To 28.06.2012 @ 13:46Alexandra Ylihuttula

Megablogi 2

Ylen Siisti Kesätyö on nyt loppusuoralla ja edessä häämöttää ansaittu kesäloma. Siistit kertovat haikeita tunnelmiaan viimeisten työpäivien ajalta Ylessä. 

 

”Viimeiset päivät!

Viimeisiä päiviä viedään ja vaikka työ onkin ollut kivaa niin on se vielä kivempaa että se on vihdoin ohi ja kesäloma pääsee vihdoin alkamaan. Viimeiset viikot ovat sujuneet suht' rennosti ja olen tutustunut muihin työntekijöihin paremmin. Homma on ollut samaa kuin ennenkin, mutta onneksi viikottaiset kierrokset esimerkiksi YleXn studioon ja Ylenn lavastamoon ovat piristäneet päivää. 
Toivotan kaikille Ylen työntekijöille tasaisesti hyvää kesälomaa ja nähdään ensi vuonna uudestaan, toivottavasti.”

Rami Ilola on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen arkistointikeskuksessa.

 

”Terveisiä täältä radioarkistosta!

Toiseksi viimeistä päivää mennään, joten tunnelma tottakai alkaa olemaan aika korkealla! Työskentely Ylellä on ollut hyvin avartavaa, kokemusrikasta,mielenkiintoista ja mukavaa! Kiitos siis teille Ylen "isoille pampuille", jotka mahdollistitte "Siisti Kesäduuni"-kampanjan tänäkin vuonna. Ja toivottavasti myös jatkossakin, nimittäin kyse ei ole vaan kesätyöpaikasta vaan mahtavasta elämyksestä, jota ei varmasti jälkeenpäin ihan heti unohda. Huomenna voin kuitenkin hyvillä mielin sanoa ne kuuluisat sanat: OHI ON !!!! On aika lähteä viettämään kesälomaa, rentoutua, sekoittaa unirytmit, viettää laatuaikaa kavereiden kanssa ja totta kai laittaa rahaa palamaan! :)”

Petteri Jousmäki on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen arkistointikeskuksessa.

 

”Viimeiset päivät täällä yle.fi-osastolla ovat kuluneet muun kuukauden tavoin uskomattoman nopeasti. Olen saanut tämän kuukauden aikana tehdä itsenäistä ja mielenkiintoista työtä sekä nähdä, kokea ja oppia paljon. Siisti kesäduuni on antanut minulle arvokasta työkokemusta ja mahdollisuuden tutustua työpaikkaan, jossa haluaisin tehdä töitä myös tulevaisuudessa. Yle on näyttäytynyt mahtavana työnantajana, ja yleläisten luoma ilmapiiri on ollut hieno aina työhaastattelusta lähtien. Alusta asti on ollut tervetullut olo.

Kiitosten listasta saisi helposti kilometrien mittaisen, mutta yritän tiivistää: Kiitos Ylelle mahdollisuudesta tehdä erittäin siistiä kesäduunia, kiitos Ullalle ja Alexandralle huolehtimisesta, kiitos työkavereille mahtavasta työilmapiiristä. Toivottavasti nähdään vielä!

Muuten – sinä, joka mahdollisesti luet tätä blogia vajaan vuoden päästä ja mietit, millainen kesätyöpaikka tämä olisi: ei voi muuta sanoa, kun että tämä on siistein, mahtavin, ihanin ja upein kesätyö, minkä nuori voi saada. Huomenna luovutan monet ovet ja portit avanneen kulkukorttini pois, mikä tuntuu tosi haikealta. Toivon kuitenkin, että Ylen ovet avautuvat minulle uudestaan vielä joku päivä!”

Sanna Hanén on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina yle.fi:ssä.

 

”Terveisiä taas täältä yle.fi:n puolelta. Kuukausi on kulunut mielettömän nopeasti ja haikeana kirjoittelen viimeistä postausta. Kokemus on ollut huikea! Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, kirjoittanut, kirjoittanut, kirjoittanut, seikkaillut Ylen loputtomilla käytävillä, ollut kaakaolla Summeri-juontajien kanssa, sovittanut peruukkeja, juonut litroittain kahvia, nähnyt radiotornin, YleX:n toimituksen sekä uutis-studiot….

Kaiken kaikkiaan minulle on jäänyt todella hyvät fiilikset Ylellä työskentelystä. Haluaisin todella tehdä täällä töitä tulevaisuudessakin:) Tehtäväni ovat olleet mielenkiintoisia, porukka on mahtavaa ja tunnelma täällä on rento. Suosittelen jokaiselle nuorelle työnhakua täältä Ylen siististä kesäduuniista! Aika harvoissa ikäisteni kesätyöpaikoissa pääsee tekemään tällaisia oikeita hommia. Suuri kiitos Ullalle, Aleksandralle ja vastuuhenkilölleni Tanjalle sekä muille, jotka teitte tästä kuukaudesta niin ikimuistoisen!

Ihanaa kesää kaikille!”

Ella Porra on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina yle.fi:ssä.

 

"Nämä neljä viikkoa Ylellä ovat menneet ohi aivan liian nopeasti. Tuntuu siltä kuin vasta eilen olisin tullut ensimmäistä kertaa jännittyneenä Ison Pajan pääovista sisään. Olen päässyt tekemään ja näkemään uskomattomia juttuja, ja tuntuukin todella haikealta jättää tämä kaikki taakse. Tämä kesäkuu on antanut minulle paljon enemmän kuin uskalsin edes odottaakaan; uusia tuttavuuksia, varmuutta tekstieni julkaisemiseen sekä kokemuksia työelämästä.

Suuret kiitokset kaikesta Olotilan Ulla Vuorelalle ja Tiina Klemettilälle, Ulla Ervolle ja Alexandralle sekä tietysti muille siisteille kesäduunareille! Te olette tehneet tästä kuukaudesta muistamisen arvoisen."

Cilla Aulén on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen Olotilassa.

 

”Toiseksi viimeinen päivä Ylellä. Miten neljä viikkoa on mennyt näin nopeasti? Fiilikseni ovat yhtä korkealla kuin edellisissä kirjoituksissani, sillä tämä on vaan niin uskomaton paikka! Olen nähnyt ja kokenut niin paljon kaikkea erilaista, mutta mielestäni ehkä kivoin asia täällä oli kun pääsin katsomaan miten lastenohjelma Bärtil tehdään. :) Olen todella iloinen, että sain kokea tämän kaiken ja muistan tämän aivan varmasti vielä silloinkin kun olen jo vanha. :)”

Venla Ruohonen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen puvustamossa.

 

”Moro!!

Kesäkuu on sitten aika lopussa ja työt valitettavasti loppumassa, mutta pitää ottaa kaikki iloirti lopuistakin päivistä.Viikothan on mennyt valitettavan nopeasti, koska Ylellä on ollut tosi mahtavaa tehdä töitä. Olisin itse kyllä halunnut jatkaa töitä mutta hyvähän se on joskus lomaillakin. Itse voisin kyllä olla tulevaisuudessa Ylellä töissä mutta aika näyttää. Työtoverit ovat olleet todella mukavia! Suosittelen kaikille tälläistä uskomatonta kokemusta.”

Jesse Pitkänen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen tekniikassa.

 

”Good times, good times…

Artikelskrivande, fotografering, bild editering, intervju bl.a. är några av sakerna jag fått göra på YLE X3M. Och mycket bättre sommarjobb kan man inte be efter. Jag har fått mycket erfarenhet och haft en väldigt rolig tid på X3M. Nu när tiden här börjar gå mot sitt slut, kan jag bara reflektera tillbaka på det som varit, och inse att det varit ”a blast”. Alla har varit understödande och jag har lärt mig mycket. Finns inte mycket mera man kan säga, förutom ett ganska starkt: ”Tack”! Trevlig sommar!”

Theo Herold on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Yle X3M:llä.

 

”Vielä loppuhetken rutistus ja sitten tämän kesän työt on tehty, ja ehtiihän tässä vielä muutaman viikon lomaillakin! Näin kesätyön lopuksi täytyy kyllä sanoa, että Ylen siisti kesäduuni on ollut tähänastisen elämäni paras kesätyö (vaikka kesätöitä ei nyt niin hirveän monia ole ollutkaan). Luultavasti Ylen Siisti Kesäduuni tulee pitämään vahvaa ykköspaikkaa myös tulevaisuudessa, sillä luulen että näin hienoa mahdollisuutta ei uudestaan tule. Neljän viikon aikana olen ehtinyt tehdä monenlaista, oppinut paljon uutta ja ymmärtänyt että vaikka Yle onkin ulkoisesti vähän "jörön" oloinen, sisältäpäin katsottuna asia on aivan päinvastoin: ihmiset ovat avoimia, rentoja ja mukavia, työtehtävät ovat mielenkiintoisia ja ruokakin on aivan mahtavaa! Kesätyö Ylellä myös vaikutti osaltaan ammatinvalintaani: ehkä se konttorirotan homma ei alituisesta ruudun tapittamisesta huolimatta olekaan niin kamalaa?”

Aapo Kiiso on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen etusivutoimituksessa.

 

”Kävelin tänään ympäri Yleä ja mietin, että kohta minulla ei ole enää oikeutta oleskella tässä mahtavassa yhteisössä. Kulkukortti pitää palauttaa, enää ei ole Ylen sähköpostia, ja kaikki mukavat ihmiset jäävät tänne. Suosittelen kaikille tätä duunia! Varsinkin ekana pidempiaikaisena duunipaikkana Yle on varmasti parhaimmistoa. En voi edes kuvailla mitä paikkoja ja asioita täällä pääsee kokemaan. Oma kuukauteni Ylen klassisen musiikin osastolla on ollut juuri mulle mielenkiintoista työtä, koska itse olen koko elämäni klassista harrastanut. Täällä arvostetaan kaikkia ja näin isosta talosta kaikille löytyy oma juttu. Joten suuri kiitos kaikille jotka ovat meidän kesäduunin eteen töitä tehneet, toivottavasti tämä ei ole viimeinen kerta kun työskentelen Ylellä!” 

Aino Hyvönen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen Kulttuurissa.

 

” Yoyo!

Noniin, nyt on jo paljon duunia takana, enää muutama päivä edessä. Kieltämättä yllättävän mahtava fiilis jäänyt kuukaudesta päälle. Odotin edellisten blogimerkintöjen perusteella, että kyseessä olisi tosi jännä kesämesta ja minun on pakko liittyä letkaan mukaan, olen samaa mieltä. Olemme päässeet työkaverini kanssa vaikuttamaan paljon työtehtäviimme ja hauskaa on ollut! Kuvasimme tänään Kampissa yhden muutaman minuutin mittaisen promovideon eräälle tulevalle TV-sarjalle, saa nähdä miten homma lähtee kehittymään. Juuri editointi-ohjelma auki ja homma rullaa mainiosti.

Olen innoissani varsinaisesta loman alkamisesta, paljon suunnitelmia tulossa, mutta jään muistamaan tämän kesäpaikan hyvin hienona kokemuksena. Edellinen kesätyöpaikkani oli todellatodella paljon mekaanisempi ja puuduttavampi, eikä oikein innostanut minua edes astumaan työelämään. Nyt fiilikset ovat erinomaiset, tajusin että töissäkin voi olla hauskaa. Kyseessä on todellakin hakemisen arvoinen kokemus, YLEllä on ollut erinomainen ilmapiiri.


Oheisessa kuvassa väärennettyä rahaa.”

Vili Vilhunen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen draamassa.

 

”Ylen siisti kesäduuni on todellakin ollut siistiä. Ihmiset, ympäristö, työtehtävät ja monet muut asiat ovat olleet todella innostavia, kannustavia ja positiivisesti yllättäviä. Olen hämmästynyt miten käsitykseni Ylestä on muuttunut niin nopeasti. Ennen luulin että ei täällä tehdä mitään mielenkiintoista ja niin edelleen, mutta näiden neljän mahtavan viikon jälkeen voin sanoa että se on kaikkea muuta. Olen saanut katsoa ohjelmia sekä musiikkivideoita joita olen arvioinut, parempaa kesäduunia saa hakea!:) Ainoa huono puoli minkä olen kokenut Ylellä on se että jäin koukkuun mahtavaan ohjelmaan nimeltä "True Blood", olen katsonut monta, MONTA jaksoa sitä ja tulenkin katsomaan, kiitos Yle.. -_-  Haluan vielä lopuksi kiittää Yleä tästä mahtavasta kokemuksesta ja toivotan kaikille työntekijöille hyvää kesää!”

Benjamin Klemettinen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen ohjelmahankinnassa.

 

”Viimeisiä viedään!

Ei kyllä millään malttaisi uskoa, että siitä on kolme ja puoli viikkoa kun rantauduin Ylelle. Viikot ovat kuluneet älyttömän nopeasti. Vielä ennen työn alkua, en olisi uskonut että osaan edes yksin suunnistaa studiotaloon, saatika  että tietäisin suurinpiirtein mitä kaikkea rekvisiitasta voi löytää. Täältä voit löytää kaikkea aina asevarastosta jopa ensimmäisen Miss-Suomen kruunajaistuoliin.

Kokemus Yleisradiosta työnantajana, oli aivan loistava. Meistä huolehdittiin todella hyvin, ja vähänkin jos oli jotain mietittävääniin pystyi vaan käymään Ullan luona ja kysymään jelppiä. Ja apua tuli. Henkilökohtaisesti itse todellakin haluaisin jäädä Ylelle. Ei pelkästään kesätyöläiseksi, vaan haluaisin edetä vaikka koko urapolun Yleisradion talossa. Ensin harjoittelijaksi, vaikka työssäoppimisen ajaksi, siitä ihan 6kk harjoitteluun jne. Lopulta, pystyisin kuvittelemaan että itse jäisin taloon.

Työskentely Ylellä on ollut mahtavaa! En olisi kuvitellut että tämä paikka on niin suuri, ja mitä nämä monitaiturit täällä tekevät. Ihmisiä on paljon, mutta osaamista tarvitaan aina. Nämä ihmiset osaavat luoda hyvää televisiota ja radiota! Ja juuri nämä ihmiset tekevät työilmapiiristä todella kannustavan, kehittävän ja mahdottoman hauskan. Ei kulu päivääkään ettei kahviosta kuuluisi ihmisten nauru.

Tosiaan tässä olisi enää jäljellä 2 kokonaista päivää, ja sitten on meidän omat pikku "päättäjäiset" jossa Yle tarjoaa kakkua ja kahvia omille siisteille kesäduunareille. Harmi että tämä loppuu jo nyt, olisin voinut tehdä toisenkin kuukauden helposti! :)

Terkkuja kaikille lukijoille ja tietty kesäduunareille :)”

Noora Heikkilä on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen rekvisiitassa.

 

”Viimeisen viikon aikana olen päässyt takaisin ohjelmatekstityksen puolelle auttamaan kotimaisen elokuvan ’Autuas Everstin’ tekstittämisessä. Tämän viikon aikana olen lähinnä tehnyt töitä sen parissa, katsonut elokuvan läpi moneen kertaan ja tekstittänyt. Välissä olen päässyt tutustumaan äänenleikkaukseen ja siihen miten kaikki valmiit ohjelmat jälkityöstetään. Opin paljon uutta ja sain jopa itse kokeilla, miten esimerkiksi luontodokumentissa selostetaan. Selostukseni nauhoitettiin dokumenttiin ja sain itse katsoa sitä kuin se olisi oikeasti lähdössä televisiosta ulos. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus on ollut täällä Ylellä tämän kuukauden ajan! Kiitoksia Yle!”

Jennyfer Fu on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen kääntämisessä ja versioinnissa.

 

”Olen saanut tehä täällä Ylellä tosi monipuolisia hommia. Viimepäivät oon testaillu eri päätelaitteilla Yle Areenan palveluita mm. Nokian Lumialla, iPhonella, iPadilla, Samsungin Galaxy s2:lla jne. On ollut tosi rentoo ja päässyt palkastakin jo nauttiin ! Kiva tulla aina töihin aamulla, vaikka reilun tunnin työmatka tuolta Hämeenlinnasta on alkanutkin jo vähän puuduttaan, mut en valita, upee kesätyö !

Toivottavasti vielä työpaikka aukeaisi täältä jonain päivänä !”

Anssi Pulkkinen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina yle.fi:n designissa.

 

”Toiseksi viimeinen päivä! Joo ihan oikeesti näin on. Aivan älyttömän nopeasti mennyt 18 päivää. Se on tunteina 108, minuutteina 6 480 ja sekunteina 388 800. Aikamoisia lukuja.

On mukava päästä "aloittamaan" lukiolaisen kesäloma, vaikkakin myös haikeaa jättää tiimi ja työpisteeni tyhjäksi. Ehkä siihen eksyy nopeasti joku minun tilalleni. :) Olisi ollut mukavaa jatkaa vielä toinenkin kuukausi Elävän arkiston piireissä, jos se olisi mahdollista ja jos olisi aikaa. Toivottavasti pääsen vielä joskus, keinolla tai toisella, mukaan Ylen piireihin myöhemmin. Haluan korostaa tämän kokemuksen tärkeyttä elämässäni. Eihän sitä ikinä tiedä, mitä tuleman pitää, mutta tämä kuukausi on arvokas kokemus tulevaisuuden suunnittelun kannalta.

Vaikka olenkin ollut tämän saman koneen ääressä nuo edellä mainitut 18 päivää, ovat kaikki päivät olleet erilaisia. Työkuvani on ollut sama, mutta mitä sitten olenkaan tehnyt, niin se on ollut aina oman mielen mukaan ja aina yhtä jänskää! Haluan nostaa hattua Ulla Ervolle, joka värväsi meidät kesäduunarit sisään taloon, ja sijoitti meidät sinne minne uskoi meidän viihtyvän parhaiten - minun kohdalla ainakin ihan onnistunut päätös!

Otetaanpa lungisti ja jatketaan tästä elämää. Ikimuistoinen kesä(työ).

Hyvää kesää ja Espanja jalkapallon EM-kisojen voittoon! ;)”

Alex Anttila on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Elävässä arkistossa.


”Kun loppu jo häämöttää...

Kyseiset neljä viikkoa ovat kuluneet kuin siivillä. Ennen kuin edes hain kesätöitä, olin kuunnellut muutamien tuttujeni kokemuksia heidän ensimmäisistä kesätyöpaikoistaan, mm. eräs ystäväni kuvaili minulle kauhistuttavia kokemuksiaan puhelinmyynnistä. Näiden ennakkoluulojen vallitessa valmensin itseäni psyykkisesti ennen töiden alkamista; pyrin valmistautumaan selviytymiskoitokseen.

Kun vihdoin työt alkoivat, sanoin itselleni: "Täh?". Tämä "täh?" oli kysyvä toteamus, positiivinen shokki, jonka olen saanut toistaa monta kertaa näiden viikkojen aikana. Tämä "täh?" ei viittaa pelästymiseen, vaan yllättymiseen. Tämä "täh?" ilmaisee mitä suurimman hämmästykseni sille, mitä kesäduuni voi vain parhaimmillaan tarjota.

Ylen Siisti kesäduuni ei ole kesätyö, se on elämys. Samaan aikaan se on sukellus Suomen yhden mahtavimman median toimitahon rakenteisiin, toisaalta se on verkostoitumismahdollisuus lukuisiin mahtaviin henkilöihin. Minulle kesäduunini avasi silmät YLE:n hämmästyttävälle monipuolisuudelle ja herätti räiskyvän kipinän, halun palata vielä joskus YLE:n leipiin. Täysin väärät käsitykseni toimittamisen ja sen taustatyön laadusta purkautuivat yksitellen, enkä oikeastaan enää usko, että mielenkiintoni mediaan ja journalistiikkaan sekä viestinnän moniin keinoihin voisi yksinkertaisesti enää sammua.

Kuitenkaan nämä mahtavat puitteet eivät olisi mitään, ellei työyhteisö olisi mitä rennoin ja toimivin. Vaikka olen tänä aikana tutustunut lukuisiin, ja todellakin lukuisiin ihmisiin, en silti ole törmännyt yhteenkään, joka ei olisi ottanut minua hyvin vastaan. Se vanha totuus tuli jälleen todistettua: on työntekijöistä kiinni, millaista on olla työpaikalla. Oikeasti hyvien tyyppien kanssa on hienoa tehdä työtä. Toivon kovasti, että saan heihin kaikkiin olla yhteydessä vielä myöhemmin. 

En voi kuin kiittää tästä mahdollisuudesta kokea tämä kaikki. Ainakin minun pestini Uutisten projektityöntekijänä oli räätälöity täydellisyyttä hipovaksi. Toimenkuvani tuomat työtehtävät olivat monipuolisia; osa fyysisempiä, osa enemmän luovuutta vaativia. Usein kesätyöntekijät, ainakin kuulemani mukaan, tekevät työt pelkän rahan takia, mutta kyseinen stereotypia on kaukana kyllä tästä duunista. Jopa vielä suuremmaksi anniksi koen oppimani uudet taidot, sekä tekniset (editointi, sähköinen arkistointi yms.) että kokemukselliset (hiljainen tieto, toimiminen isossa organisaatiossa yms.). Kaikkein korkeimmalla jalustalla kuitenkin kelluu YLE:n ainutlaatuisuus: nyt voin todellakin sanoa, että tunnen uutisten valmistumisen aivan uudella tavalla!”

Joonas Mustonen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen uutisissa.

 

”Kesätyö on kesätyö, ja ymmärrys siitä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja että meidän kesäduunilaisten henkilökortit ovat todellakin tilapäisiä, on vihdoin saavuttanut tajuntani. En muista, että kesäkuu olisi koskaan aikaisemmin mennyt ohi näin nopeasti; viikot ovat menneet yhdessä vilahduksessa! Yleensä kesälomalla ollessani olisin tässä vaiheessa aivot näivettyneenä jo lähes valmis palaamaan kouluun. Ylellä olen kuitenkin saanut tehdä työtä hauskalla tavalla, oppinut paljon ja saanut jotain aikaiseksikin; kuulin eilen oman nimeni ja ääneni radiossa ensimmäistä kertaa, mikä oli todella hämmentävä kokemus!

En usko, että tulevat kesätyöni tulevat koskaan päihittämään sitä kokemusta, mikä Ylellä työskentely on ollut! Kaikki yleläiset ovat olleet erittäin mukavia, auttavaisia ja vastaanottavia, ja toivon, että minustakin on ollut jotakin hyötyä heille. Kiitos Yle!”

Aleksiina Kallunki on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Yle Puheessa.

 

”Mahtava kuukausi on nyt takana ja haikein mielin jätämme ylen uutistoimiston taaksemme. Olemme saaneet uskomattoman mahdollisuuden oppia ja kokea kaikkea uutta. Cuulia! Haluamme kiittää kaikkia meitä opastaneita ja etenkin kalenteritoimituksen Riikkaa, joka on koko kuukauden jaksanut meistä huolehtia. Kiitos siististä kuukaudesta ja hyvää kesää kaikille!

 


Alina ja Ilmari, suorana Pasilasta.”

Alina Juote ja Ilmari Huhtala ovat kesäkuun ajan Ylen Siisteinä Kesäduunareina Ylen uutisissa.

 

” Kohta se on ohi. Kohta loppuu elämäni toinen virallinen työ, ja olen ihan superonnekas koska se on ollut täällä Ylellä YleX;ssä. Tavallaan tuntuu, että aika on mennyt hujauksessa, eikä ole kunnolla vieläkään oppinut talon tavoille. Mutta kuitenkin tuntuu, että päivästä jolloin tälllä aloitin olisi ikuisuus. Olen ehtinyt tekemään niin paljon erilaisia hommia ja näkemään ja kuulemaan paljon. Ensimmäisen viikon olin YleX aamussa, toisen vietin Uudenmusiikin ilta- ja aamuvuorossa kolmannen viikon olin puoliksi YleX iltapäivässä ja puolet YleX etusivussa, jossa jatkoin seuraavan viikon maanantain ja tiistain. Viimeiset hetket ja päivät olen ollut YleX viikonlopussa. On ollut hienoa huomata, kuinka kuukauden loppuun mennessä vastuuni on kasvanut ja olen saanut haastavampia tehtäviä. Pääsin tekemään galluppia ihmisten Juhannuksen vietosta. Tein myös ihan oman juttuni laista, joka kieltää solariumin alle 18 -vuotiailta. Kävin haastattelemassa itsepalvelusolarium yrittäjää, sekä kirjoitin spiikit ja lopuksi olin vielä suorassa lähetyksessä haastattelussa. Eilen tein galluppia blogien lukemisesta sekä editoin sen.

Olisi ihan mahtavaa olla töissä Ylellä, etenkin YleX:ssä, jossa on ihan mahtavia tyyppejä ja hieno fiilis. Toistaiseksi se oli vain tämä yksi kuukausi, toivotaan että joku päivä voisin olla töissä täällä määrittelemättömän ajan... ;)

Iso kiitos kaikille jotka ovat minua auttaneet ja kannustaneet. Iso kiitos hyvälle ruualle, etenkin Ison Pajan jälkkäreille. Iso kiitos Ylelle, suostuitte ottamaan meidät töihin. Iso kiitos muille siisteille kesäduunareille, joiden kanssa (liian harvoin) olen käynyt syömässä. Iso kiitos Alexandralle, joka jaksoi uudestaan ja uudestaa muistuttaa blogivuoroista ja vastata kysymyksiin. Mutta kaikista isoin kiitos Ulla Ervolle, joka järjesti tämän mahdollisuuden sekä kiinnostavia tutustumisretkiä Yleen. Kiitos!”

Kerttu Pulkkinen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina YleX:ssä.

 

”Hellou!
Terkkuja toimitustalon kolmannesta kerroksesta! Olen siis Ylen Radio 1 Kultakuume-ohjelmassa ja koko tämän viikon olen tehnyt juttua! Olen tehnyt puhelinhaastatteluja ja leikannut. Aluksi olin hieman pihalla, mutta olen saanut apua supermukavilta ja kannustavilta työtovereiltani. Tämä kesäkuu on ollut todella mahtavaa aikaa. Kiitos kaikille, jotka ovat tehneet työskentelymme Ylellä mahdollisiksi. Ja Kiitos kaikille Siisteille Kesäduunareille hyvästä seurasta, huonosta läpästä ja mahtavan kokemuksen jakamisesta.
Ihanaa Kesää kaikille, nyt alkaa nimittäin LOMA!”

Riikka Ilmonen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen kulttuurissa.

 

”Ei kai se jo nyt lopu?

Melkeen jo kuukausi siistiä kesäduunia takana. En todellakaan usko että se loppuu jo nyt. Kesätyö Ylellä on ollut ainutlaatuista ja erittäin antoisaa. Olen oppinut paljon asioita ja kehittynyt työssäni koko ajan.

Porukka YleX toimituksessa on ollut tosi mukavaa ja ottivat alusta asti hyvin vastaan osaksi nettitiimiä. Juttuja on ollut kiva tehdä nettiin ja etenkin toimittajakeikkani Boombox-festivaalille oli todella ikimuistoinen. Pääsin kuvaamaan ja kirjoitin festareista kokoavan raportin muun tiimin painaessa juttuja Provinssirockista. Toimittajana festarit oli aivan erilainen kokemuis kuin tavallisena kävijänä. Kiinnitti paljon enemmän huomioita asioihin joita en ollut enne festareilla ollessani edes huomannut olevan olemassa. Toinen hieno kohta oli kun pääsin seuraamaan kulissien takaa EM-jalkapallon lähetystä alkusarjan ottelusta Englanti - Unkari. Kirjoitin jutun siitä miltä lähetys näyttää kulissien takaa. Pääsipä eräs juttuni jopa suhteellisen korkealle YleX:än suosituimmissa Pop-uutisissa. Woohoo!

Työ on ollut aivan mahtavaa ja ainutlaatuinen kokemus. Juuri tälläistä kesätyön pitää olla. Saa äärettömän arvokasta kokemusta, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa nähdä ainutlaatuisia asioita. Kiitos Yle, on todellakin ollut Siisti Kesäduuni! Ja tottakai kiitokset YleX:än mahtavalle porukalle, etenkin nettitiimille!

Lähden hyvillä mielin lomalle ja pidän ihan oikeeta vapaata koulujen alkuun asti mielelläni, välillä ehkä töitä vähän ikävöiden :). Perjantaina taitaa pamahtaa kaiuttimista JVG:n Kran Turismo. ’Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin’ :).”

Joonas Koivisto on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina YleX:ssä.

 

”Uskomattoman nopeasti aika on kulunut täällä Ylellä, mutta vaikka täällä onkin ollut tosi kivaa ja saanut paljon uusia kavereita, on kuitenkin ihan mukavaa päästä kesälomalle. Kaikenlaista olen saanut kokeilla, koko päivän tietokoneen äärellä istumisesta radiolähetyksen kuvaamiseen, ja hyvin olen viihtynyt. Visiitit Ylen muihin osiin olivat antoisia, ja oli upeaa nähdä, mitä kaikkea Ylen alueelta löytyy ja mitä kaikkea Yle tekee. Olen oppinut paljon Ylestä tämän kuukauden aikana ja tullut siihen tulokseen että tänne olisi kyllä tosi kiva päästä uudelleenkin töihin!”

Alisa Ala-Könni on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen oppimisessa.

 


 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto