To 06.06.2013 @ 13:25Kaarlo Kulmanen

Kulmasen Kaarlo Yle Puheelta, hyvää päivää!

"Ensimmäinen viikko on nyt loppupuoliskollaan ja Yle on jo tässä vaiheessa ylittänyt odotukseni! Olen päässyt ihan oikeisiin hommiin!! Olen nyt ollut mukana toimittamassa jo kahta katugallupia, joita olen myös itse päässyt editoimaan. Työympäristö on mahtava ja nyt on pahanhajuinen, niskaanhengittävä ruotsin uusintakoe takana! Ooh wee! Odotan suurella innolla, mitä tuleman pitää ja odotukset seuraavista viikoista vain kasvavat. On hienoa, että täällä on luottamusta nuoriin ja että päästiin oikeisiin hommin. Gallupien toimittaminen oli mielenkiintoinen ja uusi asia minulle. Joskus tuntui, että ihmiset luulivat meitä kaupustelijoiksi, kun vastasivat kiireessään, 'ei kiitos nyt, en tarvitse'. Joskus taas ihmiset jäivät selittämään pidemmäksikin aikaa vastausta kysymyksiimme. Jännää hommaa, pakko sanoa. Siistiä myös. Bring it on Yle!

Tälläisissa tunnelmissa, Kaarlo Kulmanen Yle Puheelta.
Kiitos."

Kaarlo Kulmanen työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina Yle Puheella.

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto