Ma 24.06.2013 @ 14:26Cilla Aulén

Loman odotusta

Tämän vuoden siistien kesäduunareiden viimeistä työviikkoa viedään, joka tarkoittaa sitä, että oli YleX-kierroksen aika. Tänään aamulla kokoonnuimme siistien kanssa Ison Pajan aulaan, josta siirryimme porukan saavuttua paikalle YleX:n toimitukseen Radiotalon viidenteen kerrokseen. Kierrokselle saimme oppaaksemme YleX:n vastaavan tuottajan Noora Santavuoren, joka kertoi meille yleisesti YleX:stä ja sen toiminnasta. Tämän jälkeen pääsimme seuraamaan lähietäisyydeltä kuinka YleX Aamun Ile ja Matti tekivät lähetystä. Kierroksen jälkeen kokoonnuimme vielä rakennuksen ulkopuolella ottamaan yhteiskuvan koko porukasta. Lopputuloksen voitte nähdä tämän merkinnän lopusta.

Vaikka kuluneet kolme viikkoa ovat olleet varmasti kaikille siisteille ikimuistoiset, ovat tunnelmat odottavat. Koko Yleisradion hiljetessä täyspäiväisten yleläistenkin jäädessä kesälomille, pyörii siistien mielessä keskeisimpänä ajatuksena varmasti lämmin heinäkuu ja sen mukanaan tuomat vapaapäivät. Seuraava kaikkien siistien yhteinen tapahtuma onkin jo perjantaiset päättäjäiset. Toivon kuitenkin, että kaikki siistit muistaisivat ottaa ilon irti myös näistä neljästä viimeisestä työpäivästä.

Aurinkoisin terveisin,
Cilla
Siistien kesäduunareiden tutor 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto