Pe 13.06.2014 @ 16:13Pietari Kokko, Ylen siisti kesäduunari, Yle Uutiset

Nuori vetreys Ylen kanaville

”Tehän käyttäydytte kuin oikeat toimittajat. Pitäkää tuoleistanne kiinni!”

Näin minulle ja kollegalleni Henrylle totesi Yle Uutisten kotimaantoimituksen esimies aamukokouksessa ensimmäisellä viikolla. Me molemmat olemme Ylen siistejä kesäduunareita kyseisellä osastolla sekä uutistoimistossa.

Ja se onkin tähänastista työpaikoistani todennäköisesti antoisin. Kollegat innostavat, kannustavat ja antavat rakentavaa palautetta kaiken aikaa, mutta mikä parasta: meidän annetaan tehdä juttuja siitä mistä itse haluamme ja näin olla omatoimisia kesätyöntekijöitä.

 

Minä juttukeikalla.

Erinomaista, että Yle otti meitä nuoria töihin. Nythän on valitettava totuus olemassa: suuri osa kanavaa seuraavista on keski-ikäisiä tai harmaahiuksisia aikuisia, ja nuori vetreys jää jonnekin taka-alalle.

Kesätyössäni olen tähän mennessä saanut havaita yleläisten olevan erittäin rentoja työläisiä, mitä en olisi uskonut seurattuani kanavaa. Mutta se minua ihmetyttää, miksei se näy ulospäin television katsojille?

Se olisi nimittäin ykkösprioriteetti saada nuoret kiinnostumaan Ylestä. Pitäisi hankkia ulkomaalaisia sarjoja, vaikkapa Criminal Minds, Simpsonit ja Arrow. Rahaa voisi karsia niistä ohjelmista, jota nuoret eivät nyt katso. Vaikka tarkoitus olisi.

 

Työpisteeltäni huomaa, että kiire on aikamoinen.

Uutisten osalta valtionyhtiön pitäisi ehkä alkaa kirjoittamaan enemmän nuoria kiinnostavista aiheista: Siis Hesarin ja Iltiksen tapaan - peliarvosteluja. Niitä pelejä pelaava nuoriso todennäköisesti lukisi mieluusti. Ja jos nettiin tehtäisiin nuorille oma uutisosio? Tai vaikkapa kokonaan oma sivusto?

Sitten on sosiaalinen media, jossa kesätyöläisten rekrytoinnissa toimittiin oivallisesti. Kiitos kuulunee Yle_Rekry-tilille Twitterissä sekä #Ylemme-tunnisteelle Insagramissa. Kuinka mielenkiintoista olikaan tutustua Yleen jo ennen kuin pääsin sinne!

Mutta nuorille suunnattua somea Yle voisi mielestäni petrata muutenkin kuin ylensiisti-hashtagilla ja Ylensiistit-Twitter-tilillä. Mietitäänpä kanavan mielestäni parasta sarjaa: Pasilaa. En ole nähnyt yhtäkään sarjan tiliä tweedissäni, vaikka olen jo ajat sitten seurannut sitä. Twiittejä pitäisi tulla päivittäin, jotta nuoret muistaisivat ohjelman. Sama Ylen tapauksessa: nuorisolle suunnattuja postauksia kehiin – mitä useammin, sen parempi.

Mitäs niitä muita keinoja on? En nyt äkkiseltään muuta keksi. Mutta eiköhän tätä päivitetä jos sellaista ilmenee!

Joka tapauksessa, olen erittäin tyytyväinen Yleen, sen henkilökuntaan, työtovereihini ja –tehtäviini. Kiitos!

Seuraa minua Twitterissä: @Pietz98

Muista lukea Ylensiistien tuotoksia Twitterissä, Facebookissa ja Insagramissa tunnisteella #ylensiisti. Älä unohda tätä blogia!

 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto