To 24.06.2010 @ 14:37Miika Huttunen

Koukussa

Kofeiini. Tauriini. Guaranauute. Niasiini. Pitäisi varmaan huolestua, jos pöydällä nököttää neljätoista mustakultaista tyhjää Battery-tölkkiä jokaiselle kuluneelle työpäivälle. Kannattaisi varmaan miettiä mitä kurkustaan alas laittaa ja samalla säästäisi sievoisen summan rahaa. Tähän mennessä 32 euroa on mennyt palkasta kyseisiin juomiin. Mielestäni se on kuitenkin sen arvoista, koska sillä pistetään päivä käyntiin ja vältetään päivällä kehittyvä päänsärky. Ja se maku on jotain käsittämätöntä, muutama minuutti täydellistä harmoniaa. En tiedä miten tähän tilanteeseen on ajauduttu. On näitä myrkkyjä muutama vuosi litkitty ja hampaat ovat ainakin hetkellisesti vielä hyvässä kunnossa. Kuitenkin jossain vaiheessa on otettava järki käteen ja lopetettava tai ainakin vähennettävä näiden käyttöä. Nykyisin kuluu tölkki päivässä ja motto on ”päivä alkaa batterylla”. Karua.

 

 

Nyt kun kerroin tarinan piristysmyrkyistä niin voisin kertoa tarinaa kuluneista päivistä Ylellä. On vaikea uskoa, että mennään jo kolmannella viikolla ja senkin viimeistä päivää. Aika kuluu kuin siivillä paitsi silloin, kun uutta juttuaihetta ei vain keksi. Silloin sitä sortuu vain selailemaan nettiä ja katselemaan kelloa. Ensimmäinen nettiin lisäämäni juttuni oli menestys. Juttu vaihteli kolmen luetuimman uutisen paikoilla ja sai paljon keskustelua aikaan. Olin siitä kovin iloinen ja varsin ylpeäkin!

 

Juttukeikoilla päivät kuluvat nopeinten. Eilen olimme ”Mitä Suomi juo?” kirjan tiedotustilaisuudessa, jossa kävi ilmi monta mielenkiintoista faktaa. Naisten alkoholin käyttö on kuusinkertaistunut ja oluen valta ei ole järkkynyt. Tiedotustilaisuuden loputtua otettiin haastattelut asiantuntijoilta ja suuntasimme hakemaan kuvituskuvaa, sekä mahdollisia haastatteluja Esplanadin puistoon. Mikäs sen parempaa, kun kävellä kesäisessä Helsingissä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta tietäen, että kaikesta tästä saa vielä rahaa. Kävellessämme kuvaajan, toimittajan ja Sofian kanssa Ylen kulkukortit kaulassa tein mielenkiintoisen havainnon. Esplanadi oli täynnä ihmisiä joiden kaikkien päät kääntyivät katsomaan meitä ja minua, eikä suinkaan vihaisesti vaan hymyillen osoittaen jopa lievää kunnioitusta. Täysin varma en kuitenkaan ole tulkintani oikeellisuudesta.

Tajusin myös kävelleeni useita satoja metrejä päivittäin turhaan tajutessani, että Ilmalasta pääsee oikopolkua pitkin huomattavasti nopeammin radiotalolle, kuin Pasilasta. Ensimmäisen kerran oikopolun kautta kävellessäni pääsin jopa televisioon! Kävelin lievässä aamukoomassa Ylen sisäpihalla kohti radiotaloa. Huomasin, että kolme kameraa kuvaa suoraan minuun, josta kauhistuneena loikin äkkiä alta pois. Mietin, että mitä ihmettä ne siinä kuvaavat. Radiotaloon sisään päästyäni katsahdin televisiota ja kas, Aamutv ja suora lähetys.

 

Käykää muuten lukemassa Tapio Suomisen blogia. Uskomaton kirjoittaja. Sen löydät täältä.

Ensi viikolla tutustaan vuorostaan radion tekoon ja yläkerran YleX:ään! Rentouttavaa juhannusta kaikille.

 

Adios

MJH

 

Miika Huttunen on kesäkuun ajan YLEn Siistinä Kesäduunarina YLE Uutisissa.

5 kommenttia

Tapsa on kurko! Näemmä tästä kirjoittajastakin voi vielä kehittyä kurko.Hienoa tunnelmointia.

Juu,Tapsa on hyvä.

Kiitos Miika kirjoituksista. Mukavaa luettavaa.
Kehityksenkin näkee, kuvilla elävöittäminen.

Sen, minkä ilolla huomaa, on kirjoittajan innostus ja ilo olla
YLEllä töissä.

Muidenkin työnantajien toivoisi ottavan mallia siitä, kuinka nuoria opastetaan,innostetaan ja kannustetaan. Kiitos YLElle.

Jatka Miika kuin myös muutkin YLEn siistit kesäduunarit kirjoituksianne. Kivaa kuultavaa.

Hyvää juhannusta - glad misommar!

Anonyymi kirjoitti:

Juu,Tapsa on hyvä.

Kiitos Miika kirjoituksista. Mukavaa luettavaa.
Kehityksenkin näkee, kuvilla elävöittäminen.

Sen, minkä ilolla huomaa, on kirjoittajan innostus ja ilo olla
YLEllä töissä.

Muidenkin työnantajien toivoisi ottavan mallia siitä, kuinka nuoria opastetaan,innostetaan ja kannustetaan. Kiitos YLElle.

Jatka Miika kuin myös muutkin YLEn siistit kesäduunarit kirjoituksianne. Kivaa kuultavaa.

Hyvää juhannusta - glad misommar!

Vasta vikana viikkona saa tietää Ilmalan sisäänkäynnistä, ettäs harmittaa.

so cooool! :)

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto