopeuden olla nolla, kun laskeutujan pitäisi olla Marsin pinnalla.

"Olemme täsmälleen oikealla lentoradalla, emmekä tehneet nyt aamulla viimeistä ratakorjausta", sanoi Barry Goldstein ja näytti Marsin kartalle piirrettyä soikota. "Osumme 99% todennäköisyydellä tuolle alueelle. Ainoa huolta aiheuttava paikka tällä alueella on vasemmalla oleva kukkula, missä on hieman kiviä. Todennäköisyys osua sinne on kuitenkin vain 1%, ja siellä todennäköisyys osua juuri kiven päälle on vain 10%, ja alue on hyvin matala, joten tämä ei ole käytännössä suuri riski. Siksi päätimme, ettemme enää ala muuttaa kurssia, koska siihenkin sisältyy aina riskejä."

"Sää laskeutumispaikalla on hyvä, aurinko paistaa siellä ja voimme nyt vain istua ja odottaa", summasi Peter Smith puolestaan tunnelman. "Jos voisimme nyt nähdä aluksesta ulospäin, ikään kuin jos olisimme siellä kyydissä, niin Mars olisi nyt kymmenen kertaa täysikuuta suurempi."

"Saamme ensimmäiset kuvat Marsin pinnalta noin puolitoista tuntia laskeutumisen jälkeen, kun Mars Odyssey -luotain kulkee seuraavan kerran laskeutujan ylitse. Nuo ensimmäiset kuvat ovat aurinkopaneeleista, laskeutumisjaloista ja itse luotaimesta, ja jos kaikki käy hyvin, niin mukaan mahtuu myös joitain kuvia ympäristöstä. Näemme kuitenkin näistäkin jo hyvin nopeasti, millaiseen paikkaan olemme laskeutuneet. Se tulee olemaan jännittävää - olen odottanut tuota hetkeä kauan!"

Laskeutumisen tapahtumia seurataan myös maanpäällisillä radioteleskoopeilla, mutta ne eivät todennäköisesti pysty erottamaan Phoenixin lähettämästä signaalista kuin kantoaallon. Laskeutuja lähettää koko ajan myös tarkempia tietoja lentotilanteestaan ja laitteistojensa toiminnasta, mutta nämä tiedot saadaan Maahan myöhemmin Mars Odyssey-luotaimen kautta. "Voi olla, että ensimmäinen vahvistus onnistuneelle laskeutumiselle tulee Green Bankin radioteleskoopilta", Goldstein myönsi. Heikon signaalin kuulumista testattiin jo huhtikuussa Marsin pinnalla olevan kulkijan avulla; se laitettiin lähettämään samanlaista signaalia kuin Phoenix tulee lähettämään ja Green Bankin iso korva kuuli sen hyvin.

Täällä Tucsonissa opiskelijat valmistautuvat tekemään aidon näköisessä Mars-maastossa olevan laskeutujan kaksoiskappaleen ympäristön heti samanlaiseksi kuin on Marsista tulevissa kuvissa. Näin ensimmäisten päivien toimintoja voidaan suunnitella hyvin etukäteen ja häiriötilanteissa laskeutujan toimintoja voidaan testata autenttisissa olosuhteissa.

Kummatkin herrat ovat hyvin toiveikkaita. "Olemme testanneet moneen kertaan ainakin 2000 erilaista vikatilannetta, mitä laskeutumisen aikana mahdollisesti tapahtuisi, ja olemme selvinneet niistä. Pian tiedämme, miten käy oikeasti!"

---

Ohessa olevissa kuvissa on lennonjohtorakennuksen ulkoseinään maalattu kookas kuva sekä laskeutujan täydellinen kaksoiskappale, jonka avulla sen Marsissa olevan veljen toimintoja suunnitellaan.

Su 25.05.2008 @ 18:05admin

Arizonasta Marsiin

Hyvää huomenta Tucsonista, Arizonasta, missä maisema on paikoitellen kuin Marsista.
 
Parin kuukauden tauon jälkeen herätän blogin jälleen henkiin, koska jotain jännää on tapahtumassa: tänään iltapäivällä vähän ennen kello 17 (maanantaina kolme yöllä Suomen aikaa) Phoenix-laskeutuja syöksyy Marsin kaasukehään, avaa laskuvarjonsa, vajoaa sen varassa keikkuen alemmaksi kohti punaista kamaraa ja laskeutuu lopulta pehmeästi rakettimoottorien varassa Marsin pinnalle. Ainakin toivottavasti, nimittäin satojen ennalta ohjelmoitujen tehtävien täytyy mennä jokseenkin nappiin, jotta Phoenix pääsee kunnialla punaisen planeetan pinnalle.

Arizona on tässä kaikessa hieman sivuroolissa, sillä täällä Arizonan yliopistolla sijaitsee lennon tieteellinen lennonjohto, joka ottaa Phoenix-laskeutujan huomaansa vasta sen jälkeen, kun se on turvallisesti toimintakunnossa Marsin pinnalla. Siihen saakka vastuun lennosta kantaa NASAn Kaliforniassa Los Angelesin koillispuolella Pasadenassa sijaitseva Jet Propulsion Laboratory, missä tätä kirjoittaessa ollaan juuri vahvistettu, että kaikki on GO. Laskeutuja on kunnossa ja kaikki on tehty sen eteen, että tällä kerralla laskeutuminen onnistuu.

Tällä kerralla. Joka puolella leijailee nimittäin muistot vuodelta 1999, kun tämän laskeutujan edeltäjä Mars Polar Lander tuhoutui laskeutumisensa aikana. Kaikki tuntui menneen hyvin ja laskeutujasta odotettiin kuvia lasketun laskeutumisajan jälkeen, mutta turhaan. Ensin toivottiin, että laskeutuja olisi toiminnassa, mutta ei olisi saanut vain heti yhteyttä Maahan tai Marsin kiertoradalla oleviin satelliitteihin, kunnes oli selvää, että laskeutuja oli syöksynyt Marsiin. Nimi Phoenix, eli Feenix, tuleekin tästä, sillä laskeutuja on koottu Polar Landerin ja sen seuraajaksi aiotun laskeutujan osista, ja sen tehtävänä on nyt sama kuin Polar Landerilla aikanaan: tutkia Marsin pohjoisia alueita ja tarkkailla miten talvikausi tulee siellä.

Seuraan tapahtumia lyhyin kommentein tällä blogisivullani tulevina päivinä, mutta nyt pohjustukseksi asialle huhtikuun Avaruusradiaattori-ohjelmassani esiintyneen Phoenix-lennon projektipäällikkö Barry Goldsteinin kertomaa:

"Olen hyvin luottavainen sen suhteen, että olemme tehneet kaiken niin hyvin kuin vain ihmisen on mahdollista tehdä. On luonnollisestikin asioita, joihin emme voi vaikuttaa, kuten esimerkiksi olosuhteet Marsissa, mutta olemme tehneet aluksen niin toimintavarmaksi kuin mahdollista hyvin erilaisissakin kuviteltavissa olevissa sääolosuhteissa Marsiin saapumisen ja sen pinnalle laskeutumisen aikana. Olen siksi hyvin toiveikas ja luottavainen, mutta silti varuillani odottamattomien asioiden varalta."

Tapasin Goldsteinin Pasadenassa noin kaksi kuukautta sitten. Silloin koko lennonjohto oli työn touhussa, sillä vaikka äkkiseltään ajatellen planeettainvälisen lennon aikana ei juuri voisi tehdä muuta kuin pyöritellä peukaloita, on totuus kuitenkin aivan toinen: "Matkan aikana luonnollisesti teemme aina silloin tällöin ratakorjauksia, jotta saamme tähdättyä laskeutumispaikkamme mahdollisimman tarkaksi Marsin pinnalle, mutta lisäksi olemme testanneet aluksen hyötykuorman lennon aikana, että se toimii mahdollisimman hyvin. Valmistelemme samalla jo toimia pinnalla laskeutumisen jälkeen. Meillä on suuri joukko tutkijoita Tucsonissa, Arizonan yliopistossa, odottamassa hermostuneena laskeutumista pinnalle."

Jännityksen tiivistymisen näkee jo Tucsonissa, vaikkakaan täällä ei ole samanlaista mediasirkusta käynnissä kuin Pasadenassa. Kaikki projektissa mukana olevat tutkijat - muun muassa Tanskasta - parveilevat SOC:in (Science Operations Centerin, tieteellisten operaatioiden keskuksen) ympärillä riippumatta siitä ovatko he virallisesti työssä vai eivät. Heillä on edessään kiireinen kesä, sillä seuraavat 90 Marsin vuorokautta keskus kuhisee - se on Phoenixin suunniteltu toiminta-aika. Vaikka laskeutuja toimisi erinomaisesti, ei se tule kestämään todennäköisesti pitempään kuin noin 170 Marsin vuorokauden kuluttua, sillä päinvastoin kuin kolmen kuukauden sijaan jo kolmisen vuotta Marsissa rullanneet kulkijat Spirit ja Opportunity, ei Phoenixilla ole juurikaan toivoa talven yli selviämisestä.

“Kuten tiedätte hyvin Suomessa, talvi tulee vääjäämättä. Sen myötä siis auringonvalo hiipuu, lämpötila laskee, hautaudumme vähitellen hiilidioksidilumeen ja laskeutuja sammuu aikanaan. Koitamme varmasti ottaa yhteyttä siihen talven jälkeen, mutta on aika epätodennäköistä, että se vastaa enää."

Goldstein kertoi myös kuinka laskeutuja tehtäessä on edellisestä epäonnistumisesta vuonna 1999 otettu opiksi. "Epäonnistumisessa sinällään ei ole mitään hävettävää, sillä laskeutuminen Marsiin on vaikeaa ja siinä on paljon asioita, joita emme voi tietää ennalta - kuten säätila. Epäonnistumisesta pitää vain pystyä oppimaan jotain, jotta samoja virheitä ei toistettaisi. Siksipä aloitimme Phoenixin tekemisen vuoden 1998 aluksen pohjalta ja siitä, mitä sen onnettomuuden tutkijalautakunnan suositukset olivat. Onnettomuustutkijalautakunnan suositukset olivat siis pohjanamme, mutta olemme tehneet Phoenixin toiminnan varmistamiseksi paljon enemmänkin. Löysimme laskeutumisjärjestelmästä useita virheitä ja olemme korjanneet ne. Olemme tehneet aika paljon muutoksia ja parannuksia Phoenixiin, ja nyt tosiaan meitä ja toimimamme tarkkaillaan suurennuslasin avulla koko ajan, parikin riippumatonta asiantuntijaryhmää tekee tätä. Tämän kaiken sanomisen jälkeen pitää toki vielä muistaa, että se, mitä teemme, siis laskeutuminen Marsiin, on silti erittäin vaikeaa!"

Olennaisin eroavaisuus aikaisempaan on se, että nyt laskeutujaan on yhteys koko laskeutumisen ajan. Tai ei aivan koko aikaa: juuri ennen ilmakehään iskeytymistä on noin kymmenen sekunnin tauko, jonka aikana tapahtuu monia kriittisiä asioita. "Jos kynteni kestävät niiden hermostuksissa pureskelusta tuon jälkeen, niin hyvä."

Laskeutuminen on raju, ja nopea tapahtuma, joka on ohjelmoitu Phoenixin tietokoneisiin jo ennalta. Sen aikana täällä Maan päällä voidaan vain istua ja odottaa. "Iskeydymme suoraan Marsin kaasukehään asettumatta ensin sen kiertoradalle, lämpökilpi suojaa alusta kaasun kitkakuumennusta vastaan ja tässä vaiheessa kitka hidastaa aluksen vauhtia; itse asiassa menetämme kaasukehään saapumisen aikana muutamassa minuutissa 94 prosenttia liike-energiasta. Alus osuu kaasukehään hieman yli 19 000 kilometrin suhteellisella tuntinopeudella ja kun laskuvarjo avautuu, on nopeutemme enää noin 1200 kilometriä tunnissa."

Laskuvarjo sinällään on hyvin toimintavarma ja tämä vaihe lennosta on sellainen, että se osataan nykyisin varsin hyvin. Sen jälkeen tulee sitten jännittävä hetki, sillä Phoenix laskeutuu Marsin pinnalle rakettimoottorien hidastamana. Spirit- ja Opportunity-kulkijat käyttivät puolestaan ilmatyynyjä, joiden suojaamana ne putosivat pinnalle ja pomppivat pallon tapaan jonkin aikaa, kunnes asettuivat paikoilleen. Sitten ilmatyynyt imettiin tyhjiin ja tetraedrin muotoisen suojarakennelman kannet avattiin, jolloin kulkijat tulivat esiin. Edellisen kerran onnistuneesti Marsiin laskeuduttiin rakettimoottorien avulla 1970-luvulla.

Laskuvarjon irrottamisen jälkeen Phoenix siis hidastaa nopeuttaan rakettimoottorien avulla ja laskeutuu pinnalle lopulta noin 2,6 kilometriä tunnissa, siis kävelyvauhtia. Sen jälkeen se odottaa noin 20 minuuttia, jotta pinnalta ilmaan noussut pöly asettuu, kunnes laskeutuja avaa aurinkopaneelinsa, nostaa kameramastonsa pystyyn ja kääntää antenninsa kohti Maata. Ensimmäinen yhteys Maahan otetaan kuitenkin Marsin kiertoradalla olevien kiertolaisten kautta: tietoa välittävät niin NASAn oma Mars Reconnaissance Orbiter kuin myös Euroopan avaruusjärjestön Mars Express.

Laskeutumisalue on Marsin pinnalla pohjoisen tasankoalueella paikassa, jonka sijainti on jotakuinkin 68° pohjoista pituutta ja 127° läntistä leveyttä. Virallista nimeä tällä vettä mahdollisesti allaan kätkevällä tasamaalla ei ole, mutta epävirallisesti se on nimetty Vihreäksi laaksoksi. Viimeisten ratalaskelmien mukaan Phoenix on osumassa varsin tarkalleen tälle hieman Ahvenanmaata suuremmalle alueelle.

Kunhan laskeutuja on tarkistettu ja saatu täyteen toimintavalmiuteen parin vuorokauden kuluttua, siirtyy sen päivittäinen käyttäminen Pasadenasta Tucsoniin. Siellä Phoenixista pidetään huolta niin kauan kuin siinä henki pihisee. "Kuten Suomessa tiedätte, pohjoisessa Aurinko paistaa talvella hyvin vähän ja matalalla. Lisäksi Marsin hiilidioksidijäästä koostuva napalakki leviää laskeutujan alueelle ja etelämmäksikin, joten vähitellen Phoenix hautautuu hiilidioksidilumeen."

Ma 04.02.2008 @ 18:10admin

Kukonaskel

Kerroin viime viikolla Prisma Studiossa päivän pitenemisestä sekä siitä, kuinka päivä pitenee "kukonaskelin". Kerroin myös sen, etten löytänyt varsinaista etymologista perustaa sanonnalle, jonka mukaan päivä pitenee päivittäin kukonaskelen verran. Toki oli varsin selvää, että asia liittyy kukkoon ja kukon aamuvirkkuuteen, mutta mitä konkreettisemmin asia tarkottaisi - siitä en osannut sanoa mitään.
 
Onneksi olemme kuitenkin saaneet kovasti palautetta tästä, ja koska asia tuskin mahtuu tulevan keskiviikon lähetykseen, niin laitan tähän muutamia saapuneita sähköposteja. Kukonaskeleelle löytyi paljon hyviä selityksiä!
 
Veikko Tuominen:
"Kukonaskel ei ole pituusmitta, vaan aikamääre. Kukolla on nimitäin tapana
seistä askelten välillä hetken aikaa (muutaman sekunnin) yhdellä jalalla."
 
Pentti Lappalainen:
"Pohdiskelitte ohjelmassa mitä tarkoittaa kun päivä on kukon askelen pitempi. Minun äitini käytti tuota kielikuvaa ja tarkoitti sitä, että esim. ikkunan puitteen luoma varjo oli siirtynyt auringon noustessa lattialistassa kukon askeleen verran siitä missä se oli ollut talvipäivän seisauksen aikana. Muistaakseni varjo oli siirtynyt uutena vuotena kukon askelen verran. Loppiaisena se oli siirtynyt korennon verran. Ei tämä mittaustapa täytä SI-yksiköiden tarkkuutta, mutta antaa mielikuvan mitä tapahtuu."
 
Maaria Vanhatalo-Borgelin:
"Edesmennyt äitini (s. 1920) selitti kukonaskelsanonnan minulle lapsena seuraavasti: Kun aurinko paistaa ikkunasta sisään, siitä muodostuu lattialle ikkunanmuotoinen aurinkoinen "läntti". Kevään edetessä ja päivän pidetessä "läntin"  sektori lattialla laajenee kukonaskeleen verran eli aamupäivällä ikkunasta oikealle ja iltapäivällä ikkunasta vasemmalle."
 
Kari Hokkanen:
"Eräässä ohjelmassa oli kysymys päivän pituudesta kevättä kohti mennessä.
Teillä ei ollut tietoa sanonnan  "päivä on kukon askelen verran pidempi" etymologiasta. Lapsena minulle kerrottiin (olen nyt 65v.) että se johtuu seuraavasta: Kukolla (ja kanoilla) on tapana herätä auringonnousun aikaan. Koska jouluna  aurinko nousee hieman aikaisemmin kuin edellsenä päivänä, kukko ehtii silloin astua askelen tai pari enemmän kuin aikaisemmin."
 
Ja lopuksi vielä Oili Helander-Puranenin kiinnostava - ja hieman pitempi - sähköposti:
 
"Kyllä teillä siellä Helsingissä on sananlaskutkin sekaisin menneet, kun väititte, että vanhan sananlaskun mukaan päivä pitenee kukonaskeleen verran -  ja olitte ymmärtäneet sen tarkoittavan tasaisesti kaikkia alkuvuoden vuorokausia (ihan juhannukseen astiko??!)
 
Ainakin täällä Lounais-Suomessa se on ollut eri muodossa. Jo lapsena muistan mummon ja äidin  (ja yleensäkin erikoisesti naisten) joskus vuodenvaihteen jälkeen, loppiaisen tienoilla (ja toisinaan,  jos sattui aurinko paistamaan, niin jo ennen uutta vuotta) todenneen  " On se päivä jo kukonaskeleen verran pitempi."  Silloin se oli jo alle kouluikäiselle lapsellekin  selvää kieltä. Se oli selvä toteamus siitä, että päivä oli jo sen verran pidentynyt, että sen huomasi. Jos ei ollut paljoa pidempi, niin olipahan edes kukonaskeleen verran! Lauseessa käytettiin vertailumuotoa, ei verbiä.Päivän pituutta siis verrattiin joulua edeltävään vuoden pimeimpään aikaan eli talvipäivän seisaukseen.
 
Vasta myöhemmin aikuisiällä ymmärsin, miksi juuri naiset kiinnittivät asiaan yleisemmin huomiota. Sydäntalvella naisilla oli joka-aamuiset ja -iltaiset navettatyönsä ja monet muut aamurutiinit, mm sukankutomiset, aamiaisen laittamiset....Siis töitä, jotka saatettiin tehdä hämärässäkin  eikä  välttämättä tarvinnut valoja turhaan sytytellä niiden takia. Miehet voivat sydäntalven aikaan (eli vuoden viimeisen ja ensimmäisen viikon) nukkua aamuisin pidempään vastapainona kesän ympäripyöreille työpäiville. Näin ollen heiltä helposti jäi huomaamatta, että päivä oli jo kukonaskeleen verran pitempi. Vastaavasti miehet olivat jo vetäytyneet tupaan puhdetöihin hämärän tullen,  kun naisilla lypsyt ym. iltatoimet navatalla olivat vasta alkamassa. Tokihan  joka päivä navetalle mennessään huomasi, että päivä oli hiukan  pidempi kuin vielä ennen joulua,  kun ei tarvinnut enää lyhtyä/taskulamppua sytyttää.
 
Tässä oli taas oiva esimerkki siitä miten urbanisoitunut ihminen on vieraantunut alkujuuriltaan eikä  enää ymmärrä omaa äidinkieltään. Yhteys on katkennut. Hyvä, että edes uteliaisuudesta haluavat ymmärtää vanhan agraariajan sananlaskujen kieltä.
 
Mitä tulee pähkäilyynne siitä,  kuinka pitkä kukonaskel on viivottimella mitattuna niin se olisi ollut todella helppo tarkistaa. Ei olisi tarvinnut kuin ajaa jonkin pikkukanalan luo ja pyytää isäntää/emäntää hakemaan hetkeksi kukko lumiselle pihalle. Siitä olisi ollut helppo laskea keskimääräinen kukonaskeleen pituus sentteinä. Tai antaa kukon tepastella hetki märin jaloin varastohuoneen lattialla....ellei lunta silloin ollut."
 
Kiitos palautteesta! Nyt tiedämme paremmin mistä kukonaskel tulee ja mitä se tarkoittaa!

To 13.12.2007 @ 13:31admin

Keskustele Prisma Studion viikon kysymyksistä!

Blogi on ollut hiljaa viime kuukausina monenlaisten kiireideni vuoksi, mutta puhalletaampa palstaan taas henkeä: tämä voisi olla hyvä foorumi Prisma Studioon tekemeni Viikon vastausten kommentointiin.

Uudet, viimeinkin YLE-organisaation rattaista ulos pulpahtaneet Prisma Studion nettisivut (www.yle.fi/prisma) ovat toki hyvä tapa lähettää uusia kysymyksiä, mutta siellä ei vastauksia voi kommentoida. Osa vastauksista on varsin yksiselitteisiä, mutta tosiin voi olla useampiakin vastauksia, joita koskevia huomioita olisi kiinnostavaa kuulla ja lukea. Onpa vastauksissa ollut jopa muutamia epätarkkuuksiakin, joita on kommentoitu suoraan toimitukseen. Hyvä niin, mutta tämä julkinen keskustelu tuo nämäkin heti kaikkien luettavaksi ja edelleen kommentoitaviksi.

Tämän viikon kysymys koski sitä, miksi ihmeessä renkaat ovat aina mustia, vaikka ne voisivat luonnollisesti olla - ainakin periaatteessa - minkä värisiä hyvänsä. Vastauksessa (joka on katsottavissa mm. täällä http://ohjelmat.yle.fi/prisma/viikon_vastaus) kerron, että syypää on noki, jota kumiin lisätään, jotta ilmassa oleva otsoni ei rikkoisi kumimateriaalia.

Ensi viikolla on vuorossa joulunajan klassikkokysymys: Kuinka joulupukki ennättää kiertää jouluna kaikki maapallon kiltit lapset? Ruotsalaiskonsultit ennättivät jo kertomaan oman vastauksensa tähän viime viikolla, mutta oma versioni on ruudussa ensi viikolla.

Sitä odottaessa tässä alhaalla on tilaa menneiden kysymysten kommentointiin ja uusien esittämiseen!

Ma 06.08.2007 @ 14:11admin

Yllättävää arvonylennystä tutkimuksille

Kaimani Lindholm otti viime viikolla blogissaan esiin mielenkiintoisen asian: seminaarityön, joka muuttui tutkimukseksi.

Kyseessä oli Helsingin sanomissa julkaistu, rauhanturvaajien stressiongelmia käsitellyt juttu, joka sinällään oli varsin mainio ja kiinnostava. Itse en sitä lukiessani kiinnittänys siihen erikoista huomiota, mutta Lindholm alkoi aiheesta kiinnostuttuaan tonkimaan jutussa mainittua tutkimusta ja huomasi, että tutkimuksen tekijä oli opiskelija ja mainittu tutkimus olikin itse asiassa harjoitustyö. Kuten Lindholm kirjoittaa, "tutkimus" ja "tutkija" saattavat olla täysin päteviä ja asiallisia, mutta yllättävä arvonylennys paitsi antaa väärää tietoa, niin myös hämärtää osaltaan sitä mikä oikeasti on tiedettä.

Valitettavasti samankaltaista arvonylennystä tapahtuu yleisemminkin, kenties ei aivan yhtä räikeästi: graduista kerrotaan kuin isommistakin tutkimuksista ja toisaalta pelkän tittelin perusteella annetut mutu-tyyppiset ajatelmat muuttuvat helposti tutkimuksiksi, tai ainakin sellaisen kuvan jutuista saa.

Myös tohtorinväitöksiä tehtaillaan nykyisin siihen tahtiin, että aiheet saattavat olla hyvinkin rajallisia ja aiheen käsittely varsin pinnallista. Toimittajakollegoille ne ovat kuitenkin oivaa materiaalia, kun lehteen/radioon/televisioon/nettiin kaivataan jotain tiedejuttua. Tuloksena on usein jopa naurettavia tarinoita, joissa toimittaja ei tiedä asiasta mitään ja tutkija (jos häntä on edes haastateltu) kertoo asiasta vain ja ainoastaan oman tutkimuksensa näkökulmasta. Siksi yksi aiheuttaa syöpää ja toinen taas ehkäisee sitä, ja pian roolit ovat päinvastaiset.

Lisäksi sana "tutkimus" voi tarkoitta montaa asiaa. Tieteellisessä mielessä parasta on korkea-arvoisessa kansainvälisessä julkaisussa julkaistu artikkeli, joka on käynyt läpi moninkertaisen kritiikin. Vain harvat tutkimukset pääsevät tälle tasolle, joten valtaosa tutkimuksista julkaistaan pienemmillä foorumeilla ja jotkut jäävät kokonaan julkaisemattakin. Se ei aina tarkoita huonoa laatua, mutta usein kyllä. Osa tutkimuksista on tilaustutkimuksia, joiden tuloksista ei julkisuudessa pahemmin huudella, mutta joista varmasti keskustellaan tutkijoiden kesken konfresseissa. Tutkimuksia luonnollisestikin voidaan tehdä yliopistojen ja korkeakoulujen lisäksi mitä moninaisimmissa tutkimuslaitoksissa tai jopa ihan freelance-pohjalta.

Monasti tutkimuksiksi nimitetään myös erilaisia selvityksiä, analyyseja ja pohdintoja, joita esimerkiksi minä voin tehdä. Voin ryhtyä tutkivaksi journalistiksi, ja selvittää jotain erittäin tieteellisestikin - siis samaan tapaan kuin kuka tahansa tutkijakin tekisi - mutta eipä tekeleeni saisi akateemisen tutkimuksen arvoa. Kun puhutaan tutkimuksesta, pitäisikin täsmentää asiaa tarkemmin, mikä tietystikin koskee koko tutkimuksen aiheesta kertomista, ja mihin yhä lyhyempiä juttuja ja ohjelmia tekemään pyrkivässä mediassa ei aina ole aikaa.

Tutkijoiden esittämät mielipiteet ovat vielä yksi tähän liittyvä asia. On hyvä, että viisaat ihmiset kommentoivat asioita ja on hyvä, että heitä kuunnellaan, mutta mielipiteet ja tutkimukset kannattaa pitää erossa toisistaan samaan tapaan kuin teoriat ja hypoteesit. Hypoteesi on tutkijan esittämä arvaus siitä mitä tapahtuu ja miksi, ja teoriaksi se muuttuu vasta sitten, kun asiaa on tarkemmin tutkittu ja asia on onnistuttu hahmottamaan paremmin esimerkiksi matemaattisen kaavan muotoon. Mielipiteitä meillä kaikilla - myös tutkijoilla - on asioista, joista meillä ei välttämättä ole suoranaista pätevyyttä puhua. Luonnollisesti kaikesta saa ja pitää puhua, eikä asioita saisi aina jättää vain ns. asiantuntijoiden hoidettavaksi, mutta taas rooli pitäisi tuoda selvästi esille.

 No, tällä kertaa blogimerkintä meni taas saarnaamisen puolelle, mutta lopuksi jotain hienoa: Nasan Phoenix (suom. Feenix) pääsi hienosti matkaan. Toivottavasti se onnistuu laskeutumisessaan hieman paremmin kuin sen edeltäjä Mars Polar Lander. Ja sukkulaa valmistellaan parhaillaan lähtöön - laukaisun pitäisi tapahtua keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Endeavour vie avaruusasemalle rahtia ja jälleen uuden palan keskusmastoa. Asema alkaa olla pian valmis!

To 02.08.2007 @ 17:33admin

Vähän ajan päästä toisaalla

Venäläiset laskivat tänään pienoissukellusveneellä Pohjoisnavan kohdalle meren pohjaan titaanista tehdyn Venäjän lipun. Kahden sukellusveneen voimin merenpohjaa planeettamme äärimmäisessä pohjoispisteessä kaluavat naapurimme haluavat löytää todisteita siitä, että laajat merialueet tuolla ylhäällä ovat itse asiassa heidän aluevesiään, mistä luonnollisesti muut pohjoisen maat ovat älähtäneet. Missä määrin matka on tiedettä ja missä määrin politiikkaa, on epäselvää.

Onhan pohjoisten merialueiden  geologia kiinnostavaa ja on luonnollisesti jännittävää tietää ulottuuko Lomonosovin merenalainen vuoristojono Siperian reunalta ylös Pohjoisnavalle, mutta tuskin sen takia pelkästään venäläiset olisivat lähettäneet ydinjäänmurtajaa ja tutkimusalusta suomalaistekoisine sukellusveneineen paikalle. Ilmastonmuutoksen myötä pohjoisen luonnonvarat ovat pian helpommin saatavissa, kun kesäisin jääkerros voi olla lähes kokonaan sulanut ja talvellakin matkanteko voi olla mahdollista. Öljyä saatetaan pian pumpata noilla herkillä alueilla ja merenpohjan mineraalit odottavat poimijoita. Kalastuksen suhteen jo nyt pohjoisessa on lähes jatkuvasti kahnausta Norjan ja Venäjän välillä. Taloudellisesti alueet ovat erittäin kiinnostavia – ja tässä tietysti on suurin syy "tutkimusmatkaan".

Samanlaista vedätystä on tulossa tulevaisuudessa myös muualla: ainakin Kuussa, mistä metalleja ja kaivannaisia voidaan tuoda aikanaan Maahan, kun täällä kaivokset ehtyvät tai kysyntä kasvaa niiden tuotantoa suuremmaksi. Jos fuusiovoima ottaa tuulta purjeisiinsa, on aurinkotuulen mukana Kuun pinnalle vuosimiljardien aikana kerääntynyt Helium-3 kallisarvoinen aine, sillä maapallolta sitä on vaikea löytää. Se voisi olla tulevaisuuden öljyä.

Nykyisen YK:n ulkoavaruussopimuksen mukaan Kuu on kaikkien yhteinen ja demilitarisoitu samaan tapaan kuin Etelämanner, eikä kukaan voi esittää siitä vaatimuksia. Koska kukaan ei voi jakaa Kuun pinnasta plänttejä eri valtioille, eikä mikään maapallon valtio pysty esittämään maantieteellisiä syitä Kuun omistamiselle, tulee tilanne olemaan varmasti anarkistinen, ellei minkäänlaista sopimista pystytä tekemään. Käytännössä siis se, joka ensinnä paikalle ehtii, voi hyödyntää Kuun rikkauksia sen minkä ennättää, ja parhaimmillaan/pahimmillaan valloittamaan itselleen isojakin alueita. Sama pätee muihin taivaankappaleisiin: pikkuplaneetat, asteroidit ja eri kokoiset meteorit ovat parhaimmillaan jättimäisen kokoisia metallikimpaleita, jotka voitaisiin pilkkoa ja lennättää Maahan tai avaruudessa oleviin tehtaisiin.

Suurin ero maapallon pinnalla oleviin luonnonvaroihin verrattuna on onneksi se, että aurinkokunnassa tavaraa riittää. Silloin yksi pohjoisnapa ei enää merkitse mitään, kun pikkuplaneetoista saataisiin helpostikin materiaalia saman verran kuin on ollut kaikkien maapallon kaivosten yhteistuotanto koko historian aikana. Öljyä avaruudesta tuskin kuitenkaan löytyy, mutta tuskin enää tuolloin kukaan tätä tököttiä haluaisikaan.
 
Mitä tulee vielä tähän pohjoisnapamatkaan, niin onhan mukana siinä myös puhtaan seikkailullinen puolensa, mikä tekee siitä jännittävän. Vaikka maapallon pintaa ja merten syvänteitä on koluttu vuosisatojen ajan, on edelleen muutamia tällaisia paikkoja, missä ei olla käyty. Se, että merenpohja Pohjoisnavan alla on olemassa, on sinällään hyvä syy mennä käymään siellä. Samalla sen geologiaa on hyvä tutkia, sillä merten pohjia tunnetaan vielä aivan liian vähän. Samalla pieni joukko retkikuntaa tukevia raharikkaita, kuten ruotsalainen lääkepohatta Frederik Paulsen, pääsee mukaan huimalle keikalle. Paulsen oli – tai on parhaillaan – mukana toisessa piensukellusveneistä, jotka painuivat meren pohjaan yli neljän kilometrin syvyyteen.
 
Aikanaan Neuvostoliitto oli aktiivinen pohjoisten ja eteläisten napa-alueiden tutkija (varmasti suurelta osin suurvaltapoliittisista syistä), jolloin sikäläiset tutkijat saivat kerättyä paljon kiinnostavaa tietoa noista alueista. Ja myös toimimisesta äärimmäisissä arktisissa ja antrarktisissa olosuhteissa. Toivottavasti tämä tutkimusmatka tuo Venäjän taas mukaan tähän tutkimukselliseen perheeseen, johon Suomikin kuuluu. Parhaillaan suomalaistutkijoiden joukko on Kinnvikan asemalla Huippuvuorilla ja tätä pohjoismaista asemaa ollaankin herättämässä uudelleen toimintaan 50 vuoden hiljaiselon jälkeen.

Ke 01.08.2007 @ 08:47admin

Paljonko on paljon?

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi kuinka monen jääkarhun verran sinivalas painaa? Tai kuinka monta maratonia Kiinan muuria pitkin voisi juosta? Päivän linkkivinkki vie nettisivulle, joka muuntaa kummallisia mittayksiköitä vieläkin kummallisemmiksi.
 
Metrien ja tuumien sekä paunojen ja kilojen muuntaminen toisiksi on tylsää, mutta www.weirdconverter.com -nettisivulle koottujen muuntoyksiköiden avulla pituuksien, painojen ja mittojen muuntaminen on erittäin kiinnostavaa. Ei vain siksi, että tarjolla olevat mittayksiköt ovat kummallisia, vaan myös siksi, että niiden avulla voi hyvin suhteuttaa asioita. Huomaan itsekin syyllistyväni yhä useammin siihen, että tiedän kuinka suuri jonkin asia on ja kuinka suuri on jokin toinen asia, mutta itse asiassa näiden välinen suuruusero ei olekaan ihan selvä. Mitä isommista asioista on kyse, sitä hatarammaksi suuruusluokan näppituntuma menee. Esimerkiksi A380 jättijumbolentokone: painaako se enemmän vai vähemmän kuin alussa mainittu sinivalas, maailman suurin eläin?
 
No, tämän voi käydä katsomassa tuolta mainiolta nettisivulta. Jääkarhuja sinivalaan vastapainoksi puntariin täytyy kuitenkin laittaa 353,5 ja Kiinan muuri on liki 152:n maratonin mittainen.

Ti 31.07.2007 @ 11:11admin

Pilviä ja paljon muuta (ilman lupamaksua!)

Sopivasti ennen kesää julkaistu Pilvibongarin käsikirja on ollut kovasti esillä viime aikoina, eikä syyttä. Opukseen on koottu mukavasti luettavaan pakettiin paljon asiaa pilvistä ja ilmakehän ilmiöistä, joten voin myös osaltani suositella sitä kaikille vähänkin luonnosta ja taivaasta kiinnostuneille. Samalla kuitenkin usutan lukemaan lisää...
 
Pilvet ja kaikenkarvaiset ilmiöt taivaalla niin tässä lähellä ilmaehässä kuin kauempana avaruudessa ovat kiehtoneet minua aina, enkä osaa edes laskea kuinka pitkään olen yksinkertaisesti vain tuijottanut taivaalle. Yhä edelleen katson lähes aina rakennuksesta ulos astuessani ylöspäin ja taas lentokoneessa matkatessa parasta viihdettä on seurata mitä alapuolella tapahtuu. Pilvet kun ovat niin erilaisia yläilmoista katsottuna, etenkin kun sieltä pystyy näkemään eri pilvikerrokset ja niiden muuttumisen matkan kuluessa, kun kone lentää matalapaineiden ja korkeapaineiden välillä sekä toisinaan jopa mantereiden ja ilmastotyyppien välillä.
 
Pilvet kertovat maapallosta ja sen toiminnasta, ja ainakin itse en niitä katsoessani voi olla ajattelematta (taas kerran) Maata planeettana. Avaruuslentäjät jaksavat myös ylistää pilvien ja Maan pinnan sekä ilmakehän ilmiöitä, jotka kiertoradaltakin katsottuna ovat lähes maagisia.
 
Avaruudellinen yhteys tuo mieleen myös muut planeetat, sillä pilviä ei suinkaan ole vain maapallolla. Naapurimme Venus on paksun pilvikerroksen peitossa ja Marsin pinnalta ylöspäin katsovat kulkijat ovat kuvanneet ohuita jääkidepilviä punertavalla taivaalla. Jättiläisplaneettojen näkyvä pinta on erilaisten pilvimuodostelmien yläkerroksia, joita sitten eri leveysasteilla puhaltavat tuulet muokkaavat. Kerrosten välissä on pyörteitä ja toisinaan tasaiseen viirumaiseen pilvipintaan ilmestyy suuria pyörteitä, joista tunnetuin on Jupiterin suuri punainen pilkku - satoja vuosia jo puhaltanut matalapaine. Saturnuksen kuun Titanin kaasukehässä on samoin pilviä, jotka olemukseltaan ovat kuin pakastetun maapallon vastaavia. Näitä pilviä, kuin myös Saturnuksen pilvipintaa, voi ihastella mainiosti Cassini-luotaimen nettisivuilla,  jotka löytyvät osoitteesta saturn.jpl.nasa.gov/multimedia/index.cfm. Eräs Marsin lukuisista pilvikuvista on  puolestaan täällä www.jpl.nasa.gov/missions/mer/images.cfmja Venuksen pilviä mm. täällä www.esa.int/esa-mmg/mmg.pl.
 
Pilvibongarin käsikirjan jälkeen - tai sen sijaan tai lisäksi - kannattaa etsiä käsiin myös Ursan klassikko Ilmakehän valot ja värit, joka kertoo taivaalla näkyvistä ilmiöistä laajemmin. Mainio pikakurssi pilvimaailmaan oli myös kesän alla ilmestyneessä Tiede-lehden numerossa 5, jossa YLEn meteorologi Seija Paasonen kirjoitti aiheesta. Ja samoin YLEn radiokanavilta tuttu Timo Leponiemi, tähti-, pilvi- ja myrskyharrastaja hänkin, on koonnut nettiin pikakurssin pilvistä: www.sci.fi/~fmbb/storms/clouds.htm.
 
Ja lopuksi vielä muutama muu pilvilinkki:

Sivut

Tieteen stiiknafuuliaa

Jari Mäkinen on vapaa tiedetoimittaja ja keskenkeittoinen tähtitieteilijä, joka on ollut varsin läheisesti tekemisissä YLEn kanssa 1980-luvun lopulta alkaen (jopa ihan työssä vuosien ajan) - ensin radiossa, sitten televisiossa ja sitten molemmissa. Tässä blogissa hän käsittelee tiedettä omasta näkökulmastaan ja se on suunnattuna hyvin usein ulos avaruuteen, tai ainakin ylöspäin. Tällä haavaa hän asustaa ulkomailla ja tekee silloin tällöin juttuja Prisma Studioon ja Tiedeykköseen.

Blogiarkisto

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu