To 27.06.2013 @ 14:44Toivo Huhtaniska & Erkki Lähde

Kuvausassistenttina olemista ja huonekalujen kokoamista

"Viimeinen viikko on jo puolessavälissä. Eilen pääsin assistentiksi Summerin kuvauksiin, jossa pääsin kanniskelemaan hiekkasäkkejä ja istuskelemaan monia tunteja suorassa auringonpaahteessa. Mahtavaa. Tämän viikon aikana olen päässyt tekemään vaikka mitä: olen kuvannut ja leikannut videoita, koonnut erinäisiä telineitä, lähettänyt faneille postia ja istuskellut koneella. Kesäduuni Ylellä on ollut rentoa, ja koen itseni onnekkaaksi päästessäni naureskelemaan kavereilleni jotka raatavat työmaalla seitsemästä neljään. Osalla Summerin väestä on kesäloma jo alkanut, joten työ täällä toimistolla on rauhallisempaa ja mukavampaa kuin ensimmäisillä viikoilla, jolloin en saanut työrauhaa nimeksikään. Saa nähdä, mitä pari viimeistä päivää pitää sisällään :)"

Toivo Huhtaniska työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina Summerissa.

"Ehdinpäs tässä Ikea-kalusteiden kokoamisen lomassa kirjoittaa blogiakin! Kiirettä on pitänyt viimeiselläkin viikolla! Ikeassa tuli taas käytyä ja kaappeja on roudattu. Kävimme myös tutkimassa tunneleita, joista löytyi kaikkea mielenkiintoista. Toiseksi viimeinen työpäivä täällä Ylellä. Alkaa jo tulla haikea olo!"

Erkki Lähde työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina Yle Tuotannossa.

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto