Ma 25.06.2012 @ 14:05Lassi Karjalainen, Sanna Hanén, Jennyfer Fu

Haastatteluja, raportteja ja uusia ystäviä

”Noniin eli tänään minulla ja muillakin kesäduunareilla alkoi viimeinen viikko Ylellä. Täällä on ollut tähän asti todella kivaa ja täällä on oppinut tosi paljon kaikkea uutta.  Olen yllättynyt positiivisesti sen suhteen, että miten paljon oikeita toimittajan hommia olen päässyt täällä tekemään.

Olen tässä muutaman viikon aikana ehtinyt julkaista Yle Urheilun nettisivuilla useita artikkeleita, olen käynyt seuraamassa ohjaamosta jalkapallon EM-kisastudiota, kävin Suomen alppihiihtomaajoukkueen tiedotustilaisuudessa, jossa sain haastatella Marcus Sandellia, ja tällä viikolla menemme vielä mainostamaan Yle Urheilua yleisurheilun EM-kisojen tapahtumatorille.

Tämä on tuntunut todella mieluisalta työltä, koska olen saanut seurata täällä paljon urheilua, josta olen itse kiinnostunut. Vaikka luulisi että töihin lähteminen aikaisin aamulla näin kesälomalla olisi todella ikävää ja rankkaa, se ei sitä ole ollut. Tai on se kyllä aika rankkaa :D muttei ikävää kuitenkaan, koska tämä työ on oikeasti niin mieluisaa, että tänne oikein haluaa tulla.

Suosittelen Ylen siistiä kesäduunia kaikille, sillä tämä on todella kivaa työtä.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!”

Lassi Karjalainen on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen Urheilussa.

 

”Kolme viikkoa kesäduunia on nyt takana myös täällä yle.fi-osastolla! Omat työviikkoni ovat sisältäneet muun muassa Elävään arkistoon tutustumista, raportin kirjoittamista, muutamaan kokoukseen osallistumista, Teinipomon ensi-illan, mielenkiintoisia vierailuja eri puolelle Yleä, Excel-tiedoston korjaamista, eksymisiä, uusia tuttavuuksia, paljon opittua ja hyvää ruokaa.

Laajin työtehtäväni tähän mennessä on ollut Elävän arkiston tutkiminen: olen kirjoittanut raporttia esimerkiksi siitä, miten Elävää arkistoa voitaisiin omasta mielestäni kehittää palvelemaan paremmin nuoria. Viime viikolla sain pitää esityksen, jossa kerroin Elävän arkiston työryhmälle ja neljälle muulle siistille kesäduunarille havaintojani palvelusta sekä sen kehittämisestä. Esityksen jälkeinen keskustelu tiivisti mielestäni hienosti sen, mikä tässä työssä on erityisen siistiä – kaikki olivat halukkaita kuulemaan meidän siistien mielipiteitä ja antoivat paljon positiivista palautetta. Kokouksesta jäi sellainen tunne, että tehdystä työstä oli oikeasti hyötyä.

Näiden kolmen viikon aikana on myös ehtinyt huomata, että Yle on sellainen työpaikka, jossa tekisi töitä mielellään pidempäänkin kuin kuukauden ajan. Työpäivät sujuvat nopeasti mielenkiintoisten työtehtävien parissa mahtavassa ilmapiirissä – mikäs sen siistimpää?”

Sanna Hanén on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina yle.fi:ssä.

 

”Viimeinen viikko alkoikin mukavasti Yle-kierroksen merkeissä. Pääsin muiden Siistien kesäduunareiden kanssa käymään muun muassa lavastamon ja puvustamon puolella. Oli kyllä hieno kokemus! Vaatteita ja huonekaluja oli noin 70-luvulta (ellei pidemmältä ajalta) nykypäivään saakka.  Kävimme myös studioissa, ja yksi niistä oli EM-jalkapallon kisastudio. Tämän kierroksen lisäksi olen käynyt Ylen Uutisissa, YleX:llä sekä Armi-kierroksella, jossa tutustuin Ylen arkistojen palvelupisteisiin ja aineistoihin jäätelön kera! Nämä kaikki kierrokset ovat antaneet minulle laajemman kuvan Ylen toiminnasta. Olen oppinut näiden kierrosten aikana paljon kaikenlaista, siksi on hienoa, että Yle järjestää näitä kesätyöntekijöille.

Jennyfer puvustamon kierroksella uuden ystävänsä kanssa. ;) 

Tämän kuukauden ajan Ylellä olen päässyt tekemään erilasia hommia joka päivä, minkä takia mikään päivä ei ole ollut samanlainen. Minut on sijoitettu Ylen Ohjelmoinnin ja versioinnin yksikköön, mutta olen päässyt auttamaan muissakin yksiköissä. Olen ollut Svenska Ylen puolella, jossa tein avustavia tehtäviä, kuten aikataulujen sopimista ohjelmien kääntäjien kanssa. Työ oli niin erilaista ja uutta, että olin jopa unohtanut pitää tauon, kunnes minulle tultiin sanomaan: 'Muista pitää lakisääteinen tauko!'

Pari päivääkin on tullut vietettyä pelkästään ohjelmien katselun parissa, sillä tein ohjelmien ennakkokatselua. Katselin siis joitakin sarjoja koko päivä ja kirjoitin ylös, mikäli jaksossa oli jotakin epäsopivaa nuoremmille, kuten väkivaltaa. Varsinaista luokittelua en päässyt ikävä kyllä tekemään, sillä minulla ei ole alan koulutusta.

Minusta on ollut hienoa, että täällä Ylellä meitä Siistejä kohdellaan tasavertaisesti aikuisten kanssa. Saamme tehdä samoja työtehtäviä kuin hekin, ja mikä parasta työntulos tulee oikeasti televisiosta tai nettisivuille, riippuen onko kyseessä Ylen Uutiset vai yle.fi. Parasta on minun osaltani, että pääsen hyödyntämään harvinaista kielitaitoani täällä, nimittäin kiinan kielen osaamistani. Olen saanut katseltavakseni kiinalaisia elokuvia ja erilaisia dokumentteja, jotta pääsisin kääntämään niitä.

Ylen Siisti kesäduuni on oikeasti nimensä mukainen! En voisi kuvitella parempaa työpaikkaa, missä työilmapiiri on niin hyvä ja ihmiset auttavat mielellään, kun kysyn apua. Täällä pääsee hyödyntämään omia taitoja ja oppimaan uutta juuri kierrosten ja erilaisten työtehtävien avulla. Monet työtoverini opettavat myös jotakin ylimääräistä heidän työstään minulle, mikä on todella mukavaa, vaikka en ole itse pyytänyt sitä. Itse olen aiemmin ollut parissa muussa kesätyössä, mutta Yle on ehdoton suosikkini!”

Jennyfer Fu on kesäkuun ajan Ylen Siistinä Kesäduunarina Ylen kääntämisessä ja versioinnissa.

 

 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto