To 20.06.2013 @ 10:27Venla Lindström

Pari ylen siistiä viikkoa

"Heipähei!

Olen siisti kesäduunari Venla ja työskentelen Ylellä Uutis- ja ajankohtaistoimituksessa eli U&A:ssa. Meitä siistejä on U&A:ssa yhteensä neljä, ja koska täällä on niin paljon nähtävää ja opittavaa, kierrämme viikoittain eri työpisteissä. Ensimmäisen viikon vietin kotimaantoimituksen puolella, toisen viikon olin kuvaajien mukana. Tällä viikolla olen päässyt itse kuvaamaan arkistokuvia grafiikan tarpeiksi. Sain sitä varten maanantaina hienon järkkärikameran ja opetusta sen käyttöön. Se tuli tarpeeseen. Neljäs ja viimeinen viikko on tarkoitus olla PlusDeskin puolella.

Kaksi ja puoli viikkoa Ylen Siistissä Kesäduunissa on mennyt todella nopeasti. Porukka on tosi mukavaa ja rennon oloista, vaikka uutispuolella onkin aika kiireistä. Ehkä kiinnostavinta on ollut seurata juttujen rakentumista päivän aikana oikeiksi uutisiksi. Usein toimittajat saavat aamulla kuulla jutunaiheen, josta eivät välttämättä tiedä vielä mitään, mutta illalla televisiosta tai radiosta tulee ihan oikea uutinen taustatietoineen kaikkineen. Aika jännää.

Kuvaajien mukana ollessani olen päässyt ajelemaan ympäri Helsinkiä ja vierailemaan kiinnostavissa paikoissa. Esimerkiksi Nesteen toimitusjohtajan tapaaminen jäi vahvasti mieleen. Kuvaajat ovat vähän kuin palomiehiä. Kun toimittaja tarvitsee kuvaajaa juttuunsa, hän hälyttää tämän paikalle, ja sitten mennään!

Valokuvaus, jota olen tällä viikolla päässyt testailemaan, on superkivaa! Kuvatoimittaja Tiina opetti minulle tänään kuvankäsittelyä, mikä oli erittäin mielenkiintoista ja ainakin minulle ihan uutta.

Hyvää juhannusta kaikille siisteille tyypeille :)"

Venla Lindström työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksessa. 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto