Pekka Gronow

Kjell Westö, Astoria ja Andania

Kjell Westön kirjoissa musiikilla on aina ollut tärkeä sija. Werner Skrake oli mukana todistamassa rock and rollin syntyhetkiä Clevelandissa, kun Alan Freedin Moondog Coronation Ball vieraili kaupungissa vuonna 1952. Uudessa romaanissa seurataan jazzin tuloa Helsinkiin 1926, kun ravintola Oprikselle ilmestyy mustan jazzpianistin Jonesyn johtama kokoonpano.

Westö kertoo, kuinka amerikansuomalaisia siirtolaisia vanhaan maahan kuljettanut s/s Aurora tuo mukanaan oikean jazzorkesterin nimeltä Aurora Premier Brass Band. Orkesterissa soittavat Jonesyn lisäksi klarinetisti Theodore ”Theo” Kossloffsky ja Wisconsinissa syntynyt trumpetisti Timothy ”Little Timmy” Timonen. Opriksella soittaa Monsieur Francoisin johtama Valencia, jonka ohjelmisto on hillittyä salonkijazzia. Pian Astorian orkesteri kiinnitetään ravintolaan kakkosbändiksi ja hot jazz on saapunut Helsinkiin. Ravintolasta tulee kaupungin muusikoiden pyhiinvaelluspaikka, ja naiset kilpailevat siitä, kuka saa kantaa Timosen trumpettikoteloa.

Jälkisanoissaan Westö varoittaa lukijoitaan, ettei elämä Opriksella todellisuudessa ollut niin kiihkeää kuin romaanissa, eikä Monsieur Francois koskaan johtanut Valencia-nimistä orkesteria. Mutta Opris oli kyllä olemassa, ja vuonna 1926 sinne saapui Andania-nimisen siirtolaislaivan orkesteri. Timmy Timosen esikuva on aivan ilmeisesti Quincyssa, Massachusettsissa syntynyt saksofonisti Wilfred ”Tommy” Tuomikoski, jonka monien muusikoiden mukaan toi improvisoinnin Suomeen. Kaiken lisäksi hänen kerrotaan olleen melkoinen naisten mies.

Monsieur Francois oli myös todellinen henkilö: hän oli George de Godzinskyn isä. Valencia oli todellinen orkesteri, ja sen ohjelmistokin on kuvattu suunnilleen siihen tapaan mitä Pekka Jalkasen väitöskirjassa ”Alaska, Bombay ja Billy Boy” kerrotaan aikakauden salonkijazz-orkestereiden ohjelmistosta. Opriksella soittanut orkesteri, johon Tommy Tuomikoski siirtyi, oli kuitenkin Klaus Salmen johtama Ramblers – minkä Westö tietysti hyvin tietää.

Jonesylla ei ole esikuvaa, sillä syrjäisessä Suomessa ei ennen toista maailmansotaa vieraillut pitempään yhtään mustaa amerikkalaista muusikkoa. Westön kuvaamia tilanteita löytyi kyllä Pariisista, Berliinistä ja jopa Prahasta, jossa pianisti Joe Turner soitti Jan Siman orkesterissa. Luutnantti Jim Europen Hellfighters Band on historiaa. Faktaa on myös Helsingissä vieraillut Britannian laivaston soittokunta, jonka ohjelmistossa oli Alexander’s ragtime band – näin ovat Malmstenin veljekset todistaneet. Sen sijaan on erittäin epätodennäköistä, että kolme mustaa amerikkalaista sotilasmuusikkoa Hellfighters Bandista olisi 1920-luvulla palkattu englantilaiseen soittokuntaan.

Suomalaiset muusikot kuuntelivat jo 1920-luvulla Louis Armstrongin levyjä, vaikka onkin pyhäinhäväistystä väittää, että Auroran soittokunnan St Louis blues oli parempi kuin Okeh-levymerkillä ilmestynyt Louis Armstrongin tulkinta. Armstrong tosin äänitti tämän kappaleen vasta vuonna 1929, joten Misja Rothmannin kokoelmassa on täytynyt olla jokin muu esitys. Suomeen Okeh-levytykset saapuivat yleensä saksalaisina Odeon-painoksina, mutta voihan olla, että Allu Kajander oli tuonut amerikkalaisen levyn mukanaan retkiltään…

Tekijänoikeutta Britanniassa: Gowersin mietintö valmis

0 kommenttia

Gowers Review of Intellectual Property, Ison-Britannian valtionvarainministeriön tilaama komiteamietintö immateriaalioikeuksista on valmistunut 6.12.2006. Suurta ennakkokiinnostusta herättänyt mietintö käsittelee patenttioikeuden ja tekijänoikeuden uudistamista. Työlistalla oli mm kysymys äänitteiden suoja-ajan mahdollisesta pidentämisestä 95 vuoteen.

Mietinnön taustalla on immateriaalioikeuksien kasvava taloudellinen merkitys. Tätä kuvastaa mm se, että maksimirangaistus näihin liittyvistä rikoksista ehdotetaan nostettavaksi kymmeneen vuoteen vankeutta. Tämä on aika reipas korotus, Suomessa yläraja on kaksi vuotta.

Samalla komitea toteaa kuitenkin, että immateriaalioikeudet ovat kasvaneet niin monimutkaisiksi, että niistä on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Lailla on kielletty sellaisiakin asioita joista ei ole mitään todellista haittaa kenellekään. Niinpä komitea ehdottaa eräitä hallinnollisia käytäntöjä (lähinnä patenttien alalla) yksinkertaistettavaksi sekä teosten vapaan käytön aluetta laajennettavaksi.

Osa ehdotetuista muutoksista on Suomessa toteutettu jo aikaisemmin. Meillä yksityinen kopiointi on aina ollut selkeästi sallittua. Kirjasto- ja arkistokäyttöä laajennettiin tämän vuoden alussa.

Tekijänoikeuden kannalta merkittävin uudistus on ehdotus ns ”orpojen” teosten vapaasta käytöstä. On olemassa suuri määrä lain suojaamia teoksia, joiden oikeudenomistajaa ei pystytä jäljittämään. Esimerkiksi Hiski Salomaan ”Lännen lokarin” nykyistä oikeudenomistajaa ei tunneta. Näitä teoksia ei ankarasti ottaen saa käyttää mitenkään. Suomessa asiaa koskeva ehdotus oli mukana hallituksen esityksessä tekijänoikeuslain muuttamiseksi pari vuotta sitten, mutta se kaatui silloin keskeisten intressijärjestöjen vastustukseen. Nyt Gowersin komitea ehdottaa, että Iso-Britannia tuo asian pikaisesti EU-käsittelyyn.

Ehdotus äänitteiden suoja-ajan nostamiseksi 50 vuodesta 95 vuoteen tyrmätään kokonaan. Komitea katsoo, että muutoksen puolesta esitetyt argumentit ovat heppoisia ja toteennäyttämättömiä, ja suojan pidentämisestä olisi selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Merkittävää asiassa on myös se, että komitea on teettänyt Cambridgen yliopiston tutkijoilla puolueettoman selvityksen muutoksen mahdollisista vaikutuksista. Tämä on aivan uutta tekijänoikeuden alalla. Niin kauan kuin olen asiaa harrastanut, lainsäätäjät ovat aina tyytyneet intressitahojen tekemiin selvityksiin, jotka lievästi sanoen eivät ole puolueettomia.

Mietinnön liitteenä oleva Review of the Economic Evidence Relating to an Extension of the Term of Copyright in Sound Recordings on tiivistä tekstiä, ja sen keskeiset tulokset voidaan esittää seuraavasti:

1. Suoja-aikojen taannehtivalla pidentämisellä ei ole kansantalouden eikä luovuuden kannalta mitään myönteisiä vaikutuksia.
2. Suoja-aikojen pidentäminen siten, että tulevaisuudessa tuotetut teokset saisivat nykyistä pidemmän suojan, lisäisi äänitetuotannon kansantaloudellista arvoa noin yhden prosentin.
3. Äänilevyteollisuuden kannalta pidennys merkitsisi noin kahden prosentin lisäystä tuloihin. mutta sen jakautumisesta eri tahojen kesken ei ole tietoa.
4. Kuluttajien kannalta pidennyksellä olisi huomattavasti suurempi kielteinen vaikutus, kun vanhojen äänitteiden käyttö vaikeutuisi.
5. Vaihtotaseen kannalta pidennyksellä olisi huomattava kielteinen vaikutus, kun Britannia joutuisi noudattamaan Yhdysvaltain pitkiä suoja-aikoja.
6. Suoja-aikojen pidennykset ovat peruuttamattomia. Lakiteknisistä syistä suoja-aikoja on erittäin vaikea lyhentää myöhemmin, vaikka tämä osoittautuisi myöhemmin aiheelliseksi. Tästä syystä pidennyksiin pitäisi aina olla erittäin vahvat perustelut. Nyt ei ole.

Mietinnön koko teksti liitteineen on luettavissa komitean nettisivuilta. Lukija voi vain kysyä, missä nämä herrat olivat silloin, kun Britannia ja Suomi kymmenen vuotta sitten päättivät ns tekijöiden suoja-aikojen pidentämisestä 70 vuoteen. Kaikki yllä esitetyt argumentit pätevät myös tähän.

Suomessa kiistellään parhaillaan kännykkätelevision tekijänoikeuksista. Argumentteja on esitetty puolin ja toisin. Onkohan tästäkään asiasta tehty minkäänlaista puolueetonta taloudellista selvitystä?

Tekijänoikeutta Shanghaissa 1935

0 kommenttia

Törmäsin hiljattain kiinalaiseen kollegaan, joka on tutkinut äänilevyteollisuuden ja radioasemien välistä oikeusjuttua Shanghaissa vuonna 1935. Puhumme nyt ajasta ennen Maoa. Kiinan suurissa teollisuuskaupungeissa oli 1930-luvulla vilkas huvielämä. Maassa oli 89 kaupallista radioasemaa, kukoistava elokuvateollisuus ja kolme suurta levy-yhtiötä. Radiossa esiintyvät laulajat olivat kansan suosikkeja, ja levy-yhtiöt toimittivat radioasemille innokkaasti uusia tuotteitaan.

Kesäkuussa 1935 Kiinan EMI:n toimitusjohtaja H. L. Wilson lähetti kaikille kiinalaisille radioasemille kirjeen, jonka sisältö on syytä toistaa. Samanlaista kirjeenvaihtoa tekijänoikeuteen liittyvissä asioissa käydään nykyisinkin. Toimintaa kutsutaan nimellä ”agenda-setting”, asian nostaminen esityslistalle. Aina pitää vaatia, niin ainakin syntyy keskustelua.

EMI vaati, että kaikkien Kiinan radioasemien tulisi 1.6.1935 lähtien maksaa yhtiölle sata Yhdysvaltain dollaria kuukausittain korvauksena levyjen soitosta, koska sama käytäntö oli jo voimassa kaikkialla Euroopassa ja Amerikassa (!). Lisäksi yhtiö vaati, että

1. Radioasemat saisivat soittaa vain levy-yhtiön valitsemia levyjä.
2. Radioasemien on hankittaessa maksettava levyistä täysi vähittäishinta.
3. Levyjen soitto tulisi rajoittaa enintään kolmeen tuntiin päivässä.
4. Mitään levyä ei saa soittaa enemmän kuin kerran päivässä ensimmäisellä viikolla julkaisemisen jälkeen, ja sen jälkeen kerran vain viikossa.
5. Kuuluttajan on joka esityksen jälkeen ilmoitettava levymerkki ja numero.
6. Jos levy on kulunut, levy-yhtiö voi vaatia sen palautettavaksi.

(Julkaistu teoksessa Jiu Zhongguo De Shanghai Guangbo Shiye, Beijing 1985)

Kiinalainen tuomioistuin totesi varsin nopeasti, että levy-yhtiön vaatimuksille ei ollut maan lakien mukaan minkäänlaisia perusteita. Samanlaisia kirjeitä lähettiin ilmeisesti radioasemille joka puolella maailmaa, mutta muualla niiden sisältöä ei ole julkistettu. Toisin kuin väitettiin, yksikään maailman maa ei silloin vielä ollut hyväksynyt kaikkia esitettyjä vaatimuksia, vaikka Britanniassa levyteollisuus olikin vuonna 1934 voittanut BBC:tä vastaan käymänsä oikeusjutun. Britanniassa radioasemien oikeus soittaa levyjä oli 1970-luvulle saakka rajoitettu tiettyyn tuntimäärään päivittäin, ns. ”needle-time”. Tuomio perustui vuoden 1911 tekijänoikeuslakiin, eli säännöksiin ajalta ennen radion keksimistä.

Suurin osa vaatimuksista ei ole tähän päivään mennessä mennyt läpi missään, vaikka useimpien maiden radioasemat maksavatkin nykyisin radiosoitosta korvauksia. Suomessa Gramex-korvauksia on maksettu vuodesta 1961, eli 26 vuotta kestäneen kampanjan tuloksena.

Esimerkin vuoksi voisi myös nostaa esiin ohjeet, jotka Nankingin hallituksen liikenne- ja viestintäministeriö 1930-luvulla antoi maassa toimiville radioasemille. Tätä voitaisiin Suomessakin soveltaa seuraavalla toimilupakierroksella:

1. Radioasemalla on oltava selkeä ja oikeudenmukainen tavoite
2. Ei saa uhata yleistä turvallisuutta
3. Pitää toteuttaa kuomintang- puolueen päämääriä
4. Ei saa lähettää epäsiveellistä ohjelmaa
5. Ei saa lähettää loitsuja eikä henkien manausta
6. Ei saa toimia vastoin tieteellisiä periaatteita

(Zhengli guangbo jiemu zhi banfa, Yule zhoubao, heinäkuu 1935)

Ei sentään 95 vuotta ?

2 kommenttia

Syksyn odotetuin kirja tekijänoikeuden alalla on varmasti Gowers Review, Ison-Britannian valtionvarainministeriön asettaman komitean mietintö. Andrew Gowersin johdolla istuneen komitean tehtävänä on käydä läpi ajankohtaisia kysymyksiä immateriaalioikeuksien alalta, sekä patenttioikeuksista että tekijänoikeuksista. Mietinnön odotetaan valmistuvan joulukuun 13 päivään mennessä, ja BBC on jo vuodattanut siitä tietoja.

Musiikkilehdistössä eniten huomiota on aiheuttanut äänilevyteollisuuden vaatimus suoja-aikojen pidentämisestä nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen. Kampanjan keulakuvana on ollut Sir Cliff Richard, jonka ensimmäiset levyt ovat juuri vapautumassa. Miten Sir Cliff selviää eläkevuosistaan, jos hän ei enää saa royaltya levyjensä myynnistä? Yhdysvalloissa vastaava pidennys on toteutettu toistakymmentä vuotta sitten, ja sen haitat ovat myös yleisesti tiedossa: käytännössä levy-yhtiöt eivät julkaise uudelleen yli 50 vuotta vanhoja levyjä, mutta eivät myöskään halua antaa kenellekään muulle lupaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kukaan ei edes tiedä, kenelle oikeudet kuuluvat, jos alkuperäinen pikkuyhtiö on mennyt konkurssiin vuosia sitten.

Ennakkotietojen mukaan Gowersin komitea ei siis tule ehdottamaan suoja-aikojen pidennystä. Perusteluita emme vielä ole nähneet, mutta ne ilmestynevät joulukuun aikana komitean nettisivuille. Mietintö voi muutenkin olla kiinnostavaa luettavaa. Vaikka kysymys on Ison Britannian asioista, mietinnön vaikutukset heijastuvat laajemmalle. Jos pidennys olisi mennyt läpi komiteassa ja saanut sen jälkeen parlamentin hyväksymisen, ei olisi kestänyt montakaan vuotta ennen kuin asia olisi nostettu esiin EU:ssa ja Suomessa.

Eikä asiaa ole lopullisesti haudattu nytkään. Viimeistään vuona 2013 joudumme taas murehtimaan, miten Beatlesien perilliset pärjäävät, kun All my loving vapautuu…

Nettirikolliset putkassa

0 kommenttia

Kuvitellaan, että olet menossa lomamatkalle Yhdysvaltoihin. Kennedyn lentokentällä sinut poimitaan sivuun passintarkastuksesta ja sinulle kerrotaan, että olet etsintäkuulutettu Kaliforniassa, koska olet laittanut blogiisi Mikki Hiiren kuvan ilman lupaa. Ennen kuin huomaatkaan, olet pidätyssellissä odottamassa passitusta Kaliforniaan ja yrität epätoivoisesti tavoittaa asianajajaasi Allie McBealia …

Tämä on fantasiaa, mutta juuri näin tapahtui kahdelle brittiläisen verkkopeliyhtiön johtajalle lomamatkalla Yhdysvalloissa. Juttu on lyhykäisyydessään seuraava.

Kuten tiedetään, internetissä pelattavat uhkapelit ovat joissakin maissa laillisia ja toisissa taas eivät, Tässä ei oteta kantaa siihen kumpi on oikein, riittää kun muistamme että Suomen valtio ja Ahvenanmaan maakuntakin ovat asiassa eri linjoilla. Joka tapauksessa rahapelit ovat Isossa-Britanniassa laillisia mutta laittomia monissa Yhdysvaltain osavaltioissa, esimerkiksi Louisianassa.

Louisianan viranomaiset ovat vaatineet, että ulkomaisten peliyhtiöiden on kieltäydyttävä ottamasta vastaan louisianalaisia asiakkaita. Jotkut ovat näin tehneetkin, tai ainakin laittaneet nettisivuilleen tätä koskevan varoituksen. Eräs brittiläinen peliyhtiö ei laittanut.

Louisianan veroviraston tarkastajat asettuivat motelliin osavaltion syrjäisessä piirikunnassa, jossa on oikein kärttyisiä tuomari. He pelasivat huoneessaan brittiyhtiön rahapelejä ja jättivät sen jälkeen yhtiötä koskevan haasteen paikalliseen tuomioistuimeen. Johtajien nimet saatiin Ison-Britannian yhtiörekisteristä. Tuomari haastoi miehet oikeuteen, koska he olivat osallisia piirikunnassa tehtyyn rikokseen, ja päätti etsintäkuuluttaa heidät, kun he eivät saapuneet määräajassa paikalle. Kennedyn lentokentällä johtajia odotti ikävä yllätys.

Kun viimeksi seurasin asiaa, sitä käsiteltiin New Yorkin osavaltion tuomioistuimessa. Pointtina oli se, että vaikka toiminta oli Louisianassa kiellettyä, tällaisesta rikoksesta epäiltyä ei voisi luovuttaa osavaltiosta toiseen. Luultavasti miehet ovat jo kotona Middlesexissä. Hyvä etteivät aikoneet New Orleansiin. En tiedä miten juttu päättyy, eikä sillä oikeastaan ole väliäkään.

Näin ei voisi käydä Suomessa. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen johtajien ei tarvitse pelätä, että heidät napataan kiinni Helsingin pörssiklubilta, jos he uskaltautuvat sinne lounaalle. Yhdysvalloissa ei olla näin herkkänahkaisia, ja internetin kansainvälistymisellä voikin olla mielenkiintoisia seurauksia.

William Yeats on kuollut

2 kommenttia

“He disappeared in the dead of winter:
The brooks were frozen, the airports almost deserted,
And snow disfigured the public statues;
The mercury sank in the mouth of the dying day.
What instruments we have agree
The day of his death was a dark cold day.”

William Butler Yeats on kuollut, tarkemmin sanottuna vuonna 1939. Muistan sen W. H. Audenin runosta ”In memory of W. B. Yeats”, joka on varmaankin hienoin englannin kielellä kirjoitettu muistoruno.

Sen sijaan en muistanut, että Yeats sai kirjallisuuden Nobelin palkinnon vuonna 1923. Törmäsin tietoon tarkistaessani erästä muuta yksityiskohtaa ja sain aiheen pohtia tarkemmin palkinnon historiaa. Nobel-säätiön kotisivuilla on hakemisto palkinnon saajista ja heidän tuotannostaan, tietokannasta löytyvät jopa kiitospuheet, joita saajat ovat esittäneet jakotilaisuudessa.

William Butler Yeats (1865-1939) oli irlantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Hänen runoutensa on yhä elävää. Näytelmistä en ole yhtä varma. Vuosien mittaan aihepiiri liukui irlantilaisista legendoista spiritismiin. Suomessakin niitä on esitetty. Radioteatteri lähetti vuonna 1956 Eugen Terttulan ohjauksena kuunnelmasovituksen näytelmästä Kuninkaan kynnys (The King’s Treshold, 1904), ja vuonna 1967 esitettiin Mikko Majanlahden ohjaama Sanat ikkunanpuitteissa. Olisiko näytelmää esitetty silloin Tampereen työväen teatterissa, kun mukana rooleissa ovat Sylvi Salonen ja Maija-Liisa Majanlahti.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajien lista on opettavaista luettavaa, vaikka en ole varma kertooko se minun sivistymättömyydestäni vai kirjallisten makujen muutoksista. Käsi sydämelle, kuinka monella on hyllyssään Sully Prudhommen teoksia? Hän sai palkinnon 1901, mahdollisesti teoksesta ”Kukkien vallankumous”. Kenellä on iltalukemisenaan Giosuè Carduccin (1906) tai Wladyslaw Reymontin (1924) tuotanto?

Keskimäärin ottaen palkittujen tuotanto on kuitenkin kestänyt aikaa hyvin. Varhaisvuosilta Rudyard Kipling (1907) ja Henryk Sienkiewicz (1905) ovat päässeet Hollywoodiin asti. Muita palkittuja voi peilata vaikkapa Radioteatterin ohjelmistoa vastaan. Pohjoismaiset kirjailijat ovat nauttineet palkintojen jaossa kotikenttäetua. Björnstjerne Björnson (1903) ei ole hirmuisen tunnettu Suomessa, hänet muistetaan lähinnä Norjan kansallislaulun ja monien Griegin sävellysten runoilijana. Björnson oli kuitenkin aikanaan merkittävä näytelmäkirjailija, ja Norjassa hänen patsaansa seisoo kansallisteatterin edessä Ibsenin rinnalla. ”Uusi viini kukkii” esitettiin Radioteatterissa 1951. Äänitettä ei ole tallella, Ture Juntun kuunnelmasovitus on säilynyt käsikirjoituksena. Siihen aikaan sovitettiin usein klassikoita. Enemmän yllätyin, kun huomasin että Radioteatern on tehnyt sen uudelleen vielä 1970 Lisbeth Landefortin ohjauksena. Ehkä pitäisi päivittää oma arvio Björnsonista.

Kaiken kaikkiaan monet 1900-luvun ensimmäisen neljänneksen palkituista löytyvät Radioteatterin ohjelmistosta. Björnsonin ohella suomalaiset radiokuuntelijat ovat tutustuneet Maeterlinckin, Hauptmannin, Tagoren, Hamsunin, Francen ja Yeatsin teoksiin. Maeterlinckin Monna Vannasta on uskomaton äänite vuodelta 1950, päärooleissa Elli Tompuri ja Tauno Palo. G. B. Shaw’n tuotannosta radiossa olen kirjoittanut ennenkin.

1930-luvun palkitut alkava olla kauttaaltaan tuttuja: Sinclair Lewis, Eugene O’Neill, John Galsworthy, Pearl Buck, Ivan Bunin, Frans Emil Sillanpää. Luigi Pirandello palkittiin 1934, Ritva Arvelo löysi hänet Suomeen 30 vuotta myöhemmin (Mies, kukka suussa esitettiin Radioteatterissa 1963).

Näiden takana ovat sitten ne nimet Grazia Deleddasta Odisseas Elitisiin, joiden lukeminen ei synnytä minkäänlaista muistikuvaa – häpeä tunnustaa. Karmela Belinki teki vuonna 1996 kaikista unohdetuista nobelisteista mainion ohjelmasarjan. toivottavasti se ei jää unohduksiin arkistoon.

Rakastan sinua 318 kertaa

0 kommenttia

Vuonna 1864 nuori Edvard Grieg oli opiskelemassa Kööpenhaminassa. Muun lukemisen puutteessa hän hankki Hans Christian Andersenin kootut teokset (15 osaa) ja löysi sieltä runosyklin ”Hjertets melodier”, joka innoitti häntä. Edvard oli rakastunut serkkuunsa, laulajatar Nina Hagerupiin ja sävelsi runon kihlajaislahjaksi Ninalle. Näin syntyi Griegin opus 5, ”Hjertets melodier”, jonka toinen laulu on ”Jeg elsker dig”, op.5 no.2.:

Min Tankes Tanke ene Du er vorden,
Du er mit Hjertes förste Kärlighet,
Jeg elsker Dig, som Ingen her paa Jorden,
Jeg elsker Dig, Jeg elsker Dig,
Jeg elsker Dig i Tid og Evighed!
Jeg elsker Dig i Tid og Evighed!
(tanskan kielen erikoismerkit muutettu skandeiksi)

”Jeg elsker Dig” oli hyvä kihlajaislahja. 1800-luvun loppuun mennessä nuottia oli jo myyty 60,000 kappaletta. Avioliitostakin tuli onnellinen, vaikka kerrotaan, että kun Ninalta vanhoilla päivillä kysyttiin, mitä hän oli pitänyt lahjastaan, rouva oli vastannut happamasti ”Edvard kyllä omisti sen itselleen”.

Tarina on niin hyvä, että siinä on ainekset Hollywood-filmiin. Vuonna 1944 Robert Wright ja George Forrest kirjoittivat musikaalin "Song of Norway”, jota esitettiin Broadwaylla 860 kertaa. Tarinassa Grieg on Grieg, mutta rakastetusta on tehty eksoottinen laulajatar Luisa Giovanni. Musikaalin pohjalta tehtiin vielä 1970 samanniminen laajakangaselokuva. Tavoitteena oli saada aikaan Norjaan sijoitettu ”Sound of Music”, mutta tällä kertaa menestys oli heikko.

”Jeg esker dig” on luultavasti eniten levytetty pohjoismainen Lied. Laulun suosioon on vaikuttanut se, että se soveltuu yhtä hyvin nais- ja miesäänille. Griegin toisesta ”superhitistä”, ”Solveigin laulusta” ei löydy kuin muutama miesäänen levyttämä tulkinta. ”Jeg elsker dig” onkin ainoa teos, jonka Aino Ackté, Frank Sinatra, Richard Tauber, Bing Crosby, Mario Lanza, Julia Migenes ja Jose Carreras ovat kaikki levyttäneet. Muita suomalaisia tulkitsijoita ovat olleet mm Matti Salminen, Monica Groop, Mauno Kuusisto, Soile Isokoski ja Hillevi Martinpelto. Yleisradion äänilevystössä teoksesta löytyy 163 esitystä.

Norjalainen tutkija, Stavangerissa toimivan Norsk lydinstituttin johtaja Per Dahl on löytänyt laulusta kaikkiaan 318 levytettyä tulkintaa vuosilta 1899 – 2002. Dahl on myös analysoinut ne yksityiskohtaisesti ja selvittänyt, millä tavoin eri laulajien tulkinnat poikkeavat toisistaan. Tieteellisenä ongelmana tutkimusasetelma on itsestään selvä, mutta käytännössä vastaavanlaista tutkimusta ei ole musiikkitieteessä sanottavasti tehty. Esittävän taiteen tutkimus on vielä alkuviivoilla.

Dahl löytää Griegin laulun tulkinnoista kaksi suurta kehityslinjaa. Klassiseen konserttitraditioon liittyvät tulkinnat ovat vuosien mittaan muuttuneet jonkin verran. Alkuvuosina eri laulajien tulkintojen välillä oli suurempia eroja kuin nykyisin, kehitys kulkee kohti yhdenmukaisuutta. Toinen mielenkiintoinen havainto on, että laulajat ovat ilmiselvästi alkaneet ottaa oppia toisistaan. Levyiltä löytyy tulkinnallisia yksityiskohtia, jotka todennäköisesti on poimittu joltakin aikaisemmalta levytykseltä. Äänilevy alkaa muodostaa omaa traditiota.

”Vakavien” tulkintojen rinnalla laulusta on tehty paljon sovituksia, jotka liittyvät 1800-luvun salonkimusiikin traditioon. Meille tuttu esimerkki tästä traditiosta on Sibeliuksen ”Valse triste”. Portamentoa käyttävät sooloviulistit ja muut vastaavat väritykset kuuluvat näillä levytyksillä asiaan. ”Song of Norwayn” jälkeen on syntynyt muitakin tulkintoja, joiden äänimaailma on peräisin musikaaleista.

Dahlin tutkimusasetelma houkuttelee vertailemaan systemaattisesti muiden tunnettujen klassisten teosten levytyksiä. Sibeliuksen paljon levytetyt laulut tulevat helposti mieleen. Nykyisin aineisto löytyy jo arkistoista. Ongelmana on, että tällainen analyysi vaatii tutkijalta paljon käsityötä, johon kaikkien maltti ei riitä.

Feature

0 kommenttia

Journalistislangissa feature tarkoittaa ”erikoisartikkelia” tai ”erikoisohjelmaa”. Viisaat tietävät kertoa, että sana tuli käyttöön BBC:ssä toisen maailmansodan aikana, kun ”featured programme” tiivistyi puhekielessä muotoon ”feature”. Viisikymmenluvulla se oli levinnyt radiotoimittajien ammattikieleen kautta Euroopan. Heinrich Böllin mainiossa novellissa ”Tohtori Murken kootut tauot” vuodelta 1955 kaksi turhamaista kulttuuritoimittajaa tekee featureita toisistaan. Kuusikymmenluvulla sanaa käytettiin yleisesti Suomessa journalismin opetuksessa.

Yleisradiossa featuren suuri nimi oli Martti Silvennoinen, ja hänen mittava tuotantonsa on hyvä esimerkki dokumenttiohjelmien korkeasta tasosta 1960-luvulla. ”Silvis” oli armoitettu selostaja, joka pystyi puheen voimalla luomaan kuuntelijoiden mieliin eläviä kuvia samalla tavoin kuin vanhan polven suuret selostajat, Tiilikaiset tai Koskiluomat. Kuusikymmenluvulla radiodokumentin tekijöiden käytettävissä oli kuitenkin jo aivan uudenlaista tekniikka. Haastattelumateriaalia ja taustaääniä kerättiin tuntikaupalla nauhalle, ja niitä leikattiin studiossa niin kuin elokuvaa konsanaan. Musiikkia käytettiin ryhdittämään rakennetta ja korostamaan erilaisia tunnelmia.

Tähän aikaan radiolla oli myös käytettävissään aivan toisenlaiset resurssit kuin tänään. Silvennoinen keräsi aineistoa ympäri maailmaa, hän lensi Afrikkaan, Japaniin, Brasiliaan ja leikkasi päiväkausia studiossa. Televisio oli vielä alkuvaiheissaan, ja hyvälle paikalle sijoitettu radio-ohjelma tavoitti helposti miljoona kuulijaa.

Radioarkistossa on 857 Martti Silvennoisen ohjelmaa vuodesta 1950 lähtien. Siellä on vierailu Hiroshimassa viisitoista vuotta atomipommin jälkeen ja Albert Schweitzerin haastattelu Lambaranesta. Mukana on suuri määrä eloisia kuvauksia viisi- kuusikymmenlukujen kadonneesta Suomesta ja vuonna 1962 tehty dokumentti yhdestä ensimmäisistä Suomessa tehdyistä suurista sydänleikkauksista.

Hyviä dokumenttiohjelmia kuulee yhä radiosta viikoittain, mutta harvoilla on mahdollisuutta uhrata niiden tekemiseen yhtä paljon aikaa kuin ennen. Sanaa ”feature” ei juuri käytetä radiossa, se on siirtynyt lehdistön puolelle. Tyypillinen tämän päivän feature voisi olla jokin Helsingin Sanomien kuukausiliitteen juttu. Hesarin toimittaja Ilkka Malmberg kirjoittikin hiljattain Journalisti-lehdessä: ”Hyvän featuren kirjoittajia arvostetaan kaikkialla. Featuresta on tullut suosikki, jota yhä useammat haluavat tehdä.” Ehkä näin on hyvä: kaikilla medioilla on aikansa.

Kulttuurikaanon vielä kerran

0 kommenttia

Kirjoitin jokin aika sitten Tanskan kulttuuriministeriön julkaisemasta ”Tanskalaisen kulttuurin kaanonista”, jossa on listattu sata tanskalaista teosta kulttuurin eri aloilta. Julkaisin silloin piruuttani suomalaisen kuunnelman kaanonin – tämä taidemuoto oli näet tanskalaisilta kokonaan unohtunut.

Keskustelu asiasta jatkuu edelleen – viimeksi TV1:n ohjelmassa K-rappu 31.10. Anja Snellman ja Yrjö Varpio pohtivat toimittajaen kanssa , millainen olisi suomalaisen kirjallisuuden kaanon. Mielenkiintoinen ohjelma, mutta siinä tuli tuskallisesti esiin, ettei kukaan mukana olleista ollut tutustunut alkuperäiseen tanskalaiseen listaan ja sen saatesanoihin.Se löytyy kyllä kätevästi ministeriön verkkosivuilta.

Tanskalainen Kulturkanon syntyi konservatiivisen kulttuuriministerin Brian Mikkelsenin aloitteesta, ja sen on epäilty pyrkivän luomaan jonkinlaista virallista listaa hyväksyttävästä taiteesta. Ministeri itse ei tätä myönnä, vaan toteaa esipuheessaan, että julkaistun listan tarkoituksena on herättää keskustelua.

Tämä vaikutelma vahvistuu, kun selaa luetteloa eteenpäin. Mukana ovat tietenkin Ludvig Holbergin Jeppe Niilonpoika ja Carl Nielsenin neljäs sinfonia, mutta myös Aku Ankan ensimmäinen tanskankielinen numero vuodelta 1954 (laakerit menevät kääntäjä Sonja Rindomille) sekä Jörgen Ingmannin Dansevise, Tanskan euroviisuvoittaja 1963. Nyt tiedän myös, kuka on Lego-palikoiden designin takana. Hän on Godtfred Kirk Christiansen, joka muotoili ensimmäiset legot 1958 ja pääsi sillä kaanoniin.

On epäilty, että kulttuurikaanonin tarkoituksena on auttaa viranomaisia testaamaan Tanskaan pyrkivien siirtolaisten tietoja. Itse luen sitä mieluummin hyödyllisenä esimerkkiluettelona teoksista, joita monet tanskalaiset pitävät hyvinä, ja jotka ulkomaalaistenkin olisi hyödyllistä tuntea, jos he haluavat ymmärtää tanskalaisia. Karen Blixeniä on joskus tullut luetuksi, mutta pitäisikö myös tutustua Inger Christensenin kirjaan ”Sommerfugledalen”, jos se on tanskalaisten mielestä niin hyvä? Kaikki jotka ovat jo lukeneet kirjan nostavat kätensä ylös.

Lopuksi vielä tanskalaisen populaarimusiikin valitut. Yritän lähiaikoina tarkistaa, kuinka moni löytyy Yleisradion äänilevystöstä.

Kai Normann Andersen: 12 udvalgte sange
Dansk guldalder jazz (antologia)
Savage Rose: Savage Rose
Kim Larsen: Vaersgo
Benny Andersen: Svantes viser
Gasolin: Live sådan
Kliche: Supertanker
C. V. Jörgensen: Tidens Tern
Sebastian: Stjerne til stöv
Palle Mikkelborg: Aura
TV-2: Naermest lykkelig
Jörgen Ingmann: Dansevise

Strindbergin kirjeet - ja lieriöt

0 kommenttia

Radioarkistossa on lukuisia ohjelmia, joissa haastateltujen muistot ulottuvat 1900-luvun alkuun ja kauemmaksikin. Niiden perusteella olisin valmis väittämään, että puhe voi välittää sellaista, mihin kirjoitettu teksti ei pysty. Bobrikoffin murhasta on kirjoitettu sivukaupalla, mutta kun Hilda Karhunen kertoo Niilo Ihamäelle vuonna 1960 äänitetyssä ohjelmassa, mitä senaattori Hjelmin keittiössä tapahtui sinä iltana, kun kenraalikuvernööri oli ammuttu, äänenpainoja olisi mahdoton esittää kirjallisessa muodossa.

Kirjailijoihin ja taiteilijoihin liittyviä muistelmia on sadoittain. Kun Eino Kalima muistelee käyntiään Leo Tolstoin luona Jasnaja Poljanassa, kuulija tuntee melkein siirtyvänsä dinosaurusten aikaan. Yksi omista suosikeistani on Carl Öhmanin ohjelma Strindbergin Intima teaternista vuodelta 1958 (En författare och hans teater).

August Strindberg perusti Intima teaternin Tukholmaan vuonna 1907. Strindberg oli silloin jo kautta Euroopan tunnettu, kiistelty kirjailija. Kolme vuotta toiminut teatteri oli oman aikansa ryhmäteatteri, joka oli omistautunut Strindbergin persoonalle ja hänen näytelmiensä tulkitsemiselle. Teatterin historiassa se edusti uudenlaista teatteriajattelua, joka sai monia seuraajia.

Strindberg kokosi ympärilleen nuoria näyttelijöitä. Vuonna 1958 suuri osa Intima teaternin alkuperäisistä näyttelijöistä oli vielä elossa, monista oli jopa tullut melkoisia kuuluisuuksia. Tukholmassa nauhoitetussa ohjelmassa Manda Björling, Anna Flygare-Stenhammar, Maria Schildknecht, Nils Johannisson, Gösta Gustafsson ja Arvid Kellgren muistelevat, miten he tapasivat Strindbergin ensi kerran, miten kirjailija ohjasi omia tekstejään ja miten teatteria pyöritettiin tukkukauppiailta ja aatelisilta tukijoilta kerjätyillä avustuksilla.

Monilla näyttelijöillä on oma maneerinsa, joka tulee helposti esiin myös haastatteluissa. Näin on tässäkin. Mutta kun ryhmä innostuu muistelemaan, millaisessa asussa kukin näyttelijätär oli tanssinut boston-valssia teatterin juhlissa, keskustelu muuttuu spontaaniksi ja maneerit karisevat. Strindbergin tapa antaa näytäntöjen jälkeen näyttelijöilleen palautetta pienten kirjelappusten muodossa tulee myös selvästi esiin.

Strindbergin kirjeitä on säilynyt paljonkin, mutta miltä tuntuisi kuunnella Strindbergin ajatuksia teatterista äänitettynä? Teoriassa se ei olisi mahdotonta. August Strindberg kuoli 1912, äänen tallennus oli silloin jo vanhaa teknikkkaa. Tiedämme, että Strindbergin puhetta on Ruotsissa äänitettykin vahalieriöille. Valitettavasti näitä lieriöitä ei ole koskaan ole löydetty, mutta mahdollisuus on silti olemassa.

Sivut

Pekka Gronow toimi asiantuntijana radion äänitearkistoissa. Hän kirjoitti blogissaan äänitteiden historiaan, arkistointiin ja tekijänoikeuteen liittyvistä asioista.